Järki ja tunteet

Kesällä tulee viisi vuotta muutostamme. Koko sen ajan meillä on myös ollut kanoja.
Investoin kanaharrastukseen hyvin lyhyen harkinnan jälkeen myös merkittävällä taloudellisella satsauksella, kun laitatin kanalaan sähköt heti ensimmäisenä syksynä. Olemme siis syöneet hyvin kalliita munia, mutta myös parhaimman makuisia, mitä koskaan olemme saaneet.

Kun aloin tehdä kokoaikaista työtä kodin ulkopuolella ja se työ kääntyi melko yövuoropainotteiseksi, vastuu kanojen hoidosta siirtyi suurimmaksi osaksi Papalle. Koskaan hän ei ole vastuustaan valittanut, vaan on nurkumatta lähtenyt tuuleen, tuiskuun ja pakkaseen alapihalle vesikannun ja kananruokaämpäreiden kanssa. Pakkasilla on lisäksi täytynyt huolehtia, että kanalassa on riittänyt lämpöä asukkailleen.

Kulunut talvi teki poikkeuksen edellisiin kanatalviin: talvi oli niin leuto, että kahden lämpölampun lisäksi ei ole tarvittu lisälämmittimiä. Edeltävien talvien hirmusähkölaskuja ei tullut kanalan lämmittämisestä - siirtomaksujen nousut pitivät siitä huolen yksinään.

Olen koko kevään tsempannut itseäni pysymään päätöksessäni:
aion luopua kanoista.
Miksi?
- Taloudellisesti täysin kannattamatonta: kaupasta tai REKO:sta saa munia reilusti halvemmalla.
- Haluan vapauttaa eläkkeellä olevan mieheni hoitovastuusta. Sen 40 minuuttisen, jonka hän keskimäärin päivittäin käyttää kanalassakäynteihin, hän voisi käyttää mielekkäämpäänkin puuhaan, esim. polttopuiden tekoon.
- Olen saanut riittävästi harrastaa kanailua. Se on antoisaa, mutta siinä vaiheessa kun rennosta harrastuksesta alkaa tulla liikaa työtä ja lisärasitetta, on arvioitava harrastuksen mielekkyys järkipohjalta.

Onneksi näin kesää vasten on löytynyt kanoille uusia koteja. Hyvillä mielin voi kanoista luopua, kun pääsevät ilahduttamaan muita.

Järki ja tunteet ovat tässä asiassa käyneet kamppailua, mutta vähitellen alan päästä ajatuksesta "onhan se niin suloista nähdä niiden tepastelevan pihalla".

"Aika aikaa kutakin, sanoi Lautakankaan akka kun kanoista luopui."