Ekologisen kulttuurin suurtapahtuma Kaapelitehtaalla 25.-26.4.2015
Vuodesta 2008 lähtien järjestetty Kierrätystehdas-tapahtuma valtaa jälleen Kaapelitehtaan huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Suomen suurimmassa ekologiseen kulttuuriin keskittyvässä tapahtumassa on mukana yli 70 näytteilleasettajaa, 400 neliön ilmaistori sekä lukuisia käsityöpajoja. Viime vuosina tapahtuma on kerännyt reilusti yli 10 000 kierrätyksestä kiinnostunutta kävijää ja vakiinnuttanut paikkansa kaupunkilaisten parissa.
Tapahtumassa on myynnissä tuhansia tuotteita, joissa yhdistyy ekologisuus, suomalainen design, käsityötaito, kestävä kehitys ja käytännöllisyys. Työpajoissa voi esimerkiksi tehdä itselleen aurinkolaturin, tuunata t-paitoja tai laittaa fillarin kevätkuntoon. Mukana on myös paljon muuta pyöräilyyn liittyvää ohjelmaa sekä useita ruokamyyjiä.
Kierrätystehdas-tapahtumasta sanottua:
“Kiitos kun järjestätte. Hoidatte ja inspiroitte yhteisölliseen meininkiin!”
“Mukavaa kun sain ilmaiseksi oppia vaihtamaan ketjut omaan fillariini ja tyttäreni sai tehdä itselleen tarroja.”
“Paljon erilaisia ideoita saman katon alla. En tiennytkään että kierrätysmateriaaleista voi saada aikaan näin hienoja ja käytännöllisiä tuotteita!”
Tapahtuman järjestää Kierrätystehdas ry, jonka tarkoituksena on tuottaa kierrätykseen, ekologisuuteen ja kestävään elämäntapaan liittyviä tapahtumia, sekä jakaa informaatiota näistä teemoista. Kierrätystehtaan vuoden 2015 yhteistyökumppaneina ovat Ilmastoinfo, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Kiinteistö Oy Kaapelitalo, Basso ja Pro Kädentaitajat ry.
Kierrätystehdas 25.-26.4.2015, Avoinna la-su klo 10-17
Kaapelitehdas,Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki
Vapaa pääsy!
www.kierratystehdas.fi
www.facebook.com/kierratystehdas
Valokuvia mediaa varten: http://www.kierratystehdas.fi/info/media/
Kopioin tänne suoraan Kierrätystehdas- tapahtuman mediatiedotteen.
Tapahtumasta on tullut vuosi vuodelta suositumpi ja mielenkiintoisempi. Oikeastaan kaikki, mitä on tarjolla, olisi tutustumisen arvoista. Itse en ole ikinä ehtinyt yhteenkään työpajaan, vaikka saatavilla olisi ollut ammattitaitoista opastusta ja ohjausta ja kaikki tarvittava materiaali.
Koska asumme ihan Kaapelitehtaan tuntumassa, ei meidän ole koskaan tarvinnut turvautua tapahtuman ravintolapalveluihin. Mitä silmämääräisesti olen katsellut, ruokamyyjiä on ollut jotenkin niukasti, eikä yrittäjät ole oivaltaneet tapahtuman suosion asiakaspotentiaalia. Ei mielestäni ekologisen kierrätystapahtuman ruokatarjonnan tarvitse olla pelkää outoa tai etnistä hifistelyä vaan messuvieraille maistuisi ihan tavallinen, suomalainen ruoka ja tavallisen kahvilan pullat ja leivät.
Jälleen kerran muistutan, että tapahtuma on myös lasten mielestä aivan verrattoman hauska, jos vain vanhempien kuvioihin sopii, että lapset saavat valita ilmaistorilta omia aarteitaan kotiinvietäväksi. Toki etukäteen kannattaa sopia muutamasta perussäännöstä, ettei esim. likaisia ja tarpeettoman suuria pehmoleluja oteta mukaan.
Joka vuosi tulee myös paljon kyselyjä ilmaistorin toimintaperiaatteista. Ilmaistorille saa siis tuoda omia tarpeettomia tavaroita (ei kuitenkaan elektroniikaa ja sähkölaitteita). Suuria ja painavia huonekaluja ei kannata paikalle rahdata. Torilta saa myös vapaasti ottaa, mitä haluaa, eikä tavaran tuominen ole ehtona tavaroiden ottamiselle. Lisäksi ilmaistorilla on runsaasti esim. Kierrätyskeskuksesta tuotuja vaatteita ja muuta tavaraa.
Meidänkin perheelle tapahtuma on oivallinen tilaisuus pienentää loppukesän muuttokuormaa.
Edellisten vuosien ilmaistorilöydöt ovat olleet laadukkaita ja useampi lempparivaatteemme on juuri tästä tapahtumasta lähtöisin.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
torstai 19. maaliskuuta 2015
Hoivaa vai heitteillejättöä
Naapurin pappa säikäytti minut eilen illalla. Hän tuli soittamaan ovikelloa ja pyytämään apua.
- "Tule nyt katsomaan, mikä tuossa hellassa on..."
