sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kodista kotiin

Hyvin hitaasti näytän toipuvan kaupunkiinpaluusta. Eilen iltahämärissä palasimme Kangasniemeltä.
Pikkuveljen kyyditsemänä matka taittui mukavasti ja auton takakontissa omassa häkissään matkusti myös Pikkuveljen Mili-koira, joka nukkui matkat hiljaisen tyytyväisenä.
Oli mukava tutustua Mili-koiraan paremmin ja kahden vuorokauden tiivis yhteiselo tarjosi siihen upeat puitteet.
Lapsuudessani meillä ei ollut koskaan koiraa eikä kaupunkikodissamme ole koskaan ollut mitään lemmikkieläintä. Senkin takia elämä koiran seurassa on ollut minulle ihan uusi kokemus. En ole tiennyt, että koiran persoonallisuus voi olla noin antoisa asia ihmiselle. Enkä ole tiennyt, kuinka paljon koira pystyy kommunikoimaan ihmisen  kanssa ja kuinka elämää rikastuttavaa on ihmiselle seurustella koiran kanssa.
Mili ja talon kuistilla ja takapihalla ruokailevat talitiaiset olivat näiden päivien eläinilonaiheet.

Kahteen päivään mahtui kuitenkin kolmisenkymmentä ihmistuttavuutta ja ne tapaamiset antoivat paljon voimia ja hyvää mieltä.
Matkamme pääasiallisin tarkoitus oli osallistua tätini hautajaisiin. Tomumajan siunaustilaisuus haudalla ja muistotilaisuus ovat niitä sydämelle ristivetoisia asioita, kun läheisen poismeno yhtäaikaa sattuu, mutta samalla tuntee kiitollisuutta ja huojennusta, että pitkään sairastanut rakas ihminen pääsee ihmiselon vaivoista. On suuri ilo nähdä sukulaisia, joita on nähnyt hyvin harvoin.
Olisi varmaan hyvä järjestää ensi kesänä Lautakankaalla tervetuliaisjuhla, jonne voisi kutsua sukulaisia ja ystäviä, että sydän voisi juhlia ilman tummia sävyjä.

Sydämen teki heikoksi myös pyhäinpäivän iltapäivän hämärässä tehty käynti Kangasniemen kirkonmäellä vanhalla hautausmaalla oman isäni haudalla.
Metsäkävelyllä olin taittanut kauniin oksan Puulan rantakoivusta. Se oksa on varmasti silitellyt monet kerrat isän selkää hänen työntäessään venettä vesille. Koivun juurelta irrotin kappaleen kallion päällä kasvanutta sammalmattoa.
Kuopion Veljen metsästä taitoin männynoksan. Pikkuveljen tiluksilta valitsin pienen kuusentaimen ja se halusi lähteä juurineen. Omasta metsästäni katkaisin katajasta  marjaisen oksan ja Lautakankaan pihasta pihlajanoksan, joka oli painavana marjoista. Tein kaikista oksista kimpun ja se aseteltiin isäni hautakiven eteen sammalen kanssa.
Haudalle kävellessämme totesin, että me teemme tätä vain itsemme takia. Haluamme hoitaa itseämme, omaatuntoamme ja vaalia muistojamme, mutta poismenneille ei näillä rituaaleillamme ole enää mitään merkitystä.

Kangasniemen vanha hautausmaa on poikkeuksellisen kaunis. Alue on hyvin hoidettu, istutukset ja puut kauniita ja ympäröivät maisemat järvineen täydentävät näkymää. Hautausmaan sammaloitunut kiviaita vanhoine rautaportteineen luo puitteet hiljentymiseen ja rauhoittumiseen.

Luojan luonto hoiti minua kahden päivän aikana.
Kun torstai-iltana puolenyön maissa saavuimme Lautakankaan pihaan, kaartui yllämme tähtitaivas. Autosta noustessani miltei hätäännyin: tajusin, että en ollut nähnyt tähtitaivasta moneen, moneen vuoteen. Se on melkein surullinen tosiasia. Jos kotisi on keskellä kaupunkia, et ehkä koskaan voi nähdä tähtitaivasta niin, että ainoat valosi olisivat tähdet ja kuu.
Jatkoimme tähtitaivaasta nauttimista seuraavana iltana iltakävelyllä.

