sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kuormista

Niin monta päivää on mielessäni ollut kirjoittaa yhdestä asiasta, että ennen uuden arjen alkamista on asia hoidettava.
Tämän asian taustalla on omakohtainen kokemus, eli ei ihan tuulesta temmattua teologiaa.

Lähes jokainen meistä allekirjoittaa sen, että nykypäivän ihmistä taakoittaa hyvin monenlaiset asiat. Taakkoja voi olla jokaisella elämän osa-alueella ja se kuinka taakkoihimme suhtaudumme, on hyvin yksilöllistä. Toinen kestää kiirettä ja elämän hektisyyttä paremmin kuin toinen. Jollekin sairaus on viedä kaiken toimintakyvyn vaikkei sairaus sitä edellyttäisikään ja toinen terästäytyy sairauden myötä ja alkaa tarmokkaan taistelun sitä vastaan.
Ongelmat perheessä ja parisuhteessa tuntuvat lisääntyvän vuosi vuodelta. Työelämän haasteet ovat monen kohdalla kiristyneet.
Joskus ihmisen taakat ovat raskaita ajatuksia, huolia ja huolehtimista edessä olevista asioista, riittämättömyyden tunnetta, kun voimavarat eivät tunnu millään riittävän arjesta suoriutumiseen. Taakoitettu mieli alkaa puristaa ja pian voi olla tilanteessa, että aamulla herätessä ei uskaltaisi nousta vuoteesta, kun edessä olevien tekemättömien velvoitteiden vuori tuntuu notkuvan siinä vuoteen vieressä.

Itse olin tilanteessa, että aloin kerätä mieleni lastiksi kaikenlaisia pieniä ja suuria asioita ja aloin pohtia "kuinka minä näistä selviydyn?", "kuinka minä nämä asiat hoidan?"

Ensin Jumala muistutti minua eräästä tärkeästä asiasta. Kun rukouksessa pyydän Jumalalta asioita, minun ei pidä pyytää niihin asioihin vastauksia ihmisiltä. Kaikki tulee meille Jumalalta. Joskus Jumala käyttää vastaustensa välikappaleina ja avustajina ihmisiä, mutta kunnia rukousvastauksista kuuluu aina Jumalalle.

Seuraavaksi Jumala puhui pyhäkouluaiheesta, joka oli päässyt vuosien saatossa unohtumaan: heitä kaikki huolesi Jumalalle, Hän pitää niistä huolen. Sitten Jumala luetteli niitä asioita, pieniä ja suuria, joita Hän halusi minun luovuttavan hänen hoitoonsa: lasten asiat, omat tulevaisuudensuunnitelmat, työ, raha-asiat, ajankäyttö.
Yksi kerrallaan rukouksessa luettelin elämäni osa-alueita ja sanoin Jumalalle "ota sinä nämä asiat hoitoosi, johdata minua näiden asioiden kanssa, näytä minulle, kuinka minun tulisi edetä."

Jos olet vähänkään lukenut Raamattua, tiedät, että Jumala haluaisi kantaa meidän kuormamme, haluaisi olla johdattajamme, haluaisi olla neuvonantajamme.

"Mutta Herran armo on ikuisuudesta ikuisuuteen niiden yllä, jotka häntä pelkäävät ja hänen vanhurskautensa kestää lasten lapsille,
niille, jotka pitävät hänen liittonsa, muistavat hänen asetuksensa ja noudattavat niitä.
Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkea." (Psa 103: 17-19)

Mitä siitä sitten seurasi, kun lakkasin huolehtimasta asioitani ja murehtimasta tulevaisuutta? Istunko aamusta iltaan nojatuolissa ja hoen ympärillä kulkeville ihmisille, että "minun ei tarvitse tehdä mitään, Herra hoitaa asiani."
Elämäni jatkaa kulkuaan aivan entisellä tavalla, mutta minulta on pois taakkojen paino ja huoli. En ole saanut lottovoittoa, en ole saanut vielä tenttejäni läpi ja kaikenlaisia asioita hoidetaan päivittäin. Kuitenkin elän huojentuneena, levollisena ja rauhallisena, kun tiedän kaikkien asioitteni olevan "korkeammassa kädessä"- ihan kirjaimellisesti.

Kun luovutamme kaikki, siis totaalisen kaikki asiamme Jumalan hoidettavaksi, avaamme samalla oven Jumalan ihmeille ja käsittämättömän pikkutarkalle huolenpidolle.
Lisäksi elämästä tulee entistäkin jännittävämpää. Minulla on ollut viime viikkoina inhimillisesti ajatellen muutama monimutkainen ja suuri asia ratkaistavana. Voisin sanoa, että tavallaan "haastoin" Jumalan, kun sanoin Hänelle: "näytäpä nyt, miten aiot tämän asian ratkaista - eipä ole ihan pikkujuttu."
Kun Jumala on johdattanut eteeni ratkaisun, en ole voinut muuta kuin kiittää Häntä siitä, että Hän on hoitanut asian moniverroin viisaamin kuin olisimme itse osanneet koskaan ratkaista.

