lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuuluu, näkyy ja tuntuu

Syy pitkiin hengähdystaukoihin tekstintuotossa ei suinkaan ole kirjoitusaineiston puute vaan valinnanvaikeus kirjoittaa edes jotakin edes jostakin.
Elän rauhallista elämää, mutta päivien mittaan tapahtuu tukuittain asioita, joista olisi niin mukava jakaa teille. Ongelmaksi on näköjään muodostunut se, että ei osaa sukkelasti päättää, mistä kirjoittaisi, niin sitten ei saa aikaiseksi kirjoittaa mistään ja ehtii tulla ilta ja väsymys vie voiton.

Säännöllisin väliajoin muistan täällä mainita, kuinka paljon tykkään pitkistä yöunista plus päivänokosista, niin se asia on taas päivien armottomasti lyhentyessä noussut pinnalle. Kun kaiken lisäksi saan lapsetkin houkuteltua samaan hauskuuteen, eli lähtemään yöpuulle jo iltakahdeksalta, niin mikäs sen mukavampaa, kuin herätä aamulla kylliksi levänneenä keittelemään tuoksuvaa kahvia.

Tempaudun irti itsekeskeisyyden mukavasta lämmöstä ja tartun aiheeseen, josta piti muutama sananen tällä kertaa mainita. Eli mitä kuuluu suurperheeseen rapiat kahdeksan kuukautta ennen maallemuuttoa ja suurta myllerrystä.

Isi käy töissä kuten ennenkin ja enimmäkseen yöaikaan. Nytkin hän on töissä, mutta ihan lähipäivinä hänellä alkaa talviloman ensimmäinen rupeama. Eläkepäiviä ja maallemuuttoa isi odottaa vähintään yhtä suurella innolla kuin minä ja lapset.
Isi on innoissaan Anne-Marin koiranpennusta. Minulle se oli ihan uusi piirre miehessäni, että hän on aika sinut kissojen ja koirien kanssa. Eli lemmikkieläinten hankkiminen ei vastaisuudessa ainakaan tyssää isin vastustukseen. Voi jopa käydä päinvastoin.
Mutta Kaisalle luvattua, sopivaa koiraa etsiskelemme jo pikkuhiljaa. Kissojen hankkiminen saa jäädä muuton toiselle puolelle.

Lasten koulut sujuvat rauhallisesti. Muistutan kokeisiinlukijoita, että kuutonen on jo hyvä numero ja se on pääasia, että koe menee läpi. Ja että sekään ei haittaa, jos koe ei mene läpi, yritetään uudelleen.
Yritän luoda lapsille ajattelutapaa, että elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita, kuin kokeiden hyvät numerot. Jos joku sattuu saamaan kokeesta täydet pisteet ihan vahingossa, niin siitä tietysti kehutaan ja palkitaan, mutta hyvä koulumenestys ei kuitenkaan ole mikään koululaisen elämän päätarkoitus.

Meillä on oikeastaan aika usein iloinen meninki ja meno täällä kotona. Mies väittää, että jos minä olen työkeikalla, niin kotona on pysähtynyt ilmapiiri. Ihan siihen en usko, vaan luulen, että se pysähtyminen on ihan vain siellä miehen paidan sisällä, kun saa rauhassa istua ja hengittää paikoillaan edes muutaman tunnin, ettei tarvitse hypätä kauppaan ja pyykkikuivuriin. Tosin muistan kyllä omasta lapsuudestani, että jos äiti oli pois kotoa, oli sellainen tunnelma, kuin hella olisi ollut kylmänä - tupa tuntui viileältä.
No oli miten oli, niin en minä nyt kovin usein työkeikoillakaan juokse. Paitsi joulukuusta voi tulla ihan meidän perheen koetinkivi, kun olen lupautunut tuuraamaan vanhainkodin yökköä koko joulukuun. Yökön työvuorot muuttuivat juuri tahtiin seitsemän yötä töitä- seitsemän vapaata. Odotan lähinnä mielenkiinnolla, kuinka meidän tuossa tahdissa käy ja varsinkin jos valvomiseni sattuvat joulunpyhille.

Ruuanlaiton suhteen joudun vielä opettelemaan perheen pienenemistä. Kun vuosikaudet laitoin ateriat viidelletoista, niin nyt tämä "noin kymmenen" on aika vaikea hahmottaa. Eli tahdon edelleen tehdä ruokaa liian paljon tai sitten vain kuvittelen meidät nälkäisemmiksi kuin todellisuudessa olemmekaan. Mutta se on erityisen mukavaa, kun täällä pyörähtää jo poismuuttaneita lapsia ja heille kelpaa mamman pöperöt.

Perheemme päällimmäisenä asiana on nyt luonnollisesti ensi kesän muutto. Yksi jos toinen huokailee aina välillä "voi kun oltais jo talolla".
Käykääpäs muuten kurkkaamassa Anne-Marin blogissa "Minä muutan maalle" tämänpäiväisestä päivityksestä "Kuvia vain" tuorein kuva meidän talosta. Teidän silmissä se on tavallistakin tavallisempi talo riehaantuneen puutarhan takana, mutta meillä se saa aikaan takykardiaa.

11 kommenttia:

  1. Kerta toisensa jälkeen osaat kirjoittaa niin ihanasti ja kauniisti :) Saakoon Isä johdattaa askeleenne tulevaa kohden!