Papan huoneistosta löyhähti pelottava katku rappukäytävään, kun kiirehdin katsomaan, mistä on kyse.
Hellalla oli hehkuva kattila, jossa kannen alla pohisi kananmunia, hellan pinta oli mustaksi palaneena roiskuneesta vedestä ja kaikki neljä levyä hehkuivat tulenpunaisina. Joka ainoa keittolevy oli kuutoselle kytkettynä.
Pappa töpöttelee perässäni sisälle ja katson häntä ihmeissäni.
- "Piti päävirtakatkaisijasta laittaa virta pois, kun ei tuo hella sammunut millään."
Onneksi papan ymmärrys oli toiminut niin paljon, että oli todellakin ehtinyt virran katkaista huushollistaan, mutta kyllä oli viittä vaille, ettei hellan vieressä olleet patalaput ja talouspaperirulla olleet jo roihahtaneet.
- "Voi hyvä mies, sinähän poltat kohta torppas!" sain papalle sanottua. Ja tietysti sen jälkeen pidin puhuttelun, että pyytää apua, jos haluaa munia keittää.
Kun siinä papan kanssa ihmettelimme ettei kuitenkaan ehtinyt käydä mitään vahinkoa, pappa muisti, että pyykkikorikin olisi jo täynnä. Otin pyykit ja lähtiessäni vielä vakuuttelin papalle, ettei nyt alkaisi yksin mitään hellalla keittelemään.
Luonnollisesti soitin papan kotihoitoyksikköön, että kirjaavat tapahtuneen ja naapurin huolisoiton papan tietoihin.
Tänä päivänä kun on niin surullisesti asiat, että vanhusten asiat etenevät vasta sitten, kun tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kamalaa tapahtuu.
Suomessa ollaan menossa surkeasti suolle vanhustenhoidossa, kun uudeksi tavoitteeksi on otettu laitospaikkojen radikaali vähentäminen ja kotihoitoon panostaminen.
Muistisairaan, yksinäisen vanhuksen paras paikka ei kovinkaan usein ole oma koti. Ei, vaikka teknologia otetaan avuksi hälytyslaitteineen ja ammattiauttajat käyvät vanhuksen kotona.
Tulevaisuudessa ihmisten eliniän edelleen pidetessä ja muistisairauksien räjähdysmäisen kasvun myötä asianmukaisia laitospaikkoja tarvitaan kymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna. Asia konkretisoituu päättäjille hyvin hitaasti ja se saa alkunsa siitä, kun kotihoitoon ei enää löydy työntekijöitä ulkomailtakaan. Vanhusten kotihoidossa kytee parhaillaan pelottava pommi.
Julkisuuteen tulee kohuvideoita eläinten hoidon laiminlyönneistä ja syytteitä nostetaan eläinsuojelurikoksista. Potilastietojen salassapitovelvollisuus estää tehokkaasti yleiseen tietouteen joutumasta Suomen vanhusten tämänhetkisen tilan. Korostan, että naapurin pappaa kotihoito hoitaa esimerkillisen hyvin ja nyt en puhu hänestä.
Olen paasannut täällä aikaisemminkin tästä samasta asiasta. Kun jokainen, jota vanhusten asia jollakin tapaa koskettaa, paasaa omalla alueellaan, saadaan asiaa yleiseen tietoisuuteen ja herätellään välinpitämättömiä päättäjiä. Kyse kun ei tässä asiassa ole ollenkaan rahasta. Joka ainut vanhus, jonka paikka kotihoidon sijaan olisi turvallisessa laitoksessa, kynitään jo nyt puille paljaille rahastamalla.
Mitä sanotte listasta: kotihoidon maksu, apteekin lääkejakelumaksu + lääkkeet, turvapuhelin tai -ranneke, ruokapalvelu, siivooja, yksityinen kotiapu, joka hoitaa ne tehtävät, jotka ei kuulu kunnalliselle kotihoidolle, sairaala,-poliklinikka- ja ambulanssimaksut, joita satelee tiheään tahtiin, kun kotona sattuu onnettomuuksia ja kaatumisia.
Käytännössä moni vanhus rahoittaa omaisuudellaan tai velkarahalla hoitoaan.
Jos asia on sinulle vähääkään tärkeä, kysäisepä omalta eduskuntavaaliehdokkaaltasi ihan henkilökohtaisesti, joko kasvokkain tai vaikka sähköpostilla, mikä on hänen kantansa tämänhetken vanhustenhoitotilanteeseen ja mitä hänen mielestään vielä pitäisi tehdä.
Hänen vastauksestaan tiedät, onko hän yhtään perillä tämän päivän todellisuudesta.
- "Tule nyt katsomaan, mikä tuossa hellassa on..."
Papan huoneistosta löyhähti pelottava katku rappukäytävään, kun kiirehdin katsomaan, mistä on kyse.
Hellalla oli hehkuva kattila, jossa kannen alla pohisi kananmunia, hellan pinta oli mustaksi palaneena roiskuneesta vedestä ja kaikki neljä levyä hehkuivat tulenpunaisina. Joka ainoa keittolevy oli kuutoselle kytkettynä.
