Kaupungissa asuessa ja muuttoa odotellessa luulin paneutuvani täällä puutarhan ja kasvimaan laittoon, mutta parin ensimmäisen kesän jälkeen realiteetit olivat ilmeiset: ei ollut kyse laiskuudestani tai huonosta kunnostani, että selkäni ei tahtonut kestää millään kasvimaalla möyrimistä. Yläselän välilevynpullistuman jälkeen otettu röntgenkuva paljasti asioita, joita en ollut osannut kuvitellakaan. Olin toki tyytyväinen, että sain tiedon siinä vaiheessa, etten itsepäisesti vain jatkanut kivuliasta kyykkimistä. Nyt olen ihan suosiolla luopunut kasvimaan pidosta ja istuttelen jotakin satunnaista ja helppoa, mikä ei vaadi pidempiaikaista työntekoa. Esimerkiksi viime syksynä laitoin kahteen lavaan valkosipulia, mikä saa kasvaa tai olla kasvamatta.
Kuopion Veli hommasi minulle oman raivausahan turvavarusteineen heti kohta muuttomme jälkeen. Raivausahatyö on siitä antoisaa, että selkä ei juurikaan rasitu. Työ tehdään selkä suorassa. Kehon liikkeet on monipuolisia ja epätasaisessa maastossa sahan kanssa liikkuessa saa tehokasta liikuntoa. Tällaiselle reilusti ylipainoiselle mummelille liikkuminen metsässä onkin ehkä raivaustyön haasteellisin osuus: jokainen askel pitää miettiä varman päälle, ettei kaadu sahoineen päivineen ojiin ja vesimonttuihin.
Toki erittäin haasteellinen osuus on myös sahan käynnistäminen. Itse en saa vieläkään sahaa nykäistyä käyntiin - Pappa sen minulle aina tekee. Eilen tein lisäksi pitkän tovin töitä, että sain bensatankin korkin kiinni. Minun päättelykykyni ei ole vielä ratkaissut, kuinka korkin saisi ensi yrittämällä oikeille kolosilleen, ihan tuurilla se sitten ajan kanssa kohdilleen solahtaa. Vaan onhan se hyvä, että elämässä riittää haastetta ja uutta opittavaa vielä vanhoilla päivillä.
Raivaustyön palkitsevuus tulee välittömästi siitä, kun näet työsi jäljen. Kun raivaat omia maitasi, on omassa päätösvallassasi, annatko kasvun mahdollisuuden tuolle tahikka tuolle puulle. Minulla on nyt työn alla ihan talon läheisyydessä oleva entinen lehmihaka, johon isäni hakkuun jälkeen istutti viitisenkymmentä lehtikuusta. Suuret kiviröykkiöt reunustaa entistä peltoa ja röykkiöissä oli muutama vuosi sitten todellinen metsävadelma-apaja. Lisäksi tuolla palstalla on vanha metsäkaivo ja sen johdosta mieheni on nimennyt tuon lehtikuusimetsikön "kaivopuistoksi". Mies ulkoiluttaa alueella mielellään koiria ja koirat tykkäävät kaivella entisen pellon multamailta myyriä ja muita siimahäntiä. Lehtikuusien lisäksi jätän kasvamaan suurimmat koivut ja sopivin kohdin myös mäntyjä tai kuusia, mutta koivut ovat lehtikuusien ohella ensisijalla.
Rennolla mielellä täytyy tuohon raivaustyöhön suhtautua. Näinkin pienellä tilalla sitä työtä riittää loputtomiin. Vaikka huiskaisin raivausahan kanssa täyspäiväisesti, niin sitä mukaa kun saisin valmista olisi jo tilan toisella kulmalla uudet vesakot kasvaneet. Asia konkretisoitui minulle, kun huomasin yhtenä päivänä, että viime keväänä putipuhtaaksi raivaamaani kanalan ympäristöön on vajaassa vuodessa kasvanut uudestaan vyötärönkorkuinen pajukko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti