Kirkkopäivän aamua

Minulla pyhäinpäivä sai merkityksen vasta tänä vuonna. Aikaisemmin juhlapäivä ei ole koskettanut minua juuri millään lailla. Toivottavasti äiti sai järjestymään kyydin kirkkoon eilen illalla, kun tilaisuudessa luettiin kaikkien vuoden aikana kuolleiden nimet ja heidän muistokseen sytytettiin kynttilä. Minullakin oli niin palava halu päästä eilen Kangasniemen kirkkoon tuohon tilaisuuteen, että jos minulla olisi ollut auto, olisin lähtenyt iltapäivällä ajamaan kohti kotia.

Ensi sunnuntain isänpäiväkin tuntuu taatusti erilaiselta. Oikeastaan se muuttuu minulla isänpäivän muistopäiväksi.

Meillä "kirkko" tarkoittaa minkä hyvänsä seurakunnan rukoushuonetta, ei siis välttämättä luterilaista kirkkoa. Tirtetta pohtii täällä taas perinteisesti, millä asulla äiti päästää kirkkoon. Pinkillä prinsessamekolla ei pääse, ei myöskään valkoisella kirjotulla satiinimekolla. Violetti samettimekko on kuulema "liian vanha".

Punainen pieni tarra on poskessa, koska "jotkut voivat luulla sitä kauneuspilkuksi". Sopivan vaatetuksen lisäksi kirkkoaamujen haaste on Tirtetan kohdalla riittävä syöminen. Minua kyllästyttää, jos kirkonpenkkiin päästyämme lapsi alkaa inistä, että "on ihan kamala nälkä".

Taidan taktikoida ja lyöttäytyä lähtöön kuuliaisten ja ripeiden poikien kanssa ja jätän Tirtetan isin kanssa säätämään vaateasioita.

Ja kaiken varalta laitan laukkuun mukaan muutaman leivänpalan. Kun se nälkä kuitenkin aina tulee.

Ruokaa luonnosta

Tämä täytyy kertoa niiden ihmeteltäväksi, joiden pihamaalla kasvaa ruokatarpeita ihan luonnostaan.
Tänään olemme saaneet nauttia omavaraistalouden huippuhetkiä.

Kotimme sijaitsee vajaan kilometrin päässä Helsingin ydinkeskustasta. Voi siis sanoa, että aika lailla kaupungissa asumme.
Tein äsken valkokastiketta. Päälle laitoin ruohosipulia, jonka lapset toivat leikkipuiston kukkapenkistä.

Päivän vitamiinit on syöty marja-aronioista, joita samat ulkoilijat kävivät keräämässä toisen puiston koristepensaista.
Joku on joskus kauhistellut, että ei pitäisi syödä kasveja, jotka kasvaa lähellä vilkasliikenteisiä katuja.
Toki huuhdon irtopölyt marjoista ja ruohosipuleista. Mutta samalla olen kauhistelijoille muistuttanut, että asuessamme täällä vedämme jokaisella hengenvedolla keuhkoihimme sellaisen määrän ilmansaasteita ja hiilipölyä, että satunnaisesti syöty muutama marja ei ole ollenkaan vaara pahemmasta päästä.

Voin vain kuvitella, mitä riemua lapset saavat aikanaan mummolassa asuessaan kokea, kun koko kesä ja syksy on ruuan talteen keräämistä ja siitä nauttimista.

Mummolan pakasteessa muuten odottaa herkkua, jota hädin tuskin jaksaa joulukuun alun mummolassakäyntiin asti odottaa: enoni oli tuonut äidille hirvenlihaa ja vihjannut, että sitä saa toimittaa myös meille syötäväksi.
Leivinuunissa paistetusta hirvipaistista täällä onkin huokaillen haaveiltu useammalta taholta. Luulen, että meidän joulupossu vaihtuu tänä vuonna hirveen.
Hurjan kiitollisia terveisiä vain sinne mummolan naapuritaloon ja turvallisia metsästysreissuja, jos vielä joku hirvi odottaa kohtaloaan.

Hyvä mieli siivoamisesta

Kristillisen koulun uutiskirjeessä kerrottiin, että koululle tarvitaan siivoojaa. 17-vuotias oli koululla käydessään entiselle opettajalleen maininnut, että voisi tulla koululle vaikka siivoamaan. Kun minä luin uutiskirjettä, tunsin, että tuohon tehtävään olisin valmis tarttumaan. Sovimme tytön kanssa, että tarjoudumme yhdessä työhön.

Tuossa koulussa on aina ollut lapsilla ja henkilökunnalla vanhanaikainen siisteyskäsitys. Siihen kuuluu, että lattioille ei heitellä roskia, kengät riisutaan ulkoeteisessä ja tavarat pyritään pitämään paikoillaan. Nykyaikainen siisteyskäsitys useimmissa kouluissa on, että sotku ei haittaa, siivoojat on sitä varten, että siivoavat sotkut.

Siivoojan tehtävään ei ollut tunkua, joten meidät hyväksyttiin työhön! Kävin eilen tutustumassa kouluun siivoojan näkökulmasta ja totesin, että vaikka neliöitä on hulppean omakotitalon verran, on itse työ helppoa ja nopeaa. Toki kaikkialla näkyi myös aikaisemmin tehtävää hoitaneen opettajan ja kanslistin tarkka työnjälki ja oppilaiden työpanos opiskeluympäristönsä kunnossapitoon.
Näillä näkymin käyn alkuviikosta siivoamassa "kriittiset" paikat, kuten eteiset, wc:t ja yleiset tilat ja loppuviikolla tarkemmin opetustilat ja toimistot.

Eilen minulla oli harjoittelukäynnillä apuna innokas Kaisa, ekaluokkalainen ja 13-vuotias kuudesluokkalainen.
Ei käy väheksyminen tyttöjen työpanosta: ekaluokkalainen pyyhki koko koulun pulpetit ja tuolit. Kuudesluokkalainen pesi vessat, imuroi yleiset tilat ja tyhjensi kaikki roskikset.

Kun illan hämärtyessä kävelimme koululta raitiovaunupysäkille, tytöt totesivat, että "voi, miten oli kiva siivota omaa koulua!"
Olin pariin otteeseen patistanut tyttöjä, että voivat lähteä jo etukäteen kotiin, mutta he halusivat ehdottomasti siivota kanssani loppuun asti.

Siivoaminenhan on sen takia niin palkitsevaa ja mukavaa työtä, että näkee heti työnsä tuloksen. Se, mikä teki tuosta siivouksesta niin kiitollista, oli tietysti se, että työ tuottaa niin monelle mielihyvää, kun he maanantaina tulevat siistiin kouluun jatkamaan työtään.

Lisäksi tietysti ajattelen, että tuo työ käy hyvästä harjoittelusta, jos joskus laitan pystyyn omaa yritystä.
Kotipalvelualan yritys on haavelistallani jossakin sijalla 3 tai 4. Mitään en menetä siinäkään, jos jää pelkäksi haaveeksi. Tällä hetkellä minulle riittää, että siivoaminen on minulle mieleistä työtä.