    VastaaPoista
  2. Blogisi herättää ajatuksia, kiitos että jaksat pitää sitä arjen keskellä! Olen miettinyt, millaista elämä on kun on oikeasti suuri perhe.Miten jaksat olla kärsivällinen ja aina läsnä?Entä miltä on tuntunut kun lapset ovat olleet kaikki pieniä, miten saitte silloin arjen pyörimään?Mitä siitä ajasta muistaa näin jälkikäteen katsottuna?Kysyn siksi,että meillä lapsia "vasta" kolme mutta toivon mukaan vielä saamme lisääkin.

    Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmiten oppii kokemusten kautta, että omista yöunista ja muusta hyvinvoinnista on huolehdittava. Väsynyt äiti ei ole kärsivällinen. Päiväunet nukkunut äiti ei hetkahda pienistä eikä suurista.
      Nyt huomaan motivaationi äitinä/isoäitinä lisääntyneen entisestään sen takia, että tajuan lasten lapsuusajan valuvan salakavalasti ohi koko ajan. Edelleenkin yksi elämäni suurimmista tarkoituksista on olla äiti lapsilleni.

      Kun lapset olivat pieniä - siis niin pieniä, että kaksostenrattaissa oli tuplasisaristuin ja niissä kärryissä lykättiin neljää pienintä ja kärryn aisasta piteli kiinni kaksi ja toiset kaksi käveli rinnalla, niin arjesta selvittiin rutiinia pyörittämällä. Miehen mukanaolo kaikessa hulinassa oman täyspäivätyönsä lisäksi oli tietysti tärkeää. Lisäksi karsimme elämästä kaikkea toisarvoista, jotta tavallinen arki sujuisi ja lapset kokisivat olonsa turvalliseksi. Näin jälkikäteen muistan siitä kaikesta vain lasten iloisuuden, hervottoman hauskat jutut ja tietysti jokapäiväisen ulkopuolisten ihmisten kummastelun/ihastelun karavaanimme liikkuessa kylillä.

      Kun meillä on ollut perheenä tai avioparina vaikeaa, nämä vaikeudet ovat vain lujittaneet perheen yhteyttä ja toisista välittämistä ja huolehtimista. Ilman niitä vaikeuksia perhesiteemme ei olisi niin lujia.
      Suurperhettä haaveileva pariskunta tarvitsee ennenkaikkea älyttömän hulvatonta huumorintajua. Älkää edes haaveilko kuusi- tai kymmenlapsisen sakin oksennustaudista ilman huippuunsa viritettyä parisuhdehuumoria.

      Poista
  3. Opettajana sanoisin, että oppilaita voisi kannustaa myös lukemaan kokeisiin, sillä täydet pisteet eivät tule useinkaan sattumalta, vaan niiden eteen on luettu kokeisiin. Muutama huono arvosana ei maailmaa kaada, mutta jos huomoihin arvosanoihin tyytyy, eikä kannusta parempaan, lapsesta voi kasvaa alisuoriutuja.

    VastaaPoista
  4. Ehkä ilmaisin ajatukseni vähän huolimattomasti. En suinkaan tarkoittanut sitä, että en kannustaisi ja kehottaisi lapsia lukemaan. Lähinnä ajankohtaiseksi on tullut sellainen piirre, että lapsi/nuori ottaa kokeisiin valmistautumisesta niin paljon paineita, ettei elämään oikein muuta mahdukkaan kuin tuleva haasteelliseksi koettu koe. Tämä paineiden kasautuminen vielä näyttää olevan tyypillistä sellaiselle koululaiselle, joka pärjää kokeissa hyvin.

    Siinä asiassa tietysti äiti saa olla tarkkana, ettei välinpitämättömästi kokeeseen valmistautunutta hyssyttele ja vähättele huonon arvosanan merkitystä.

    VastaaPoista
  5. Hyvä! Suomeen olisi saatava hiukan rennompi elämänasenne jo ihan yleisellä tasolla. Mielestäni on raivostuttavaa kun kouluissa ja muualla puhutaan suorittamisesta. Ei elämä ole pelkkää suorittamista tai suorittamisen mittausta. Nyt on nähty ja luettu lehdistä, mitä on kun elämä ei olekaan niin ruusuista tai se ei mene niin kuin sen suunnittelee. Elämää eletään ei suoriteta!
    -maru-

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka mielenkiinnolla aina luen postauksiasi. Tekstissäsi on aina pieniä suuria viisauksia :) Kiitos tästä blogista!

    VastaaPoista
  7. miten lähellä se muutto onkaan! Ja lämmin kiitos siitä pari-tuntisesta,jonka vietit seurassamme sairaalassa...Oli upeaa ja ihanaa tavata,viimeinkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella ihanaa nähdä valoisa olemuksesi, vaikka takanasi oli rankkoja päiviä ja pitkä sairaalamatka. Joskus täytyy päästä sinun kanssa jutustelemaan hyvän ruuan äärelle. Terveisiä hymypojalle!

      Poista
    2. niinpä <3 kuin myös sinun tapaamisesi antoi toivoa ja voimia jaksaa niitä sairaalan päiviä.. vielä me tapaamme,aivn varmasti :)

      Poista