keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Siunattu leipä


Jo menneinä vuosisatoina leivän leipojilla on ollut tapana tehdä kämmensyrjällä risti taikinaan.
Ei ollut kyse taikauskosta tai rituaalista: ne jotka ristin tekivät, pysähtyivät hetkeksi kiittämään leivästä, viljasta, elämisestä ja siunasivat leivän.
Ristillä oli samalla myös käytännöllinen merkitys: kun risti hävisi näkyvistä, oli taikina tarpeeksi kohonnutta.

En muista äidilläni tai mummollani olleen tätä tapaa. Siinä mielessä ei ole kyse Lautakankaan emäntien perinteestä.

Kun kotimaisen viljan ja muun ruuantuotannon arvostus on ollut häpeällisen alhaalla, muistutan mieliimme, että suomalainen ruiskaan ei ole tänä päivänä suinkaan mikään itsestäänselvyys.
Siksi leivän siunaaminen on meille hyvin tärkeä asia.

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Uunimunakas hävikkiruuasta

En oikein pidä sanasta "hävikkiruoka". Jotenkin se kalskahtaa vähättelevälle tai antaa kuvan, ettei ruoka olisi jollain tapaa laadukasta.

Tähteistä, kaupasta ostetusta hevihävikistä ja omavaraiskananmunista syntyi tänään uunimunakas, jota söimme naapurin perunatilalta saaduista kakkoslaatuisista perunoista tehdyn muussin kanssa. Kakkoslaatuiseksi perunat tekee niiden suuri koko tai pieni poikkeama virheettömässä ulkonäössä.

Tähteitä oli pari päivää sitten yli jääneet jo kerran kuumennetut nakit.

Aamulla ostetussa kahden euron hevihävikkilaatikossa oli rasiallinen rucolaa, joka oli hiukan uuvahtanutta. Normaalisti en osta rucolaa koskaan, koska mielestäni pienet voikukanlehdet ovat moninverroin parempi vaihtoehto.

Vuorasin korkealaitaisen uunivuokan leivinpaperilla. Ensin laitoin vuokaan muutaman kourallisen parsakaali-kukkakaali-porkkanasekoitusta, sen jälkeen pilkotut nakit ja rucolan. Maustetun muna-vesiseoksen kaadoin vuokaan viimeiseksi. Keitetty peruna, juustot, porkkanaraaste tai melkeinpä minkä tahansa ruuan tähteet sopivat uunimunakkaan raaka-aineiksi.
225 astetta uunin lämpötilana aluksi hyydyttää munan ja loppukypsennyksen ajaksi lämpöä voi laskea. Oreganoa ripottelen pinnalle vasta paistamisen loppuvaiheessa, ettei sen maku kitkeröidy.

Jos uunimunakasta jää, hävikin hävikkiä ei synny, kun leikkaa munakkaan sopiviksi paloiksi ja syö aamupalaleivillä leikkeleenä.

Kuulostan jo melkein pulavuosien keittokirjantekijältä.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Maalla-asujan harrastuksia

Yhdeksi mieluisimmista harrastuksistani ja vapaapäivieni rennosta ajankäytöstä on muodostunut raivaussahan kanssa tehtävä työ. Ojanpenkat kasvavat vimmatulla vauhdilla vesakkoa, eri-ikäiset taimikot metsässä kaipaavat raivausta ja ulkorakennusten ympäristön siistimiseen tarvitaan myös kättä pidempää.  

Kaupungissa asuessa ja muuttoa odotellessa luulin paneutuvani täällä puutarhan ja kasvimaan laittoon, mutta parin ensimmäisen kesän jälkeen realiteetit olivat ilmeiset: ei ollut kyse laiskuudestani tai huonosta kunnostani, että selkäni ei tahtonut kestää millään kasvimaalla möyrimistä. Yläselän välilevynpullistuman jälkeen otettu röntgenkuva paljasti asioita, joita en ollut osannut kuvitellakaan. Olin toki tyytyväinen, että sain tiedon siinä vaiheessa, etten itsepäisesti vain jatkanut kivuliasta kyykkimistä. Nyt olen ihan suosiolla luopunut kasvimaan pidosta ja istuttelen jotakin satunnaista ja helppoa, mikä ei vaadi pidempiaikaista työntekoa. Esimerkiksi viime syksynä laitoin kahteen lavaan valkosipulia, mikä saa kasvaa tai olla kasvamatta.

