Kuin tuhka tuuleenko?

Sunnuntaiaamuna heräsin unesta, jossa Jumala puhui minulle.
Jumala muistutti tärkeästä asiasta.

Unessa olin tilanteessa, että olin menettämässä kaiken ajallisen - kaiken. Lisäksi tulevaisuus oli täysin pimennossa, lukuunottamatta taivaan kotia - mutta ei ollut vielä sen aika.
Minulle näytettiin ja annettiin tuntea ne hetket, kun jäljellä ei ole mitään, vain eletty elämä. Huomasin surevani hetkiä, päiviä ja aikoja jotka olin haaskannut täysin tyhjänpäiväiseen ja merkityksettömään. Olin tuhlannut elämää asioihin, joilla ei sillä hetkellä tuntunut olevan mitään merkitystä. Näin silmissäni lentelevää tuhkaa, kuin joku olisi heittänyt ilmaan tuulen vietäväksi poltetun paperin tuhkahiutaleita.

Olin unessa aivan yksin. En kokenut perheen ja ystävien läsnäoloa, en lasten, en puolison. Koin, että tämä on asia, josta olen yksin vastuussa. Jumala oli rakastavana isänä läsnä, mutta muuten olin yksin.

Jumala sanoi minulle: "Älä kokoa itsellesi ajallisia aarteita, vaan kokoa aarteesi taivaaseen, kerää iankaikkisia aarteita, jaa rakkauttani, älä jää vaiti, anna kaikkien tietää rakkaudestani ja hyvyydestäni. Tärkeää on vähän tai vain yksi ainoa. Älä kokoa aarteita maan päälle. Niitä ei kerran ole."

Uni oli niin järisyttävä, että herättyäni istuin pitkään aloillani ja ihmettelin näkemääni. Lisäksi koin voimakkaasti, että minun täytyi myös jakaa kokemani täällä.

Jumala muistutti minulle, etten kiinnittäisi sydäntäni mihinkään täällä ajassa, ei ihmisiin, taloihin, tavaroihin, puuhasteluun, hauskaan ajanvietteeseen.


Työpaikkani osastoilla on seinillä kalentereita, joissa lukee maaliskuun kohdalla:
"Vähemmän sanoja, enemmän rukousta".

Lukijoissa on tälläkin hetkellä useita, jotka elävät kirjaimellisesti kuoleman varjon laaksossa tällä hetkellä. Tartu Jumalan lupauksiin, anna Jumalan käsiin kaikki. Muista, että Jumala antaa meille vain hyvää. Jumala haluaa antaa sinulle vain hyvää, jos vain haluat sen vastaanottaa. Hän on valmis kääntämään vaikeutesi voitoksi. Sanoudu irti pahan vallasta ja anna Jumalan auttaa sinua, sillä Hän on sen tekevä iankaikkisten lupaustensa mukaan.

https://www.youtube.com/watch?v=70-Sumw_bgU
Linkkiä klikkaamalla kuulet laulun uudelta ylistyslevyltä.

Jumala siunatkoon sinua ja rakkaitasi.

Saaralla on kuusi veljeä ja kuusi siskoa

Suuresta sisarusparvesta on paljon iloa. Ilo tuntuu moninkertaistuvan nuorimpien sisarusten kohdalla. Kun on isoja sisaruksia, pääsee yökylään, leffaan, saa kivoja lahjoja ja paljon positiivista huomiota. Varsinkin kotoa poismuuttaneilla sisaruksilla on pohjaton halu ilahduttaa pienempiään. Tosin joissakin tapauksissa myös nuorimmilla on osuutta hyväntekemisen kohdentumisessa, kun he muistuttavat isoja sisaruksiaan esimerkiksi puoli vuotta sitten olleesta syntymäpäivästä.

Kuluneella viikolla Saara muisti, että yksi isoista veljistä ei ole "muistanut" ostaa hänelle syntymäpäivälahjaa viime lokakuisen syntymäpäivän johdosta. Sanoin Saaralle, että laita veljelle whatsapp-viestiä ja kysy asiasta.
Puhelimestani löytyi isoveljelle lähtenyt viesti:
-"Voi ko tänään katoositä syntäri lahjaa t..saara"
Kolmen minuutin kuluttua oli veljeltä tullut viesti:
-"Joo, laita sun numeros mulle."
Hetken kuluttua Saara kysyy:
-"Entä kaisan Lahja"
Isoveli lupasi lahjan myös Kaisalle (jolla myös oli lokakuussa syntymäpäivä).