Tortillaleivät koepaistettu

Durumvehnäjauhojen takia en kauppaan lähtenyt. Tein kokeilutaikinan tavallisista (jaa, ei nyt niinkään tavallisista: yhtenä päivänä löytyi ulko-oven takaa kassista neljä kiloa vehnäjauhoja) vehnäjauhoista Myllyn Parhaan reseptien ohjeella:
2 dl vettä
1/2 dl öljyä
1/2 tl suolaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
100 grammaa on aika sopiva koko yhdelle leivälle. Kun taikinapallon kaulii niin ohueksi, kuin saa, 26cm halkaisijaltaan olevaan paistinpannuun leipä sopii hyvin. 120g:n leipä ulottuu jo reunoille.
Kaulimista voi tehdä samalla kun paistaa leipiä. Kaulittu "lettu" paistetaan rasvattomalla paistinpannulla, kunnes pintaan tulee ruskeita pilkkuja. Taikinasta tulee helposti työstettävää. Pöydälle ei tarvinnut ripotella jauhoja ollenkaan ja leipien kauliminen onnistui mainiosti myös 5-vuotiaalta.
Tuolla ohjeella sain 7 leipää, kun testailin, mikä olisi paras koko leivälle.
Kun vehnäjauhot sattui tällä kertaa olemaan niitä oven taakse ilmaantuneita, hinnaksi jäi öljyn hinta: käyttämäni rypsiöljyn ollessa kyseessä, kokonaiset 5 senttiä.
Viimeksi ostaessani halvimpia mahdollisia valmiita tortillaleipiä S-marketista, 6:n kappaleen paketti maksoi 1,67e. Ne oli niitä lisäainepommeja, jotka ihan rehellisesti sanottuna maistuvat kitkerältä.

Leivistä tulee paistettaessa rapeita. Jos haluat niiden olevan notkeita ja helposti käärittävissä, pakkaa ne jäähtyneinä muovipussiin.
Leipien kuitupitoisuutta lisätäkseni voisin kuvitella lisääväni taikinaan osana jauhoista kauraleseitä, vehnänalkioita tai maissijauhoja.
Maku on oikein hyvä pelkistä vehnäjauhoistakin tehden.

Aikaa tosin kuluu. Laskin, että jos ruokkisin 14-henkisen perheemme itsetehdyillä tortilloilla, täytyisi leipien tekoon varata tunti ja vähintään kolminkertaistaa taikina.
Maku ja hinta kyllä houkuttelevat tekemään leivät itse. Todennäköisesti tätä ruokaa jatkossakin meillä syödään noin neljännesvuosittain. Lihan ja tuoreiden vihannesten määrä tekee kuitenkin lopputuloksesta, eli täytetystä tortillasta melko arvokkaan, kun perhe on tätä kokoluokkaa.

Tortillaleivät kotona?

Olemme muutaman kerran vuodessa harrastaneet syödä tortilloja. Ostamme kaupasta ohuita vehnäjauhosta tehtyjä litteitä lettuja eksoottisen näköisessä pakkauksessa. Sitten ne läpyskät täytetään millä kutakin sattuu huvittamaan. Tavallisesti on ollut tarjolla paistettua kanaa tai naudanlihaa, pilkottuja vihanneksia, salaattia, oliiveja, maissia, juustoa. Lapsuudessani en ollut moista ruokaa nähnytkään. Meidänkin ruokalistallemme tämä lähes napostelusyötävä ilmaantui vasta joitakin vuosia sitten.
Viimeviikkoinen tortillapakkaus pyöri keittiössä ja söin äsken viimeisen "pois". Samalla lueskelin pakkauksen tuotetietoja.
Belgialaista alkuperää olevasta vehnätortillasta löytyi yhdeksää eri E-ainetta.

Onko kellään käytännössä käteväksi havaittua ohjetta ja työtapaa, jolla nuo vettä, vehnäjauhoja ja kasviöljyä sisältävät leivät saa ilman tappelua valmistettua?
Etsin nyt todellakin hyväksi havaittua tapaa tehdä nuo leivät kotikeittiössä, pelkkä neuvo "kannattaa etsiä netistä" ei kelpaa.