Kuopion Veli hommasi minulle oman raivausahan turvavarusteineen heti kohta muuttomme jälkeen. Raivausahatyö on siitä antoisaa, että selkä ei juurikaan rasitu. Työ tehdään selkä suorassa. Kehon liikkeet on monipuolisia ja epätasaisessa maastossa sahan kanssa liikkuessa saa tehokasta liikuntoa. Tällaiselle reilusti ylipainoiselle mummelille liikkuminen metsässä onkin ehkä raivaustyön haasteellisin osuus: jokainen askel pitää miettiä varman päälle, ettei kaadu sahoineen päivineen ojiin ja vesimonttuihin.  

Toki erittäin haasteellinen osuus on myös sahan käynnistäminen. Itse en saa vieläkään sahaa nykäistyä käyntiin - Pappa sen minulle aina tekee. Eilen tein lisäksi pitkän tovin töitä, että sain bensatankin korkin kiinni. Minun päättelykykyni ei ole vielä ratkaissut, kuinka korkin saisi ensi yrittämällä oikeille kolosilleen, ihan tuurilla se sitten ajan kanssa kohdilleen solahtaa. Vaan onhan se hyvä, että elämässä riittää haastetta ja uutta opittavaa vielä vanhoilla päivillä.

Raivaustyön palkitsevuus tulee välittömästi siitä, kun näet työsi jäljen. Kun raivaat omia maitasi, on omassa päätösvallassasi, annatko kasvun mahdollisuuden tuolle tahikka tuolle puulle. Minulla on nyt työn alla ihan talon läheisyydessä oleva entinen lehmihaka, johon isäni hakkuun jälkeen istutti viitisenkymmentä lehtikuusta. Suuret kiviröykkiöt reunustaa entistä peltoa ja röykkiöissä oli muutama vuosi sitten todellinen metsävadelma-apaja. Lisäksi tuolla palstalla on vanha metsäkaivo ja sen johdosta mieheni on nimennyt tuon lehtikuusimetsikön "kaivopuistoksi". Mies ulkoiluttaa alueella mielellään koiria ja koirat tykkäävät kaivella entisen pellon multamailta myyriä ja muita siimahäntiä. Lehtikuusien lisäksi jätän kasvamaan suurimmat koivut ja sopivin kohdin myös mäntyjä tai kuusia, mutta koivut ovat lehtikuusien ohella ensisijalla.

Rennolla mielellä täytyy tuohon raivaustyöhön suhtautua. Näinkin pienellä tilalla sitä työtä riittää loputtomiin. Vaikka huiskaisin raivausahan kanssa täyspäiväisesti, niin sitä mukaa kun saisin valmista olisi jo tilan toisella kulmalla uudet vesakot kasvaneet. Asia konkretisoitui minulle, kun huomasin yhtenä päivänä, että viime keväänä putipuhtaaksi raivaamaani kanalan ympäristöön on vajaassa vuodessa kasvanut uudestaan vyötärönkorkuinen pajukko.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Talven 2020 ensimmäisiä ja viimeisiä lumimaisemia maaliskuussa

Lumeen emme ole tänä talvena ehtineet kyllästyä. Oikeastaan talvesta ei ole mitään valittamistakaan, koska monilla on kaivot huutaneet tyhjyyttään ja vesisateet ovat tulleet tarpeeseen. Oma lukunsa on tuleva satokausi, mutta senkään onnistuminen ei ole meidän käsissä. Tulevaisuudenuskoa ja sinnikkyyttä kyllä viljelijät tarvitsevat tulevana keväänä.
Kuvat kotimme ympäristöstä ovat mitäänsanomattomia pilvisen päivän talvikuvia useimmille. Niille, joille kuviin liittyy muistoja tai tunnesiteitä, on kuvien anti rikkaampi.




keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Puulantorin 2 euron hevilaatikko laittaa ruuanlaittajan mielikuvituksen liikkeelle


Kangasniemen K-market Puulantorissa aloitettiin maaliskuun alussa kakkoslaatuisten hevituotteiden myynti. Pahvilaatikon hinta on 2e ja siinä myydään vihanneksia ja hedelmiä, jotka muuten päätyisivät hävikkiin.