Tunnin kuluttua viesteistä isoveli oli jo meillä ja tytöt olivat innokkaina lähdössä veljen kanssa Kamppiin lelukauppaan.

Ei kovin usein näe Kaisan ja Saaran silmissä sellaista loistetta, kun he tulivat kotiin valitsemiensa lahjojen kanssa. Isoveli oli vastannut tyttöjen kysymykseen "paljon ne saa maksaa", että "ei tartte ajatella hintaa".

Tiedän, että Kaisa ja Saara muistavat nuo lahjat lopun ikäänsä. He muistavat myös leffareissut isosiskojen kanssa, yökylään pääsyt ja isoveljen kanssa nähdyt rallikisat. He muistavat autoajelun, kun vanhin veli vei koeajolle uudella autollaan. Kyllä he muistavat senkin hetken, kun olivat pihassa leikkimässä talon lasten kanssa ja isoveli tuli kylään ja tuli hakemaan pihasta sisälle. Oli kiva lähteä sisälle isoveljen kanssa.

Yötyöläinen hereillä

Lupautuessani sijaiseksi vanhainkotiin en arvannut, että työni muodostuu jatkossa yötyöpainotteiseksi. Jostakin syystä yövuorot alkoivat sujua hyvin ja niitä myös minulle tarjottiin. Nytkin kalenteriini merkityistä työvuoroista suurin osa on yövuoroja.

Yövuorot ovat 11-tuntisia. Vuoro alkaa klo 20.30 ja päättyy 7.30. Työaika sopii minulle mainiosti: lähden illalla töihin, kun perhe lähtee nukkumaan ja olen aamulla takaisin kotona ennenkuin lapset lähtevät kouluun. Luonnollisesti palkka on paras mahdollinen, mitä lähihoitaja voi työssään tienata.

Kaikessa työnteossa on väistämättä omat varjopuolensa. Yötyössä  mielestäni se on työsidonnaisuusajan tuplaantuminen, koska työvuoron jälkeen on pakko, ennemmin tai myöhemmin, lähteä nukkumaan. Eli olet 11 tuntia työmaalla ja nukut 6-8 tuntia. Yövuorojen välillä täysipainoinen keskittyminen perhe-elämään väistämättä kärsii. Ei viitsi nukkumisen kustannuksella esimerkiksi keskittyä suurimuotoiseen ruuanlaittoon, leivonnasta nyt puhumattakaan. Eli yövuorojeni aikana ruuan suhteen ei aseteta kovin suuria vaatimuksia. Edelleenkin arki-iltojen yhteinen ateria valmistetaan meillä 10-15 hengelle. Lähes joka päivä iltaruualla on mukana joko vanhimipia, jo kotoa muuttaneita lapsia tai kyläilijöitä. On mukava, kun kattilasta löytyy jotakin vatsantäytettä "satunnaisille kulkijoille".

Nyt minulla on taas menossa seitsemän yön "keikkaputki". Kaksi yötä on vielä jäljellä. Nukuin tänään niin makeasti työvuoron jälkeen yhdeksästä iltapäiväkahteen, että oli mukava tulla päänuppi näennäisesti virkeänä  moikkaamaan myös blogituttuja. Kuuden litran kattila on täynnä porkkanaista kanarisottoa. Kohta syötyäni itsekin vedän peiton vielä toviksi korville ja nukun pienet lisäunet ennen töihinlähtöä.

Ja mitä lapsiin tulee, he ovat sopeutuneet äidin yötyöhön paremmin kuin itse osasin kuvitellakaan. Lapsi hyväksyy olosuhteet sellaisina kuin ne tulee vastaan ja mukautuu muutoksiin. Kaiken lisäksi meillä kaikilla on tiedossa, että työni vanhainkodissa loppuu neljän kuukauden kuluttua. Jo nyt tiedän, että vanhainkodin asukkaita ja henkilökuntaa minulla tulee ikävä.

Eilen aamulla eräs asukas, juuri sata vuotta täyttänyt, tokaisi minulle tullessani yön viimeisellä kierrolla hänen huoneeseensa:
- "Sieltähän se häirikkö taas tulee!"