Pappa töpöttelee perässäni sisälle ja katson häntä ihmeissäni.
- "Piti päävirtakatkaisijasta laittaa virta pois, kun ei tuo hella sammunut millään."
Onneksi papan ymmärrys oli toiminut niin paljon, että oli todellakin ehtinyt virran katkaista huushollistaan, mutta kyllä oli viittä vaille, ettei hellan vieressä olleet patalaput ja talouspaperirulla olleet jo roihahtaneet.
- "Voi hyvä mies, sinähän poltat kohta torppas!" sain papalle sanottua. Ja tietysti sen jälkeen pidin puhuttelun, että pyytää apua, jos haluaa munia keittää.
Kun siinä papan kanssa ihmettelimme ettei kuitenkaan ehtinyt käydä mitään vahinkoa, pappa muisti, että pyykkikorikin olisi jo täynnä. Otin pyykit ja lähtiessäni vielä vakuuttelin papalle, ettei nyt alkaisi yksin mitään hellalla keittelemään.
Luonnollisesti soitin papan kotihoitoyksikköön, että kirjaavat tapahtuneen ja naapurin huolisoiton papan tietoihin.
Tänä päivänä kun on niin surullisesti asiat, että vanhusten asiat etenevät vasta sitten, kun tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kamalaa tapahtuu.
Suomessa ollaan menossa surkeasti suolle vanhustenhoidossa, kun uudeksi tavoitteeksi on otettu laitospaikkojen radikaali vähentäminen ja kotihoitoon panostaminen.
Muistisairaan, yksinäisen vanhuksen paras paikka ei kovinkaan usein ole oma koti. Ei, vaikka teknologia otetaan avuksi hälytyslaitteineen ja ammattiauttajat käyvät vanhuksen kotona.
Tulevaisuudessa ihmisten eliniän edelleen pidetessä ja muistisairauksien räjähdysmäisen kasvun myötä asianmukaisia laitospaikkoja tarvitaan kymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna. Asia konkretisoituu päättäjille hyvin hitaasti ja se saa alkunsa siitä, kun kotihoitoon ei enää löydy työntekijöitä ulkomailtakaan. Vanhusten kotihoidossa kytee parhaillaan pelottava pommi.
Julkisuuteen tulee kohuvideoita eläinten hoidon laiminlyönneistä ja syytteitä nostetaan eläinsuojelurikoksista. Potilastietojen salassapitovelvollisuus estää tehokkaasti yleiseen tietouteen joutumasta Suomen vanhusten tämänhetkisen tilan. Korostan, että naapurin pappaa kotihoito hoitaa esimerkillisen hyvin ja nyt en puhu hänestä.
Olen paasannut täällä aikaisemminkin tästä samasta asiasta. Kun jokainen, jota vanhusten asia jollakin tapaa koskettaa, paasaa omalla alueellaan, saadaan asiaa yleiseen tietoisuuteen ja herätellään välinpitämättömiä päättäjiä. Kyse kun ei tässä asiassa ole ollenkaan rahasta. Joka ainut vanhus, jonka paikka kotihoidon sijaan olisi turvallisessa laitoksessa, kynitään jo nyt puille paljaille rahastamalla.
Mitä sanotte listasta: kotihoidon maksu, apteekin lääkejakelumaksu + lääkkeet, turvapuhelin tai -ranneke, ruokapalvelu, siivooja, yksityinen kotiapu, joka hoitaa ne tehtävät, jotka ei kuulu kunnalliselle kotihoidolle, sairaala,-poliklinikka- ja ambulanssimaksut, joita satelee tiheään tahtiin, kun kotona sattuu onnettomuuksia ja kaatumisia.
Käytännössä moni vanhus rahoittaa omaisuudellaan tai velkarahalla hoitoaan.
Jos asia on sinulle vähääkään tärkeä, kysäisepä omalta eduskuntavaaliehdokkaaltasi ihan henkilökohtaisesti, joko kasvokkain tai vaikka sähköpostilla, mikä on hänen kantansa tämänhetken vanhustenhoitotilanteeseen ja mitä hänen mielestään vielä pitäisi tehdä.
Hänen vastauksestaan tiedät, onko hän yhtään perillä tämän päivän todellisuudesta.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Kuin tuhka tuuleenko?
Sunnuntaiaamuna heräsin unesta, jossa Jumala puhui minulle.
Jumala muistutti tärkeästä asiasta.
Unessa olin tilanteessa, että olin menettämässä kaiken ajallisen - kaiken. Lisäksi tulevaisuus oli täysin pimennossa, lukuunottamatta taivaan kotia - mutta ei ollut vielä sen aika.
Minulle näytettiin ja annettiin tuntea ne hetket, kun jäljellä ei ole mitään, vain eletty elämä. Huomasin surevani hetkiä, päiviä ja aikoja jotka olin haaskannut täysin tyhjänpäiväiseen ja merkityksettömään. Olin tuhlannut elämää asioihin, joilla ei sillä hetkellä tuntunut olevan mitään merkitystä. Näin silmissäni lentelevää tuhkaa, kuin joku olisi heittänyt ilmaan tuulen vietäväksi poltetun paperin tuhkahiutaleita.