Mummon kanaset

Vasta joku aika sitten huomasin, että elämämme on muuttunut ihan huomattavalla tavalla.
Yli 20 vuotta jokaista yötämme väritti pikkulasten erinäisistä tarpeista huolehtiminen. Tiedättehän te nämä pikkulapsiperheen yöpuuhat: syöttöjä, juottoja, vaipanvaihtoja, sängyn kastumista falskaavasta vaipasta, itkuja, vatsataudin aiheuttamaa yösiivousta ja pyykkikoneen pyörittämistä, yskän lääkitsemistä, vanhempien sänkyyn kömpiviä pahaa unta näkeviä, kasvukipuja.
Nyt huomasin, että alkaa olla kaikki tuo taakse jäänyttä elämää. Kukaan lapsista ei tarvitse minua tai palveluksiani koko yönä! Ja koko yö on kello 21-7 välinen aika. Satunnaisesti, ehkä kerran kahdessa viikossa, joku saattaa iltayöstä herättää minut jollakin kysymyksellä tai joudun poikkeuksellisesti antamaan yskää hillitsevää lääkettä, mutta periaatteessa yöt sujuu omassa rauhassa.
Hiipivä vanhuus tietysti yrittää iskeä kapulaa rattaisiin ja nyt omat vaivat saattavat yöllä herättää. Mutta enää en konttaa sängynalusia yöllä tutteja etsimässä tai lataa maitopulloja. Että ihmiset siis elävät tällaistakin elämää - tarkoitan, voivat oleskella omassa vuoteessaan koko yön.

Hyvässä unessa nukkui tänä aamuna yöllä töistä kotiutunut mieskin. Ei herännyt palovaroittimen ääneen, kun kampaajatyttö aamutuimaan suihkautteli puteleitaan palovaroittimen alapuolella ja hirmuinen piipatus raikui meillä ennen seitsemää. Laite on nyt testattu ja hyvin toimii.

Aamun pohdinnat minulla liittyi metsätalouden asioihin. Sateinen, lämmin syksy on saanut aikaan sen, että puuta ostavat yritykset eivät pääse upottaviin metsiin suurilla monitoimikoneilla. Monin paikoin jo puukauppakin on tyrehtynyt; puun korjuu on ollut pysähdyksissä jo viime kevättalvesta asti. Näinköhän kohta elvytetään metsurien ammattikuntaa. Vaan löytyyköhän enää niin fyysisesti raskaaseen työhön halukkaita suurella rahallakaan. (Ja nyt en puhu ollenkaan Kuopion veljestä. Hän tekee sitä työtä ihan silkasta tekemisen nautinnosta, ilman pieniä tai suuria rahoja.)
Melko suuria hankaluuksia voi poikkeavat sääolosuhteet saada aikaan.

Mummolaan muutto on meillä puheissa päivittäin. Tirtetan edellinen mummolapohdinta liittyi kanahaaveisiimme.
- "Sitten kun me aiotaan syödä ne kanat, mä voin teurastaa ne: pää vain poikki, naks. Isi, voit sä sitten kyniä ne höyhenet niistä? Mä en kyllä viitti ruveta kanoja kynimään."

Prinsessojen tapaaminen

siitä neuvolalääkärikäynnistä tulikin.
Kun lääkäri kaikkien tutkailujensa pääteeksi kysyi Tirtetalta, mikä sinusta tulee aikuisena, oli epäröimätön vastaus:
- "Prinsessa".
Ja hetken miettimisen jälkeen hän lisäsi:
- "Myös balettitanssija".
Lääkäri sanoi Tirtetalle katsoen suloisesti tätä silmiin:
- "Kun sinä aikuisena tanssit balettia, niin minä tulen katsomaan sinun tanssiasi, sovitaanko niin?"
Ja Tirtetta nyökkäsi.

Kun kävelimme terveysaseman portaita ulos, kysyin Tirtetalta, muistaako tämä, mikä lääkäritädin nimi oli.
Kerroin, että hänen nimensä oli Jasmin.
Koko rappu raikui, kun Tirtetta huudahti:
- "Prinsessan nimi! Mä arvasin, että se täti oli prinsessa!"