Koko perheen suru

Anne-Mari- tyttäreni kirjoitti tänään tähänastisen elämänsä raskaimman blogipäivityksen.
Teksti löytyy tästä linkistä: http://mennaanmaalle.blogspot.fi/2015/02/surua.html
Sen lisäksi, että Anne-Mari on varmasti kyynelten kanssa tuon tekstin tehnyt, se on myös yksi hänen kauneimmista teksteistään, jos ei kaunein.

En minäkään olisi osannut arvata, miten raskas asia on lemmikin kuolema. Minun on ollut vähän vaikea erottaa, onko surussani enemmän suremista lasten murhemielestä.
Kyllä minulla on myös ikävä iloista, surusilmäistä, ihmisrakasta ja innostavaa luontokappaletta, jonka läsnäolo toi meidän kaikkien elämään pelkkää iloa. Lasten suru on kaikenkattavaa alakuloa, joka on täynnä kaipausta.
Huomaan, että minulle ajatusten pukeminen sanoiksi on vaikeaa. En ole koskaan aikaisemmin elämässäni joutunut käsittelemään tämänlaatuista surua.

Voimia, Anne-Mari, sinulle sinne talolle. Meilläkin on Ellaa kova ikävä.

No nyt on oikeasti meillä kaksi kotia

Kylläpä meillä oli hyvä olla ykköskodilla.
Kaikki oli niin rakasta ja rauhallista ja kaunista. Oli helppo hengittää, silmät iloitsivat kaikesta näkemästään ja korvat hiljaisuuden ja pienten äänien kuulemisesta.
Nautimme toistemme seurasta. Yhtään ainutta riitaa, kinaa tai rumaa puhetta ei minun tarvinnut äitinä kuulla tai selvitellä koko viikon aikana. Tila ja avaruus tuntui tervetulleelta. Kukaan ei valittanut tekemisen puutetta, kukaan ei pitkästynyt.

Lautakankaan talossa on tilaa tuplaten Ruoholahden kotiin verrattuna. Teki hyvää vetäytyä välillä omaan rauhaan myös talon sisällä.

Ensimmäistä kertaa huomasin, että siellä auringon nousu ja lasku on aivan erilainen kokemus kuin täällä kaupungissa.
Kun täällä katselet aamunkoittoa tai päivänlaskua, jaat näkymän lukemattomien ihmisten kanssa. Kun siellä maalla nouset vuoteestasi auringonnousun kanssa, on koko näkymä ja kokemus vain sinun. Taivas, metsät ja pellot ovat auringonnousun kehyksinä ja auringonlaskussa olet kahden Luojasi kanssa.
Koin itseni hyvin etuoikeutetuksi, kun katselin siellä auringon nousua ja laskua.

Viikko oli antoisa senkin takia, että koko yhdeksän lapsen katras (lapsenlapsi mukaanlukien) heräsi joka aamu ennen seitsemää ja illalla lähdimme nukkumaan hyvissä ajoin. Päivät tuntuivat tasapainoisilta, kun ehti tehdä kaikenlaista ja nauttia pitkistä päivistä. Tavallisesti lapset heti herättyään kirmasivat ulos suksille ja koirien kanssa leikkimään ja vasta sitten tulivat aamupalalle.
Kalamiehet pääsivät pilkille ja verkkoja kokemaan.

Tiistaipäivä meni kouluvierailuilla. Kyläkoulu, johon kolme nuorinta lasta ensi syksynä menee, on sama koulu, jossa minä olen käynyt ala-asteen. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta.
Sen parituntisen aikana, mitä koulussa olimme, tulimme vakuuttuneiksi siitä, että täällä on lasten hyvä olla. Meidän aikuistenkin oli hyvä olla ja saimme lämminhenkisen vaikutelman koulun ilmapiiristä.

Kirkonkylässä saimme tutustua yläasteeseen ja lukioon. Koulujen oppilasmäärät ovat rutkasti kutistuneet sitten omien kouluaikojeni. Mutta kyllä tämän päivän kangasniemeläiskoululaiset ovat paljon rauhallisempia ja hiljaisempia kuin ennen vanhaan.
Uskon, että meidän koululaiset sopeutuvat hyvin uusiin kouluihinsa. Jokainen heistä oli sitä mieltä, että koulut vaikuttivat oikein hyviltä ja on mukava ajatella ensi syksyä niissä kouluissa.
Tänä keväänä pitäisi lisäksi kirkonkylässä alkaa uuden yläasteen rakennustyöt, joten mielenkiintoisia kouluaikoja on luvassa nuorimillekin koululaisille.