Olin unessa aivan yksin. En kokenut perheen ja ystävien läsnäoloa, en lasten, en puolison. Koin, että tämä on asia, josta olen yksin vastuussa. Jumala oli rakastavana isänä läsnä, mutta muuten olin yksin.
Jumala sanoi minulle: "Älä kokoa itsellesi ajallisia aarteita, vaan kokoa aarteesi taivaaseen, kerää iankaikkisia aarteita, jaa rakkauttani, älä jää vaiti, anna kaikkien tietää rakkaudestani ja hyvyydestäni. Tärkeää on vähän tai vain yksi ainoa. Älä kokoa aarteita maan päälle. Niitä ei kerran ole."
Uni oli niin järisyttävä, että herättyäni istuin pitkään aloillani ja ihmettelin näkemääni. Lisäksi koin voimakkaasti, että minun täytyi myös jakaa kokemani täällä.
Jumala muistutti minulle, etten kiinnittäisi sydäntäni mihinkään täällä ajassa, ei ihmisiin, taloihin, tavaroihin, puuhasteluun, hauskaan ajanvietteeseen.
Työpaikkani osastoilla on seinillä kalentereita, joissa lukee maaliskuun kohdalla:
"Vähemmän sanoja, enemmän rukousta".
Lukijoissa on tälläkin hetkellä useita, jotka elävät kirjaimellisesti kuoleman varjon laaksossa tällä hetkellä. Tartu Jumalan lupauksiin, anna Jumalan käsiin kaikki. Muista, että Jumala antaa meille vain hyvää. Jumala haluaa antaa sinulle vain hyvää, jos vain haluat sen vastaanottaa. Hän on valmis kääntämään vaikeutesi voitoksi. Sanoudu irti pahan vallasta ja anna Jumalan auttaa sinua, sillä Hän on sen tekevä iankaikkisten lupaustensa mukaan.
https://www.youtube.com/watch?v=70-Sumw_bgU
Linkkiä klikkaamalla kuulet laulun uudelta ylistyslevyltä.
Jumala siunatkoon sinua ja rakkaitasi.
Jumala muistutti tärkeästä asiasta.
Unessa olin tilanteessa, että olin menettämässä kaiken ajallisen - kaiken. Lisäksi tulevaisuus oli täysin pimennossa, lukuunottamatta taivaan kotia - mutta ei ollut vielä sen aika.
Minulle näytettiin ja annettiin tuntea ne hetket, kun jäljellä ei ole mitään, vain eletty elämä. Huomasin surevani hetkiä, päiviä ja aikoja jotka olin haaskannut täysin tyhjänpäiväiseen ja merkityksettömään. Olin tuhlannut elämää asioihin, joilla ei sillä hetkellä tuntunut olevan mitään merkitystä. Näin silmissäni lentelevää tuhkaa, kuin joku olisi heittänyt ilmaan tuulen vietäväksi poltetun paperin tuhkahiutaleita.
Olin unessa aivan yksin. En kokenut perheen ja ystävien läsnäoloa, en lasten, en puolison. Koin, että tämä on asia, josta olen yksin vastuussa. Jumala oli rakastavana isänä läsnä, mutta muuten olin yksin.
Jumala sanoi minulle: "Älä kokoa itsellesi ajallisia aarteita, vaan kokoa aarteesi taivaaseen, kerää iankaikkisia aarteita, jaa rakkauttani, älä jää vaiti, anna kaikkien tietää rakkaudestani ja hyvyydestäni. Tärkeää on vähän tai vain yksi ainoa. Älä kokoa aarteita maan päälle. Niitä ei kerran ole."
Uni oli niin järisyttävä, että herättyäni istuin pitkään aloillani ja ihmettelin näkemääni. Lisäksi koin voimakkaasti, että minun täytyi myös jakaa kokemani täällä.
Jumala muistutti minulle, etten kiinnittäisi sydäntäni mihinkään täällä ajassa, ei ihmisiin, taloihin, tavaroihin, puuhasteluun, hauskaan ajanvietteeseen.
Työpaikkani osastoilla on seinillä kalentereita, joissa lukee maaliskuun kohdalla:
"Vähemmän sanoja, enemmän rukousta".
Lukijoissa on tälläkin hetkellä useita, jotka elävät kirjaimellisesti kuoleman varjon laaksossa tällä hetkellä. Tartu Jumalan lupauksiin, anna Jumalan käsiin kaikki. Muista, että Jumala antaa meille vain hyvää. Jumala haluaa antaa sinulle vain hyvää, jos vain haluat sen vastaanottaa. Hän on valmis kääntämään vaikeutesi voitoksi. Sanoudu irti pahan vallasta ja anna Jumalan auttaa sinua, sillä Hän on sen tekevä iankaikkisten lupaustensa mukaan.
https://www.youtube.com/watch?v=70-Sumw_bgU
Linkkiä klikkaamalla kuulet laulun uudelta ylistyslevyltä.
