keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lempeät herätykset ja viileät aamut

Aamulla lapsia herätellessäni ajattelin, että tätä varmaan joskus tulen kaipaamaan: unentuoksuiset, unen rentouttamat lapset kasvoillaan levollisuus ja rauha.
Olen kirjoittanut täällä aikaisemminkin "herättelymetodeistani" ja nyt aamujen kylmettyä olen lisännyt herättelytoimiin yhden asian. Peittelen lapsen korvia myöten, jokaisen varpaankärjen ja paljaan polven peiton alle lämpimään ja sitten alan kuiskailla hyvin hiljaa poskea silittäen.
Se poika, jonka viimeksi kerroin pyytävän herättämään "kunnolla", on parina aamuna jälleen muistuttanut, että herätys täytyy tehdä kunnolla: "ei pelkästään heilutella jalasta, vaan herätä sillei kunnolla". Eli seitsemäsluokkalainen poikakin herätetään peittelemällä ja silittelemällä ja lempeillä sanoilla.

Täällä on ollut sen verran kylmä, että yöksi on pitänyt sulkea koko asunnon ilmanvaihto kokonaan. Ilmanvaihtokanavien luukut on huoneissa katonrajassa ja sieltä puhaltaa yläsängyssä nukkujiin, vaikka ilmastointi olisi "ykkösellä". Säädin jo ilmastointikaapista jälkilämmityksenkin päälle, mutta siitä huolimatta asunnon laitimmaisissa makuuhuoneissa palellaan öisin. Olohuoneessa, jossa minä, mieheni ja kaksi lasta nukkuu, on yöisin taas tukalaa ja pariin otteeseen pitää avata parvekkeen ovea. Tukaluus selittyy myös kuivumassa olevalla pyykillä.
Arvaatte, että ajatukset on tuon tuosta Lautakankaan takan ja leivinuunin tuntumassa.



Pikkuisen säpsähdin äsken postin mukana tullutta Verohallinnon kirjettä. Verottaja kun on viime aikoina muistanut kirjeillä, joista kohoaa kylmä hiki ja saa päänsäryn. Tällä kertaa kirje oli innostava ja olen hyvin kiitollinen siitä. Kirje oli kutsu uusien yrittäjien veroinfotilaisuuteen helmikuussa. Koska tilaisuus on mukavaan aikaan iltapäivällä eikä sattunut koulupäivälle, ilmottauduin sukkelasti mukaan.

Hierontayritykseni suhteen olen tarkoituksellisesti edennyt rauhallisesti ja odotellen. Tulevana lauantaina aloitan työt "virallisella avauksella" Lähetysseurakunnan "Ladies Day" -tapahtumassa. Klo 12.30-16.00 tapahtuman aikana tarjoan 20 minuutin hieronnan hintaan 12,-. Hieronnan koko tuotto käytetään seurakunnan "Haaste 2014" -rakennushankkeeseen, jossa valmistuu Helsingin ydinkeskustaan Iso Roobertinkadulle monipuolinen toimintakeskus ja kohtaamispaikka.

5 kommenttia:

  1. Onnittelut yrityksen alkuun. Vapaaehtoistyö on tärkeää seurakunnalle ja yhteistyö mukavaa.
    Miellyttäviä herätyksiä jatkossakin...

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihanaa. Onnea uuteen yritykseesi.
    Ja ihania aamu heräämisiä teille. Kadehtien ajattelen meudän lasten herätyskelloja jotka soivat yläkerrassa, kun äiti ottaa vastaan hoidokeita.

    VastaaPoista
  3. Mitä uskonnollista suuntausta edustatte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulumme mieheni kanssa helluntaiseurakuntaan.

      Poista
  4. Siunausta uuteen yritykseensi.
    Varmasti hyväntekeväisyys työsi palkitaan moninkertaisesti. Joka paljon antaa se paljolla palkitaan.
    Onnellisia lapsia kun heillä on näin ihana äiti.♥

    VastaaPoista