Kun lauantaiaamuna heräsin, avautui talon ikkunoista järisyttävä näky. Pakkanen oli koristanut kimmeltävään kuuraan kaikki metsän puut, pihan istutukset, jokaisen oksan ja korren. Taivas tarjosi kimalluksen taustaksi kaikki harmaan ja sinisen kylmät sävyt. Oli rikkumattoman tyyntä, koko luomakunta oli hiljaa pysähtyneenä.
Kun avasi keittiöstä kuistin oven, hiljaisuuteen ja pysähtyneisyyteen tuli iloista elämää: kuistilla pyrähteli ruokailemassa useampi kymmenen talitiaista. Niiden ilo oli silminnähtävää.
Oli pakko sytyttää keittiön puolelle ikkunan eteen kynttilä, koska tunnelma ikäänkuin kaipasi elävän liekin lämpöä täydentäjäksi.
Kuuramaisema äänettömyydellään tuli täydelliseksi, kun kävelimme metsän poikki rannalle pakahduttamaan silmämme näkymillä ja korvamme hiljaisuudella.

Kun kaikkiin näihin tunnelmiin lisättiin vielä tietoisuus siitä, että olemme "vierailulla" omassa kodissamme, tuntui, ettei kiitollisuudella ole mitään määrää.
Äitini oli käynyt siivoamassa ja lämmittämässä talon. Vuoteet oli pedattu, takkapuut kannettu ja untuvapeitot laitettu vuoteen päälle varmistamaan, että lämmöntunne on täydellinen.
Kaikkia aisteja hyväiltiin näinä kahtena päivänä ja rakkauden lämpimään peittoon saimme kokonaan kääriytyä.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja niitä mieleenpainuvimpia muistoja ei tarvinnut tallentaa kameralla. Ihmisen muisti (parhaimmillaan/jotenkin toimivana) on upea asia.

      Poista
  2. Ihana lukea teidän matkasta omaan kotiin! Ihan mahtavaa, että luontokin tarjosi parastaan! Herkkä teksti joka huokui rakkautta kotiin ja kaikkeen, mitä teillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Marjaana! Kiva kuulla sinusta - taidat olla uusi tuttavuus kommentoijana. Kävinkin jo vilkuilemassa sinun blogiasi. Nähdään ja kuullaan!

      Poista
  3. Kun minä haaveilein omasta kodista (ja perheestä) minulle eräs helluntailainen kiirehti sanomaan, ettei omaisuuteen saa kiintyä, eikä perhettä kannatta perustaa, kun Jeesus tulee takaisin. Mites eri ihmisille on erit neuvot? (No, siinä mielessä, ettei sitä omaa kotia tai perhetä ole vieläkään...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ystävä,
      älä ainakaan perheenperustamisasiassa kuuntele kenenkään neuvoja. Kuuntele omaa sydäntäsi.
      Mitä tulee tuon helluntalaisen neuvoon, niin ei sille ainakaan raamatullista perustetta löydy.
      Voit lukea Raamatun läpi siitä näkökulmasta katsoen, mitä siellä puhutaan perheen perustamisesta tai talon hankkimisesta. Sieltä löytyy aika ajankohtaisia neuvoja vielä tällekin ajalle.
      Se on totta, että Jeesuksen takaisintulo voi olla lähempänä kuin arvaammekaan. Elämä täällä on kuitenkin Jumalan lahja luoduilleen ja Jumalan tahto on, että nautimme kaikista Hänen lahjoistaan kiitollisuudella. Jos Jumala suo jollekulle puolison, he nauttikoot siitä lahjasta. Toinen nauttii Luojan suomasta elämästä yksineläjänä, mutta hän voi keskittyä Jumalan palvelemisessa sellaisiin asioihin, mihin naimisissaolevan aika ja rahkeet ei riitä. Jos Jumala suo jollekin elämässä maallista hyvää ja rikkautta - taloja ja tavaroita - niin vastuu niiden käyttämisestä hyvään ja toisten auttamiseksi onkin suurempi kuin vähävaraisen, jolla ei omaisuutta ole. Maallinen rikkaus tuo myös vastuuta oman leiviskän oikein käyttämisestä. Muuten rikkautemme valuu hiekan lailla hukkaan, kun siirrymme tästä ajasta. Jumalalle pyhitetty omaisuus tuo siunauksen myös kuolemamme jälkeen.

      Jos et ole vielä antanut elämääsi Jeesukselle, tee se.
      Jeesuksen omana voit omistaa itsellesi kaikki Raamatun lupaukset ja ennenkaikkea saat iankaikkisen elämän.

      Poista