sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hurja urakka suoritettu

Monenlaisten ajatusten kanssa olen viikon aikana koneelle istahtanut, puolikkaan tekstin kirjoittanut ja sitten joutunut jättämään asian sikseen - milloin mistäkin syystä. Tällä kertaa minut saa siirtymään blogin puolelle ainoastaan hihkuva voitonriemu siitä, että sain tehtyä hierojakoulun etätehtävän valmiiksi. Tasan kuusi tuntia istuin ja ahersin ja tuntuu kuin pakarat olisivat rakoilla kovalla puutuolilla istumisesta.
Tehtävä oli joululoman piristykseksi annettu, jottemme ihan haaskaisi kuukauden lomaamme omiin harrasteisiin. Nyt työ on tehty ja tekstikin laitettu jo opettajalle. Ennen torstaista koulun jatkumista aion nauttia täysipäiväisesti kotitöistä. Kyllä tekemätön työ välillä kaihersi taka-alalla ja varsinkin aamuisin herättyään ehti moittimaan itseään laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Jos omantunnon ajoittaisia nipistelyjä ei oteta huomioon, niin olen nauttinut lomallani levosta ja elämän rauhallisesta tahdista. En muista milloin olisin noudattanut sellaista elämäntapaa, että "jos väsyttää, menen nukkumaan". Kuten olen teille monta kertaa mainostanutkin, ei minulle tuota mitään vaikeuksia nukahtaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa, jos vain annan itselleni luvan. Siihen ei vaikuta kahvinjuonti, päivänpaiste eikä kuun kumotus. Tällä lomalla olen voinut mennä nukkumaan aamupäiväunille tai päiväunille tai iltapäiväunille tai lähteä iltakahdeksalta yöunille. Monena aamuna olen voinut nukkua niin pitkään kuin unta riittää ja kyllä sitä on usein riittänytkin.
Osasyyllinen lisääntyneeseen unentarpeeseen on varmasti ollut pimeä vuodenaika. Kesällä ei edes malttaisi nukkua näin paljon. Mutta kyllä se täytyy myöntää, että tällainen loma on tehnyt hyvää kaikille "ihmisyyden osille", fyysiselle, psyykkiselle, henkiselle ja hengelliselle ihmiselle.

Riittävä lepo näkyy myös siinä, että arjen asiat saavat terveet mittasuhteet. Kärpäset pysyy kärpäsinä ja härkiä taputellaan leppoisasti takalistolle.

4 kommenttia:

  1. Olet kyllä ansainnut aplodit koko syksyn raatamisesta. Hurjan hyvin oletkin selviytynyt kaikista koulutöistä ja kotitöistä. Ihmettelen, että olet välillä jaksanut tehdä jokusen keikkatyönkin.
    Iloa ja valoa kevätkaudelle!

    VastaaPoista
  2. Ihan oikein! Pitkä lepo tekee välillä hyvää.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea valmistuneesta tehtävästä! Mikään ei paina ainakaan minua kuin tekemätön työ...

    Minäkin aloitin opiskelut ja jännittää aivan kamalasti kuinka kaikesta selviääkään :).

    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  4. Tekemätön työ on minusta kaikkein raskainta -aina mielessä ja ei vain valmistu...etenkin tuollainen kirjallinen. Onnittelut ahkeruudesta

    Kateeksi käy, kun osaat nukkua milloin vain kellahdat...minä en edes aina öisinkään.

    VastaaPoista