7 kommenttia:

  1. Kiitos Herralle johdatuksesta!
    "...Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi...

    VastaaPoista
  2. "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." Kiitos tästäkin kirjoituksesta, Sirkku.
    t. Nyt tromssalainen

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä kirjoituksesta!
    Kuormat lisääntyvät vähin erin, huomaan itsestäni nyt. Parasta on luovuttaa ne Pyhän Jumalan hoitoon säännöllisesti, kun itse ei huomaakaan niiden kertymistä.
    Minulla on ollut heikosti uskoa. Luulen että minun pitää ne itse kantaa Lisäksi minulle on kerääntynyt erilaisia pelkoja ja huolestumisia. Sydän oikein puristuu varhain aamuisin, kun eri pelot vyöryvät mieleen. Varmasti samalla tavalla kaikki eri pelon aiheet voi antaa Jumalalle. Tai voiko sanoa, että ne tulee luovuttaa Jumalalle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanasta tekstistä joka on niin totta. Ihan tuli kyyneleet silmiin kun luin sen tässä oman murehtimiseni keskellä. Miten sen unohtaakin liian usein, että Jumala tietää parhaiten mikä on parasta minulle, Hän on aina hyvä, ja mitään ei tapahdu Hänen tietämättään.
    Jotenkin se omien asioiden luovuttaminen on välillä vaan niin vaikeaa, vaikka haluaisikin, ja tietää että Herralla on ratkaisu.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Minulle on kyllä käynyt niin, että rukous "Ota tämä hoitoosi" ei johda mihinkään tai asiat ovat menneet huonompaan suuntaan, eivätkä tule todennäköisesti koskaan muuttumaan paremmaksi. Etenkin, ellei itse pysty vaikuttamaan lopputulokseen, vaikka asia koskettaisi hyvin suuresti itseäkin. Mutta ehkä läheisen kuolema, toisen vakava sairastuminen kahteen mahd. kuolemaan johtavaan sairauteen, vammautuminen, työttömyys, vanhemman persoonallisuushäiriö, lapsettomuus (vain 4 vuoden saldo) olekaan niitä asioita jotka Jumala kuulee?

    Hyviin tapoihin minun mielestä kuuluu kiittää myös sitä ihmistä, joka sen avun konkreettisesti tuo.

    Winnie

    VastaaPoista
  6. Mun on pakko jatkaa tuon edellisen kommenttini pohjalta. Ratkaisukristillisyydessä on paljon oletuksia siitä, miten ihmisen tulee käyttäytyä "pitää antaa kaikki kunnia Jumalalle" pitää sitä ja pitää tätä... ennen kuin on tehnyt kaiken oikein ja on jotenkin hyväksyttävä ja otollinen. Jokaisella on oma "pitää sitä" ja "pitää tätä" -näkemyksensä. Kovin harvat ovat uskonsa kanssa sittenkään kelvollisia tai otollisia näiden pitää- listojen edessä. Näin myös saadaan se vaikeuksien keskellä kamppaileva ihminen uskomaan, että vika on vain hänessä itsessään, kun vaikeuksia on yli oman sietokyvyn, tai rukousvastauksia ei kuulu. Armollisuus on kadonnut, jonnekin pitää sitä ja pitää tätä listojen taakse. Ei ylistä oikein, ei usko oikein, ei rukoile oikein, ei luota oikein, silloin vuonna miekka ja kilpi vanhempasi tekivät jonkun synnin tai sinä teit ja maksat siitä.... Ja kun ihminen oikeasti kamppailee uskonsa ja elämänsä puolesta. Mitä se Jumalaa meiltä oikeasti odottaa?

    VastaaPoista
  7. Ei mitään. Jumala ei odota mitään. Hänen armoonsa ja täydelliseen rakkauteen ei voi ihminen mitään lisätä. Kovasti eri uskontokunnat haluaa tuoda omia esityslistojaan siitä, mitä pitäisi tehdä, jotta olisi jotain. Valitettavasti meidän tekomme on vain oman kuoren kiillotusta, joka ei johda kuin velvollisuuksien kierteeseen ja loppuviimein turhauttaa ja uuvuttaa. "Minun armossani on sinulle kyllin..." Kysymys kuuluukin; Uskallanko luottaa siihen, että Hänen armonsa kantaa ilman omaa ansiota

    VastaaPoista