Paluu harmaaseen Helsinkiin oli rankkaa. Lapset olivat talolla kyselleet, emmekö olisi voineet jo jäädä sinne. Helsinkiintulo oli hitusen vastenmielistä. Pidän sitä kuitenkin hyvänä asiana, koska tämän reissun jälkeen minulla ei ole epäilystä yhdenkään lapsen osalta, etteikö hän haluaisi muuttaa täältä pois. Nyt kaikilla on kova halu päästä lähtemään ja tavaroiden pakkaminenkin alkaa saada vauhtia.

Seuraavassa kuormassa täytyy Lautakankaalle viedä perunankuorimaveitsi, iso uunivuoka ja silityslauta. Niitä en sieltä löytänyt.
Ja seuraavasta palkasta ostan itselleni kunnon kirveen puiden halkomista varten.

Päivänmatkan alussa

Papalla alkoi loma (taas) ja sitä kestää maaliskuulle asti. Pappa aloitti lomansa lapsenhoitopestillä ja meni hoitamaan sairastunutta Melskaa, jotta vanhempansa pääsivät töihin ja kouluun.

Meidän kaikki koululaiset lähti kouluun, lähihoitajaopiskelijapoika on työharjoittelussa aamuvuorossa ja ammattiin valmentavan koulutuksen oppilas lähti työharjoiteluun päiväkotiin.

Huominen maallelähtö toteutuessaan on todellinen Jumalan ihme. Matkan peruuntuminen auton vuoksi on mahdollisempaa kuin reissuun pääsy. Epävarmuustekijöistä huolimatta pakkaan tänään yhdeksän hengen tavarat viikoksi, peti- ja liinavaatteita, astioita ja muuta mukaanlähtevää tavaraa. Jos auto aamulla saadaan, se pakataan täyteen kaikkea mitä täältä irti saadaan.
Ja jos oikeasti huomenna aamupäivällä istumme pikkubussissa, aiomme laulaa koko matkan. Sen äsken lasten kanssa sovimme.

Aion kuunteluttaa teillä tänään erään virren. Sen sanoista on tullut minulle niin sattuvat, että virren laulaminen ilman kyyneliä on liki mahdotonta. Joskus harvoin pystyn kuivin silmin kuuntelemaan tuon Samuli Edelmannin tulkinnan.
https://www.youtube.com/watch?v=7C2uewAi8Wk  (Klikkaa edeltävää tekstiä, älä harmistu mainoksesta.)

Jos et malta, pysty tai halua kuunnella laulua linkistä, kiinnitän huomiosi laulun kolmanteen, neljänteen ja viidenteen säkeistöön:

"Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun."

(Anna-Maija Raittila)

Olkoon sinun päivässäsi Jumalan huolenpitoa ja rauhaa. Joku tulkitsee tämänpäiväiset tarpeensa hädäksi. Jumalalla on apu ja vastaus kaikkiin tarpeisiimme ja hätäämmekin. Avaa Raamattusi ja hae sieltä ohjenuora tälle päivälle. Minäkin menen avaamaan yhteisen Raamattumme ja samalla rukoilen sinun puolestasi.

Voi sitä poikienkin huoneessa kirjoittaa

Silloin tällöin minulle kommentoidaan joko kasvotusten tai muulla ilmasun keinolla, että pyrin antamaan elämästäni vaivattoman, onnistuvan ja kaikinpuolin myöteisen kuvan. Blogiteksteistänikin voi kuulema tehdä sen johtopäätöksen, että elämäni on kokonaan vastoinkäymisten ulkopuolella.

Kun tulee puhe niin sanotuista "uskonasioista", monet ovat sitä mieltä, että pakeneminen vaikeuksien tullen Jeesuksen syliin on pakoa todellisuudesta ja oman vastuun karttelemista.
Kun puhutaan onnistumisista ja asioiden (meidän näkökulmastamme) hyvästä sujumisesta, törmää usein mielipiteeseen, että kyse on vain omista valinnoista, eikä siihen Jumalan auttavaa kättä tarvita.