Jumala siunatkoon sinua ja rakkaitasi.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Saaralla on kuusi veljeä ja kuusi siskoa
Suuresta sisarusparvesta on paljon iloa. Ilo tuntuu moninkertaistuvan nuorimpien sisarusten kohdalla. Kun on isoja sisaruksia, pääsee yökylään, leffaan, saa kivoja lahjoja ja paljon positiivista huomiota. Varsinkin kotoa poismuuttaneilla sisaruksilla on pohjaton halu ilahduttaa pienempiään. Tosin joissakin tapauksissa myös nuorimmilla on osuutta hyväntekemisen kohdentumisessa, kun he muistuttavat isoja sisaruksiaan esimerkiksi puoli vuotta sitten olleesta syntymäpäivästä.
Kuluneella viikolla Saara muisti, että yksi isoista veljistä ei ole "muistanut" ostaa hänelle syntymäpäivälahjaa viime lokakuisen syntymäpäivän johdosta. Sanoin Saaralle, että laita veljelle whatsapp-viestiä ja kysy asiasta.
Puhelimestani löytyi isoveljelle lähtenyt viesti:
-"Voi ko tänään katoositä syntäri lahjaa t..saara"
Kolmen minuutin kuluttua oli veljeltä tullut viesti:
-"Joo, laita sun numeros mulle."
Hetken kuluttua Saara kysyy:
-"Entä kaisan Lahja"
Isoveli lupasi lahjan myös Kaisalle (jolla myös oli lokakuussa syntymäpäivä).
Tunnin kuluttua viesteistä isoveli oli jo meillä ja tytöt olivat innokkaina lähdössä veljen kanssa Kamppiin lelukauppaan.
Ei kovin usein näe Kaisan ja Saaran silmissä sellaista loistetta, kun he tulivat kotiin valitsemiensa lahjojen kanssa. Isoveli oli vastannut tyttöjen kysymykseen "paljon ne saa maksaa", että "ei tartte ajatella hintaa".
Tiedän, että Kaisa ja Saara muistavat nuo lahjat lopun ikäänsä. He muistavat myös leffareissut isosiskojen kanssa, yökylään pääsyt ja isoveljen kanssa nähdyt rallikisat. He muistavat autoajelun, kun vanhin veli vei koeajolle uudella autollaan. Kyllä he muistavat senkin hetken, kun olivat pihassa leikkimässä talon lasten kanssa ja isoveli tuli kylään ja tuli hakemaan pihasta sisälle. Oli kiva lähteä sisälle isoveljen kanssa.
Kuluneella viikolla Saara muisti, että yksi isoista veljistä ei ole "muistanut" ostaa hänelle syntymäpäivälahjaa viime lokakuisen syntymäpäivän johdosta. Sanoin Saaralle, että laita veljelle whatsapp-viestiä ja kysy asiasta.
Puhelimestani löytyi isoveljelle lähtenyt viesti:
-"Voi ko tänään katoositä syntäri lahjaa t..saara"
Kolmen minuutin kuluttua oli veljeltä tullut viesti:
-"Joo, laita sun numeros mulle."
Hetken kuluttua Saara kysyy:
-"Entä kaisan Lahja"
Isoveli lupasi lahjan myös Kaisalle (jolla myös oli lokakuussa syntymäpäivä).
Tunnin kuluttua viesteistä isoveli oli jo meillä ja tytöt olivat innokkaina lähdössä veljen kanssa Kamppiin lelukauppaan.
Ei kovin usein näe Kaisan ja Saaran silmissä sellaista loistetta, kun he tulivat kotiin valitsemiensa lahjojen kanssa. Isoveli oli vastannut tyttöjen kysymykseen "paljon ne saa maksaa", että "ei tartte ajatella hintaa".
Tiedän, että Kaisa ja Saara muistavat nuo lahjat lopun ikäänsä. He muistavat myös leffareissut isosiskojen kanssa, yökylään pääsyt ja isoveljen kanssa nähdyt rallikisat. He muistavat autoajelun, kun vanhin veli vei koeajolle uudella autollaan. Kyllä he muistavat senkin hetken, kun olivat pihassa leikkimässä talon lasten kanssa ja isoveli tuli kylään ja tuli hakemaan pihasta sisälle. Oli kiva lähteä sisälle isoveljen kanssa.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Yötyöläinen hereillä
Lupautuessani sijaiseksi vanhainkotiin en arvannut, että työni muodostuu jatkossa yötyöpainotteiseksi. Jostakin syystä yövuorot alkoivat sujua hyvin ja niitä myös minulle tarjottiin. Nytkin kalenteriini merkityistä työvuoroista suurin osa on yövuoroja.
Yövuorot ovat 11-tuntisia. Vuoro alkaa klo 20.30 ja päättyy 7.30. Työaika sopii minulle mainiosti: lähden illalla töihin, kun perhe lähtee nukkumaan ja olen aamulla takaisin kotona ennenkuin lapset lähtevät kouluun. Luonnollisesti palkka on paras mahdollinen, mitä lähihoitaja voi työssään tienata.