Mies toi minulle aamun kirkonkyläreissullaan yhden laatikon. Kaikki laatikon tuotteet olivat käyttökelpoisia ja laatikon nähtyäni tiesin heti, mihin tuotteet käyttäisin: salaatti ja tomaatit päätyivät vihersalaattiin, omenista omenapiirakkaa, paprikoista ja kesäkurpitsasta Saaran papupataa (kun kaapissa sattui valmiiksi olemaan padan muut ainekset) ja granaattiomena, jossa on vain yksi "kosmeettinen  vika", naarmu kyljessä, odottaa Saaran pöydällä. Muutama päivä sitten Saara ihasteli ko. hedelmiä kaupassa ja jätimme ne ostamatta, kun kilohinta huiteli kuudessa eurossa.

Hevilaatikoiden myynti on tervetullut jatkumo Puulantorin vastuulliselle toiminnalle turhan hävikin kitkemiseksi. Kolme euroa maksavia päivän leipäpusseja on ollut myynnissä jo pidempään. Pussiin on pakattu saman päivän päiväyksellä olevia leipiä, pullia ja paistopisteen tuotteita. Keskimäärin yhden leivän hinnaksi jää 20-40 senttiä.

Toinen hävikkituote on "Evässäkki", johon on pakattu päiväyksen eineksiä, leikkeleitä, valmisruokia ja valmiiksipakattuja lihoja. Pussit hinnoitellaan kahden ja puolen euron kilohinnalla.

Kaikkien näiden hävikkiä kolkuttelevien tuotteiden kohdalla ostajan on hyvä muistaa, että hyvä ajatuksesi hävikkitaistelussa menee hukkaan, jos et ehdi tuotteita hyödyntää. Kun ostan leipiä ja lihoja, pakastan heti ylimääräiset, mitä en käytä samana päivänä. Hevilaatikon tuotteet on paras käyttää ostopäivänä.

(Tämä blogiteksti kuvineen on samalla ensimmäinen kokeilu päivityksen teosta puhelimella.)

perjantai 24. tammikuuta 2020

Kanamummoyökön vapaapäivä aurinkoisena tammikuun perjantaina

Joskus Helsingin aikoina, kun lapset olivat pieniä, kirjoitin blogitekstin tavallisen päivän kulusta. Muistan, että se näytti kirjoitettuna kamalammalta kuin todellisuudessa olikaan.
Tänään oli taas sellainen keskiverto vapaapäivä, mutta maalla asujana ja isojen lasten äitinä touhut ovat karvan verran erilaisia kuin kaupungissa.

Yhden päivän vapailla olen oppinut kantapään kautta, että aikaiseksi aamuksi ei kannata haaksia pakollisia menoja ja velvotteita, vaan on viisainta nukkua niin pitkään kuin unta riittää. Yötyörytmi pysyy paremmin yllä myös vapaiden aikana ja silloin välttyy myös yövuorossa väsyttämiseltä.
Niinpä tänä aamuna nousin vuoteesta vasta hiukan yli kymmenen ja olo oli sellainen, että olin nukkunut tarpeeksi.

Ensi töikseni vein Kaisan Keri-koiran ulos, koska selvästi Kerillä oli kakkahätä, kun päivysti leukojaan louskutellen, häntä jöpöttäen ulko-oven edessä. Kerin kanssa voi pelata joskus uhkapeliä ja viedä hänet vapaana ulos. Karkuunmeno ei ole hänellä ongelmana, vaan lähinnä se sisälletulo. Nyt Keri kipaisi suorinta tietä kompostille, mutta totteli nätisti mummoa, kun kielsin syömästä maasta löytyviä jäisiä aarteita.
Mummo katseli ympärilleen ja ihasteli auringossa kimmeltävää lunta, kun Keri etsi sopivaa kakkapaikkaa alapihalta. Jotta ennen puoltapäivää olisin päässyt aamukahville, laitoin Kerin hihnaan ja hyvässä yhteisymmärryksessä tulimme sisälle. Ovella olikin Kiira-koira valmiina ja selitti hyvin vakuuttavasti, että "jos Keri pääsi ulos, niin kyllä minunkin pitää päästä". Kiira selvisi ulkonakäynnistä pikaisella pyörähdyksellä, kun pissipaikkaa ei tarvinnut sen kummemmin valkata.

