maanantai 11. kesäkuuta 2012

Enpä ollut tätäkään tullut aikaisemmin ajatelleeksi

Naapurissa olevassa kauppakeskuksessa on pankin konttori. Konttorista et voi tehdä käteisnostoja, etkä myöskään viedä käteistä talletettavaksi. Pankin lukuisat palvelut vakuutuksia, lainoja ja sijoitusneuvoja myöten ovat asiakkaiden saatavilla, mutta myöskään laskua et voi maksaa palvelutiskillä. Konttorin eteistiloissa on pääte, jolla voit hoitaa laskujenmaksun verkkopankkitunnuksilla.
Meille tervejalkaisille ja tietokoneiden käytön alkeet taitaville pankin palvelut on ihan riittävät, mitä nyt joskus joutuu käteisrahojen tilille tallettamisen takia tekemään bussimatkan Lauttasaaren konttoriin. Sekin reissu on meidän perheessä tuiki harvinainen.

Mitähän mahtaa ajatella 85-vuotias rollaattorin kanssa liikkuva naapuri, joka joutuu menemään taksilla konttoriin, jossa laskujenmaksu onnistuu palvelutiskillä?
Minä ymmärrän oikein hyvin, että naapuri kokee erittäin epämiellyttävänä ajatuksen, että hänen pitäisi opetella laskujen maksu automaatilla tunnusten kanssa. Ymmärrän myös sen, että hän ei halua antaa laskujen maksua ja pankkitilinsä kanssa toimimista kaukaisen sukulaisen tehtäväksi. Ymmärrän, että niin kauan kuin jalat ja  päänuppi toimii, on mukava hallita itse omia rahojaan.

Kysynpä vain mielipidettänne: olisimmeko me valmiit maksamaan 2X 15e taksimatkoista pankin konttoriin maksaaksemme lääkärilaskua tilanteessa, kun käytössä ei ole omaa tietokonetta tai lähisukulaista, jota voisi pyytää hoitamaan laskunmaksua.
Sanotaanko tätä ikärasismiksi?

12 kommenttia:

  1. Tärkeän asian otit esille. Olisiko tässä pientä yritysideaa jollekin luotettavalle välikädelle? Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. R-kioskilla voi maksaa laskuja samaan tyyliin tiskillä kuin pankissa, näyttää maksavan 3e/lasku. Onhan se halvempi kuin taksimatkat, sattuisiko teidän kauppakeskuksessa olemaan ärrää?

      Poista
    2. Kiitos, kun muistutit tuosta. Täytyypä ihan selvittää - ärrä on tuossa vieressä, naapurin kauppareissun varrella.

      Poista
    3. R-kioskilla voi siis maksaa laskuja, joissa on viivakoodi. Laskun tietoja ei voi muuttaa ja lasku menee tililtä eräpäivänä. Maksun hinta on 3e ja tarvitset henkilötodistuksen mukaan maksaessasi.
      Kysyin naapurin papalta, onko hän tiennyt tästä mahdollisuudesta.
      - Juu-juu, oli papan vastaus.
      - Kaikkia laskuja ei voi sielläkään maksaa, täytyy olla se viivakoodi, valisti minua 85-vuotias.

      Poista
  2. Tärkeän epäkohdan toit esille.
    Entä kun itse olemme vanhoja emmekä enää hallitse tietokoneita tai emme näe enää - tuota kautta voisi tajuta lähimmäistäkin paremmin, joka ei osaa/voi/halua käyttää koneita.
    Yhteiskunta ei saisi pakottaa meitä täysin koneellistumaan ja maksattamaan, jos ei voi...
    Emme kaikki ole rahasampojakaan...

    VastaaPoista
  3. Näinhän se ikävä kyllä menee,terveyskeskus,pankki ym on mutta palveluja sieltä ei saa.Ketä nämä sitten palvelee.

    VastaaPoista
  4. Pelaako maksupalvelu papan pankissa? Eli lasku maksupalvelukuoressa konttoriin. Laskun voi toimittaa lähimpään saman ryhmän konttoriin ja laittaa saajaksi oma pankki. Jos vie suoraan omaan pankkiin, lokero on yleensä eteistilassa tai ulkoseinässä tai pankin aukioloaikana asiakastiskille. Laskuja sisältävät maksupalvelukuoret voi jättää myös valtion postilaatikkoon.

    VastaaPoista
  5. miettimisen aihetta kerrakseen,kuulostaa ikä-rasismilta!Muutenkin oon miettiny satoja vanhuksia,joilla on ongelmia raha-asioidensa hoitamisen kanssa,kun palvelut ei pelaakaan lähellä niinkuin toivoisi.Mitä se matka pankin konttoriin mahtaa maaseudulla maksaa,jos ei ole mitään taksi-seteleitä tms apuja käytössä?

    VastaaPoista
  6. Tuota maksupalvelukuorta meidan vanhukset kayttaa, kun lahimpaan pankkiin on matkaa ainakin se 50km.

    Seattlen Suvi

    VastaaPoista
  7. Mutta maksupalvelu loppuu pankeilta! Aikataulu oli kai ensi vuonna, en muista tarkalleen. Sitä uutisoitiin talvella.
    Muistaako kukaan paremmin?

    VastaaPoista
  8. Taksimatkat kuuluu kunnan korvata silloin kun henkilö ei kykene muulla tavoin liikkumaan esim. ei kuntonsa vuoksi voi käyttää bussia. En muista määrää mutta lain mukaan on tietty määrä asiointimatkoja jotka kunta korvaa. Taksikorttia pitää kyllä ensin kunnalta hakea ja sen saaminen onkin sitten toinen juttu, kaikki kunnat kun eivät sitä haluaisi myöntää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi naapuri sai viime viikolla taksikortin. On tyytyväinen matkojen edullisuuteen, mutta vanhalle on raskasta odotella kyytejä mennen tullen.

      Poista