Kaikessa työnteossa on väistämättä omat varjopuolensa. Yötyössä mielestäni se on työsidonnaisuusajan tuplaantuminen, koska työvuoron jälkeen on pakko, ennemmin tai myöhemmin, lähteä nukkumaan. Eli olet 11 tuntia työmaalla ja nukut 6-8 tuntia. Yövuorojen välillä täysipainoinen keskittyminen perhe-elämään väistämättä kärsii. Ei viitsi nukkumisen kustannuksella esimerkiksi keskittyä suurimuotoiseen ruuanlaittoon, leivonnasta nyt puhumattakaan. Eli yövuorojeni aikana ruuan suhteen ei aseteta kovin suuria vaatimuksia. Edelleenkin arki-iltojen yhteinen ateria valmistetaan meillä 10-15 hengelle. Lähes joka päivä iltaruualla on mukana joko vanhimipia, jo kotoa muuttaneita lapsia tai kyläilijöitä. On mukava, kun kattilasta löytyy jotakin vatsantäytettä "satunnaisille kulkijoille".
Nyt minulla on taas menossa seitsemän yön "keikkaputki". Kaksi yötä on vielä jäljellä. Nukuin tänään niin makeasti työvuoron jälkeen yhdeksästä iltapäiväkahteen, että oli mukava tulla päänuppi näennäisesti virkeänä moikkaamaan myös blogituttuja. Kuuden litran kattila on täynnä porkkanaista kanarisottoa. Kohta syötyäni itsekin vedän peiton vielä toviksi korville ja nukun pienet lisäunet ennen töihinlähtöä.
Ja mitä lapsiin tulee, he ovat sopeutuneet äidin yötyöhön paremmin kuin itse osasin kuvitellakaan. Lapsi hyväksyy olosuhteet sellaisina kuin ne tulee vastaan ja mukautuu muutoksiin. Kaiken lisäksi meillä kaikilla on tiedossa, että työni vanhainkodissa loppuu neljän kuukauden kuluttua. Jo nyt tiedän, että vanhainkodin asukkaita ja henkilökuntaa minulla tulee ikävä.
Eilen aamulla eräs asukas, juuri sata vuotta täyttänyt, tokaisi minulle tullessani yön viimeisellä kierrolla hänen huoneeseensa:
- "Sieltähän se häirikkö taas tulee!"
Yövuorot ovat 11-tuntisia. Vuoro alkaa klo 20.30 ja päättyy 7.30. Työaika sopii minulle mainiosti: lähden illalla töihin, kun perhe lähtee nukkumaan ja olen aamulla takaisin kotona ennenkuin lapset lähtevät kouluun. Luonnollisesti palkka on paras mahdollinen, mitä lähihoitaja voi työssään tienata.
Kaikessa työnteossa on väistämättä omat varjopuolensa. Yötyössä mielestäni se on työsidonnaisuusajan tuplaantuminen, koska työvuoron jälkeen on pakko, ennemmin tai myöhemmin, lähteä nukkumaan. Eli olet 11 tuntia työmaalla ja nukut 6-8 tuntia. Yövuorojen välillä täysipainoinen keskittyminen perhe-elämään väistämättä kärsii. Ei viitsi nukkumisen kustannuksella esimerkiksi keskittyä suurimuotoiseen ruuanlaittoon, leivonnasta nyt puhumattakaan. Eli yövuorojeni aikana ruuan suhteen ei aseteta kovin suuria vaatimuksia. Edelleenkin arki-iltojen yhteinen ateria valmistetaan meillä 10-15 hengelle. Lähes joka päivä iltaruualla on mukana joko vanhimipia, jo kotoa muuttaneita lapsia tai kyläilijöitä. On mukava, kun kattilasta löytyy jotakin vatsantäytettä "satunnaisille kulkijoille".
Nyt minulla on taas menossa seitsemän yön "keikkaputki". Kaksi yötä on vielä jäljellä. Nukuin tänään niin makeasti työvuoron jälkeen yhdeksästä iltapäiväkahteen, että oli mukava tulla päänuppi näennäisesti virkeänä moikkaamaan myös blogituttuja. Kuuden litran kattila on täynnä porkkanaista kanarisottoa. Kohta syötyäni itsekin vedän peiton vielä toviksi korville ja nukun pienet lisäunet ennen töihinlähtöä.
Ja mitä lapsiin tulee, he ovat sopeutuneet äidin yötyöhön paremmin kuin itse osasin kuvitellakaan. Lapsi hyväksyy olosuhteet sellaisina kuin ne tulee vastaan ja mukautuu muutoksiin. Kaiken lisäksi meillä kaikilla on tiedossa, että työni vanhainkodissa loppuu neljän kuukauden kuluttua. Jo nyt tiedän, että vanhainkodin asukkaita ja henkilökuntaa minulla tulee ikävä.
Eilen aamulla eräs asukas, juuri sata vuotta täyttänyt, tokaisi minulle tullessani yön viimeisellä kierrolla hänen huoneeseensa:
- "Sieltähän se häirikkö taas tulee!"
tiistai 24. helmikuuta 2015
Koko perheen suru
Anne-Mari- tyttäreni kirjoitti tänään tähänastisen elämänsä raskaimman blogipäivityksen.