Pari mukillista täysmaidolla terästettyä kahvia juotuani laitoin kanalatakin päälle, pannuhuoneesta kanalasaappaat jalkaan, kastelukannu täyteen lämmintä vettä ja ämpärillinen yön yli vedessä lionneita herneitä mukaan.
Kanalaan menoon kuuluu olennaisena se, että oven takana loruttelen "kanaäänellä" tervehdyksen: "kanaaaat, mummon lapseeet, mitä kuuluu, mummo täällä". Kanat vastaavat siihen fiilisten mukaan: tänään äänissä oli havaittavissa lievää ärtymystä siitä, että ruokaa oli saanut odottaa turhan kauan. Kippasin herneet tyhjään astiaan, eikä tarvinnut herrasväkeä kahdesti syömään käskeä. Toinen vesiastia oli pöllytelty täyteen pehkua ja sen puhdistin ja täytin uudelleen. Seitsemäntoista munaa löytyi kahden kuusen alta pehkupoteroista. Joulukuusi pääsi jatkokäyttöön kanalaan: neulaset on kanojen herkkua ja oksien alla on mukava oleskella ja vaikka munia.

Tänään olin luvannut äidilleni käydä hänelle kaupassa. Sisälle tultuani aamun touhunnut ja kirkonkylään kyytiä hoitanut Pappa sanoi olevansa niin flunssainen, että sain lähteä kirkonkylälle yksin. Pappa kävi tuikeasti valkosipulille tuoksuen peittojen alle. Lapsilla kiertänyt flunssatauti oli nyt näköjään saanut papan otteeseensa.

Olen ties kuinka pitkään välttynyt autolla-ajolta, mutta jottei ihan tuntuma siihen katoa, on ihan hyvä välillä ajaa itsekin. Meillä on nyt yksi auto käytössä, joten sen kanssa on pärjättävä. Siksi pappa on hoitanut kyyditykset, enkä ole esimerkiksi töihin ajanut itse.

Ennen äidille menoa hain Hankkijalta kyytiin kaurasäkin kanoille, vein Työttömien kirpputorille pussillisen Saaran myytäväksi laittamia tavaroita ja hain pojan untuvapetivaatteet pesulasta. Siinä vaiheessa huomasin, että minun pitää olla hyvin tarkkana itseni kanssa, kun olin unohtaa ottaa mukaan ne peittopussit pesulasta. Juttelin niin antaumuksella pesulanpitäjän kanssa, että käyntini syy ehti unohtua.

Vein äidille kennollisen munia ja itsetehtyä puolukkahilloa pakasteesta. Äidin kauppalapun selvitettyäni lähdin vaihteeksi K-markettiin tekemään äidin ostokset. Toisen kerran unohdus napsaisi päätä ja äidin mukaanantamat kauppakassit jäi autoon. Niinpä pakkasin äidin tavarat pahvilaatikkoon ja taiteilin sen kanssa sitten auton ovea auki.

Äidin luota selvittyäni ajoin S-markettiin omille ruokaostoksille. Tein tiukkaakin tiukemman budjetin ja orjallisesti kauppalappua noudattavat ostokset, joissa ei ollut mitään ylimääräistä, herkuista puhumattakaan. Olin tyytyväinen, kun kuusi kassillista peruselintarvikkeita maksoi vain 120e.

Tankkaamassa olisi voinut käydä, mutta en millään enää malttanut, kun kello lähenteli jo kolmea. Kotona informoin pappaa, että seuraavalla kirkonkylänreissulla täytyy muistaa käydä tankilla.

