perjantai 27. maaliskuuta 2020

Risusavottaa





Kun aamuvuoroihin lähtijät olivat menneet, innostuimme Papan kanssa työstä, joka on saatava päätökseen ennenkuin peltotyöt alkavat.

Pitkin talvea Pappa on sahannut ojiin varttunutta vesakkoa, joka oli ehtinyt kasvaa länsipuolen pelloille jo työläisiin mittoihin. Eli ei oikeastaan enää mitään risukkoa, vaan ihan käyttöpuuksi sopivaa.

Risut on raivattava pelloilta pois ennen kuin peltotyöt alkaa ja jos kevät etenee tällä vauhdilla, pellot kuivuvat hyvissä ajoin.

Minulla oli työkaluna vesuri ja Papalla moottorisaha. Aurinko lämmitti, linnut lauloi ja ilma oli leppeä.

Kahden tunnin rupeaman jälkeen meillä kummallakin oli kelvollinen rankokasa työn tuloksena. Kovin pitkää matkaa ojan piennarta ei kuitenkaan ehtinyt saada siistiksi.

Tuokin työ on maalla-asumisen etuja. Niin kauan kun se on vapaaehtoista ja voit tehdä sitä omaan tahtiisi, se on myös erittäin rentouttavaa ja mukavaa.

3 kommenttia:

  1. Jee, siellähän on leskenlehtiäkin!

    Ajankohtaista hommaa, meilläkin olisi yksi pellon alalaita siivottavana.

    VastaaPoista
  2. Melkein arpapeliä minulla, kun puen raivausahan valjaita niskaani, että mihin suuntaan suunnistaisi: tuntuu, että joka puolella olisi ihan yhtä tärkeitä työmaita. Vaan nyt täytyy ahkeroida ihan ensimmäiseksi nuo oksat pois pellolta. Harmittaa vain sysätä ojaan tuommoista määrää. Polttaminen kun ei nyt ihan tällä haavaa tule kyseeseen.
    Kesä tulee niin vaivihkaa ja nopeasti. Täyden kesän aikaan on paljon työläämpää tuo raivaushomma.

    VastaaPoista
  3. Itse odotan jo peltotöitä. Uusia New Holland varaosia tässä vain odotetaan, että saadaan taas traktori kuntoon. Tuohan on hienoa, että olette toisillenne avuksi.

    VastaaPoista