Teksti löytyy tästä linkistä: http://mennaanmaalle.blogspot.fi/2015/02/surua.html
Sen lisäksi, että Anne-Mari on varmasti kyynelten kanssa tuon tekstin tehnyt, se on myös yksi hänen kauneimmista teksteistään, jos ei kaunein.
En minäkään olisi osannut arvata, miten raskas asia on lemmikin kuolema. Minun on ollut vähän vaikea erottaa, onko surussani enemmän suremista lasten murhemielestä.
Kyllä minulla on myös ikävä iloista, surusilmäistä, ihmisrakasta ja innostavaa luontokappaletta, jonka läsnäolo toi meidän kaikkien elämään pelkkää iloa. Lasten suru on kaikenkattavaa alakuloa, joka on täynnä kaipausta.
Huomaan, että minulle ajatusten pukeminen sanoiksi on vaikeaa. En ole koskaan aikaisemmin elämässäni joutunut käsittelemään tämänlaatuista surua.
Voimia, Anne-Mari, sinulle sinne talolle. Meilläkin on Ellaa kova ikävä.
Teksti löytyy tästä linkistä: http://mennaanmaalle.blogspot.fi/2015/02/surua.html
Sen lisäksi, että Anne-Mari on varmasti kyynelten kanssa tuon tekstin tehnyt, se on myös yksi hänen kauneimmista teksteistään, jos ei kaunein.
En minäkään olisi osannut arvata, miten raskas asia on lemmikin kuolema. Minun on ollut vähän vaikea erottaa, onko surussani enemmän suremista lasten murhemielestä.
Kyllä minulla on myös ikävä iloista, surusilmäistä, ihmisrakasta ja innostavaa luontokappaletta, jonka läsnäolo toi meidän kaikkien elämään pelkkää iloa. Lasten suru on kaikenkattavaa alakuloa, joka on täynnä kaipausta.
Huomaan, että minulle ajatusten pukeminen sanoiksi on vaikeaa. En ole koskaan aikaisemmin elämässäni joutunut käsittelemään tämänlaatuista surua.
Voimia, Anne-Mari, sinulle sinne talolle. Meilläkin on Ellaa kova ikävä.
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
No nyt on oikeasti meillä kaksi kotia
Kylläpä meillä oli hyvä olla ykköskodilla.
Kaikki oli niin rakasta ja rauhallista ja kaunista. Oli helppo hengittää, silmät iloitsivat kaikesta näkemästään ja korvat hiljaisuuden ja pienten äänien kuulemisesta.
Nautimme toistemme seurasta. Yhtään ainutta riitaa, kinaa tai rumaa puhetta ei minun tarvinnut äitinä kuulla tai selvitellä koko viikon aikana. Tila ja avaruus tuntui tervetulleelta. Kukaan ei valittanut tekemisen puutetta, kukaan ei pitkästynyt.
Lautakankaan talossa on tilaa tuplaten Ruoholahden kotiin verrattuna. Teki hyvää vetäytyä välillä omaan rauhaan myös talon sisällä.
Ensimmäistä kertaa huomasin, että siellä auringon nousu ja lasku on aivan erilainen kokemus kuin täällä kaupungissa.
Kun täällä katselet aamunkoittoa tai päivänlaskua, jaat näkymän lukemattomien ihmisten kanssa. Kun siellä maalla nouset vuoteestasi auringonnousun kanssa, on koko näkymä ja kokemus vain sinun. Taivas, metsät ja pellot ovat auringonnousun kehyksinä ja auringonlaskussa olet kahden Luojasi kanssa.
Koin itseni hyvin etuoikeutetuksi, kun katselin siellä auringon nousua ja laskua.
Viikko oli antoisa senkin takia, että koko yhdeksän lapsen katras (lapsenlapsi mukaanlukien) heräsi joka aamu ennen seitsemää ja illalla lähdimme nukkumaan hyvissä ajoin. Päivät tuntuivat tasapainoisilta, kun ehti tehdä kaikenlaista ja nauttia pitkistä päivistä. Tavallisesti lapset heti herättyään kirmasivat ulos suksille ja koirien kanssa leikkimään ja vasta sitten tulivat aamupalalle.
Kalamiehet pääsivät pilkille ja verkkoja kokemaan.
Tiistaipäivä meni kouluvierailuilla. Kyläkoulu, johon kolme nuorinta lasta ensi syksynä menee, on sama koulu, jossa minä olen käynyt ala-asteen. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta.
Sen parituntisen aikana, mitä koulussa olimme, tulimme vakuuttuneiksi siitä, että täällä on lasten hyvä olla. Meidän aikuistenkin oli hyvä olla ja saimme lämminhenkisen vaikutelman koulun ilmapiiristä.
Kirkonkylässä saimme tutustua yläasteeseen ja lukioon. Koulujen oppilasmäärät ovat rutkasti kutistuneet sitten omien kouluaikojeni. Mutta kyllä tämän päivän kangasniemeläiskoululaiset ovat paljon rauhallisempia ja hiljaisempia kuin ennen vanhaan.
Uskon, että meidän koululaiset sopeutuvat hyvin uusiin kouluihinsa. Jokainen heistä oli sitä mieltä, että koulut vaikuttivat oikein hyviltä ja on mukava ajatella ensi syksyä niissä kouluissa.