Pappa oli jo tokeentunut pystyyn. Sanoi syöneensä lisää valkosipulia. Pappa otti mukaansa kauroja, kananrehua, kalkkia ja vesikannun ja lähti täydennyskäynnille kanalaan. Pois hän tuli sieltä kaksi munaa mukanaan. Äreää väkeä oli siellä ollut vastassa, kun ei kuulema herneillä elä kukaan.

Ostosten paikoilleenlaiton lomassa aloittelin jo kiireen vilkkaa ruuanlaittoa. Perinteinen makaronipöpeliskö on kuin luotu tuollaisten hetkien ruuaksi. Joudutin kattilallisen gluteenitonta ruokaa ensin ja sitten toisen kattilallisen tavallista. Kun ruokakattilat jaksoivat odottaa, kävin laittamassa pannuhuoneessa lämmityskattilaan tulet, jotta sain sähkön pois päältä. En mielelläni laita kattilaan tulia niin, että lähden pois kotoa. Sen takia tulenteko jäi iltapäivään.

Jossakin vaiheessa alkuiltaa havahduin siihen, kuinka leppoisa ja harmoninen ilmapiiri kotona vallitsikaan. Ennen kaupunkikodissa television ääni oli usein vallitseva ja sen puuttumisen havaitsin ensimmäisenä. Nyt lapset hellittelivät kissoja ja koiria, juttelivat niille ja juttelivat iloisina keskenään. Tokihan tämä katraskin on varttunut, mutta erimielinen sanailu on ollut erittäin harvinaista tässä talossa.

Huomenna vanhin pojista täyttää 30 vuotta. Tein gluteenittoman kymmenen munan kakkupohjan, keitin pakastevadelmista hillon, jota jatkoin kaupan hillolla. Täytin kakun hillolla ja kermavaahdolla, vedin kelmut napakasti päälle ja jätin kakun jääkaappiin odottamaan huomista kuorrutusta.

Tältä päivältä jätin suosiolla pyykinpesut pois. Onhan tämä sentään vapaapäivä ja halusin juhlistaa sitä kirjoittelemalla kaikessa rauhassa blogia. Tätä haluaisi tehdä enemmän, mutta sopivan ajan lisäksi myös ajatuksen pitää olla suurin piirtein kirkas.

Iltani päättyy mitä todennäköisemmin saunomiseen ja vuoteessa nautiskeltuun iltateehen.
Lakananvaihto jää odottamaan seuraavaa vapaapäivää.


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kaisa lähti

Kaisa on päässyt turvallisesti joululomaltaan takaisin Nuorgamiin. Kun kysyin häneltä lähtiessä, mitä me teemme, kun tulee ikävä, Kaisa vastasi "jatkatte vain elämää". Selvästikin tuo tyttö ei ole samalla tavalla tunteidensa viskottavissa kuin äitinsä.

Oli antoisaa viettää lomaa töistä ja olla Kaisan seurassa hiukan tavanomaista enemmän. Annoin Kaisan lintsata viikon koulusta, jotta sai hiukan pidemmän kotiloman.

Ehkä oleskelu poissa kotoa vieraassa ympäristössä oli vartuttanut tyttöä neljässä kuukaudessa huimasti. Hänestä oli kehkeytynyt "himotiskaaja" ja muutenkin Kaisan tarmokkuus oli silminnähtävää. Kaisa omatoimisesti hommasi itselleen täältä kesätyönkin tulevalle kesälle ja siitä olemme kaikki kovasti iloisia. Pienellä paikkakunnalla nuorten kesätyömahdollisuudet ovat reilusti rajoitetummat kuin kaupungissa ja työpaikan saaminen ei aina ole kiinni omasta aktiivisuudesta tai taidoista, kun paikkoja ei vain riitä kaikille.

Toinen reilun neljän kuukauden rupeama on Kaisalla vielä Lapin elämää edessä ja kesäkuun alussa hän palaa kotiin.

Kaisan Keri-koira oli selvästi jonkun aikaa apeana Kaisan lähdettyä, mutta on jo entisellään. Mielenkiintoista on ollut seurata, kuinka paljon tuo koira ymmärtää ihmisten puheita ja kuinka reagoi, kun omistaja tulee muutaman kuukauden poissaolon jälkeen takaisin kotiin. Elämää siis jatketaan.