Minulle on tullut viime aikoina tavaksi kertoa Taivaan Isälle ja Jeesukselle asioistani aivan uudella tavalla. Aikaisemmin rukoukseni olivat enemmän tai vähemmän "virallisia" muodoltaan. Yritin olla kohtelias ja ennen vaivojeni valittamista yritin muistaa mahdollisimman monta kiitollisuutta osoittavaa asiaa. Yritin pitää pääpainon kiitoksessa ja jättää marinat vähemmälle.

Rukoilen toki ajatuksissani pitkin päivää ja milloin mistäkin asiasta. Mutta kun haluan paneutua Jeesuksen syliin, Hänen huomionsa keskipisteeseen, menen peittoni alle, suljen silmäni ja keskitän ajatukseni Jeesuksen kaikenkattavan rakkauden ja huolenpidon ajatteluun. Ja sitten alan jutella Taivaalliselle Isälle.

Kun kaikenkattava rakkaus ja huolenpito on taivaallista alkuperää, sen rikkauden ymmärtäminen on ihmisaistein vajavaista. Voimme tajuta Jumalan huolenpidosta vain kapeita heijastuksia täällä ajassa.


Viime viikon ja pätkän edellistäkin viikkoa olin lasten kanssa sairaana. Epäilin, että kyseessä oli tämäntalvinen influenssaepidemia, koska oireet olivat sen kaltaiset. Itse tauti ei minua niinkään lannistanut, mutta se olotila, kun 15 tuntia nukuttuasi heräät ja syöt, olet uudelleen niin väsynyt, että käytyäsi vuoteeseen, nukut kolme tuntia lisää.
Oli ajoittain vaikea hyväksyä, että tarvitset elämääsi puolitoistaviikkoisen "talviunen", joksi ajaksi peruutat kaikki asiakkaat ja kieltäydyt kaikista allakkaan merkityistä menoista ja tapaamisista. Toki kuume ja vatsavaivat helpottivat päätöksentekoa.

Eilen kaikki 7 koululaista pyyhkivät pölyt koulurepuistaan ja jatkoivat koulunkäyntiään kuka pidemmän kuka lyhyemmän tauon jälkeen. Minullakin olo tuntui jo kutakuinkin normaalilta.

Ajatuksenani oli valottaa niitä käytännön elämän pieniä vastoinkäymisiä, joita minunkin kohdalleni tulee. Vielä tänä aamuna tuntui eilen saapunut talon sähkölasku koko maailmani mullistavalta vastoinkäymiseltä. (Hah! Sähkölaskuko vastoinkäyminen? Sitä saa mitä tilaa ja sähkölaitokset eivät ole mitään hyväntekeväisyyslaitoksia ja ison talon lämmittäminen sähköllä ON kallista.)
Kun kaiken kurjuuden päälle oma pöytäkoneeni ei suostunut aamulla aukeamaan, olin valmis ajattelemaan, että "nämä on nyt niitä vastoinkäymisiä".
(Isojen poikien huoneessa on toinen pöytäkone, että ei pitäisi olla mitään aihetta valittaa.)

Hammasta purren, itkua nieleskellen muistelin eiliseniltaisia Raamatun sanoja: "Kiittäkää joka tilassa, älkää mistään murehtiko."

Pari blogituttavaa kamppailee syöpäsairauden kanssa. Heidän vastoinkäymisissään ovat vastakkain, ei enempää eikä vähempää, kuin elämä ja kuolema. Kannustavia, nostavia, elämää luovia sanoja ei varmasti löydy ystäville edes kommentinkirjoittamisen verran, jos pelkkä raha on suistaa oman elämän sivuraiteelle.


Tuolla on sininen taivas ja kirkas aurinko. Tuuli on tyyntynyt.
Jumala puhuu sinulle ja minulle, että kaikki meidän asiat ovat Hänelle tärkeitä ja Hän haluaisi olla niissä mukana.
Jumala on hyvä, rakastava Isä. Kaikissa olosuhteissa, aina.

Jottet pitäisi puhettani pelkkänä loruiluna, sano Jumalalle: "osoita minulle itsesi ja hyvyytesi tänään".