Tänä keväänä pitäisi lisäksi kirkonkylässä alkaa uuden yläasteen rakennustyöt, joten mielenkiintoisia kouluaikoja on luvassa nuorimillekin koululaisille.
Paluu harmaaseen Helsinkiin oli rankkaa. Lapset olivat talolla kyselleet, emmekö olisi voineet jo jäädä sinne. Helsinkiintulo oli hitusen vastenmielistä. Pidän sitä kuitenkin hyvänä asiana, koska tämän reissun jälkeen minulla ei ole epäilystä yhdenkään lapsen osalta, etteikö hän haluaisi muuttaa täältä pois. Nyt kaikilla on kova halu päästä lähtemään ja tavaroiden pakkaminenkin alkaa saada vauhtia.
Seuraavassa kuormassa täytyy Lautakankaalle viedä perunankuorimaveitsi, iso uunivuoka ja silityslauta. Niitä en sieltä löytänyt.
Ja seuraavasta palkasta ostan itselleni kunnon kirveen puiden halkomista varten.
Kaikki oli niin rakasta ja rauhallista ja kaunista. Oli helppo hengittää, silmät iloitsivat kaikesta näkemästään ja korvat hiljaisuuden ja pienten äänien kuulemisesta.
Nautimme toistemme seurasta. Yhtään ainutta riitaa, kinaa tai rumaa puhetta ei minun tarvinnut äitinä kuulla tai selvitellä koko viikon aikana. Tila ja avaruus tuntui tervetulleelta. Kukaan ei valittanut tekemisen puutetta, kukaan ei pitkästynyt.
Lautakankaan talossa on tilaa tuplaten Ruoholahden kotiin verrattuna. Teki hyvää vetäytyä välillä omaan rauhaan myös talon sisällä.
Ensimmäistä kertaa huomasin, että siellä auringon nousu ja lasku on aivan erilainen kokemus kuin täällä kaupungissa.
Kun täällä katselet aamunkoittoa tai päivänlaskua, jaat näkymän lukemattomien ihmisten kanssa. Kun siellä maalla nouset vuoteestasi auringonnousun kanssa, on koko näkymä ja kokemus vain sinun. Taivas, metsät ja pellot ovat auringonnousun kehyksinä ja auringonlaskussa olet kahden Luojasi kanssa.
Koin itseni hyvin etuoikeutetuksi, kun katselin siellä auringon nousua ja laskua.
Viikko oli antoisa senkin takia, että koko yhdeksän lapsen katras (lapsenlapsi mukaanlukien) heräsi joka aamu ennen seitsemää ja illalla lähdimme nukkumaan hyvissä ajoin. Päivät tuntuivat tasapainoisilta, kun ehti tehdä kaikenlaista ja nauttia pitkistä päivistä. Tavallisesti lapset heti herättyään kirmasivat ulos suksille ja koirien kanssa leikkimään ja vasta sitten tulivat aamupalalle.
Kalamiehet pääsivät pilkille ja verkkoja kokemaan.
Tiistaipäivä meni kouluvierailuilla. Kyläkoulu, johon kolme nuorinta lasta ensi syksynä menee, on sama koulu, jossa minä olen käynyt ala-asteen. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta.
Sen parituntisen aikana, mitä koulussa olimme, tulimme vakuuttuneiksi siitä, että täällä on lasten hyvä olla. Meidän aikuistenkin oli hyvä olla ja saimme lämminhenkisen vaikutelman koulun ilmapiiristä.
Kirkonkylässä saimme tutustua yläasteeseen ja lukioon. Koulujen oppilasmäärät ovat rutkasti kutistuneet sitten omien kouluaikojeni. Mutta kyllä tämän päivän kangasniemeläiskoululaiset ovat paljon rauhallisempia ja hiljaisempia kuin ennen vanhaan.
Uskon, että meidän koululaiset sopeutuvat hyvin uusiin kouluihinsa. Jokainen heistä oli sitä mieltä, että koulut vaikuttivat oikein hyviltä ja on mukava ajatella ensi syksyä niissä kouluissa.
Tänä keväänä pitäisi lisäksi kirkonkylässä alkaa uuden yläasteen rakennustyöt, joten mielenkiintoisia kouluaikoja on luvassa nuorimillekin koululaisille.
Paluu harmaaseen Helsinkiin oli rankkaa. Lapset olivat talolla kyselleet, emmekö olisi voineet jo jäädä sinne. Helsinkiintulo oli hitusen vastenmielistä. Pidän sitä kuitenkin hyvänä asiana, koska tämän reissun jälkeen minulla ei ole epäilystä yhdenkään lapsen osalta, etteikö hän haluaisi muuttaa täältä pois. Nyt kaikilla on kova halu päästä lähtemään ja tavaroiden pakkaminenkin alkaa saada vauhtia.
Seuraavassa kuormassa täytyy Lautakankaalle viedä perunankuorimaveitsi, iso uunivuoka ja silityslauta. Niitä en sieltä löytänyt.
Ja seuraavasta palkasta ostan itselleni kunnon kirveen puiden halkomista varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)