sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Isän perintö

Ensi syyskuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta isäni kuolemasta.
Vielä joskus tulee hetkiä, että isän ikävä puristaa sydänalasta ja kyynel käy silmäkulmassa. Kaipaus liittyy yhteisiin, ihaniin hetkiin.

Isä jätti minulle perinnöksi jotakin sellaista, mikä kulkee aina mukanani ja sitä perintöä ei ole mainittu perukirjassa eikä sille ole määritelty verotusarvoa. Se perintö on kuitenkin kaikilla mittareilla mitattuna kaikkein arvokkain.

En edes pysty tarkalleen määrittelemään, mitä isä jätti minulle. Tänään olen jälleen kerran pohdiskellut niitä asioita, joita tuohon isän kallisarvoisimpaan perintöön sisältyy.

Isäni oli tavallistakin tavallisempi maalaismies. Hän varttui lapsuutensa ja nuoruutensa perinteisessä ankarassa perheessä ja oli sisarussarjan ainoa poika.

Isä ei itse tiennyt tai ikinä oivaltanut, että hän oli huippukasvattaja.
Tämän päivän kasvatusoppaat antavat tämän päivän isille ohjeita, kuinka tukea tyttäriensä itsetuntoa, jotta heistä varttuu vahvoja, elämän haasteille avoimia naisia.
Isäni tiesi luonnostaan, kuinka vahvistaa tyttärensä itsetuntoa.

Minun ei tarvinnut nuoruudessani läpikäydä minkäänlaisia ulkonäkökriisejä tai potea syömishäiriöitä sen takia, että persoonaani ei olisi hyväksytty varauksetta. (Toki noiden vaikeuksien syntyyn on monta muutakin tekijää, mutta on todettu, että jos tytöllä on hyvä isäsuhde, vaara sairastua syömishäiriöihin pienenee.)

Olin jossakin vaiheessa nuoruuttani "pullukka". Isälläni oli upea luontainen kyky hyväksyä tyttärensä täsmälleen sellaisena persoonana, kuin hän kulloinkin oli. Perheessämme oli hellittelynimenä "isinkultapullukkatatti". Ja tuo hellittelynimi sanottiin niin lempeällä äänellä ja niin suloisesti, että se oli kuin hunajaa olisi valeltu pään yli.

Isäni - varmasti tietämättään, kuinka viisas oli - piti ulkonäköön liittyviä asioita toisarvoisina silloin, kun ne olivat toisarvoisia. Mutta samaan aikaan hän jakeli vilpitöntä ihailua hymystä, iloisuudesta, reippaudesta, työn likaamista käsistä tai vaatteista, tuulen takkuamasta tukasta, hyttysten paukamille puremista kintuista. Sain aina olla isäni rakastama, vaikka kaikki tekoni ja sanani eivät aina isääni miellyttäneetkään. Isä seisoi aina minun tukenani. Ikinä hän ei arvostellut persoonaani tai mielipiteitäni tai asettanut niitä kyseenalaisiksi.

Äitini oli isälleni hänen elämänsä kuningatar. Se, miten isä kunnioitti ja rakasti äitiäni, oli esimerkkinä myös minulle kunnioituksesta ja lupauksesta sitoutua toiseen kaikkien elämän vaiheiden kohdatessa. Isän ja äidin rakkaussuhde syveni syvenemistään ja oli täydessä loistossaan niinä kuukausina, kun äiti ja isä tiesivät yhteisten päiviensä loppuvan pian. Sitä suhdetta ei voi kuvailla, koska ei ole sanoja kuvailemaan sitä kunnioitusta, yhteisymmärrystä, iloa ja pyyteetöntä rakkautta toista kohtaan.

Isäni tietämättään antoi perinnöksi naisen vahvuuden, joka rakennetaan isän hyväksyvästä rakkaudesta.

- - -

Tytöstä varttuu vahva nainen myös ilman rakastavan isän hyväksyntää. Sinä olet vahva nainen, vaikka sinun on vaikea keksiä positiivisia adjektiiveja kuvailemaan isääsi. Kertomani tapa on vain yksi tie varttua naiseksi. Kertomaani tapaa joku voisi pitää jopa ihanteena, mutta se ei ole sitä.
Jos koet oman isäsuhteesi vaillinaiseksi tai haluaisit saada ehjän suhteen isään, ala lukea Raamattua isä-näkökulmasta. Kiinnitä huomiosi niihin raamatunkohtiin, joissa puhutaan Taivaallisen Isämme olemuksesta. Ja rakastu Taivaalliseen Isään ja ole myötätuntoinen, armelias ja rakastava omaa isääsi kohtaan. Hän on ollut isä oman parhaan ymmärryksensä mukaan. Voit saada rikkaan ja täyteläisen isäsuhteen, kun katsot isääsi Jeesuksen rakkauden läpi.

4 kommenttia:

  1. Minun isäni kanusti työntekoon, opiskelemaan, yrittämään uudestaan, jos epäonnistui. Hyvin tehdystä työstä sai kiitosta samoin opintosuorituksista. Ulkonäöstä ei kommentoitu koskaan. Hyvä niin.

    Monesti uskonnollisissa piireissä korostetaan sitä, että se, että isä hyväksyy tyttärensa ulkonäön ja kehuu tämän ulkonäköä, on tärkeää tytön kasvaessä naiseksi. Olen toista mieltä. Nimenomaan vanhempien ei pitäisi arvioida lastaan ulkoisin mittarein, ulkonäkeskeisesti. Silloin kun vielä olin noissa piireissä mukana, huomasin kuinka ulkonäkökeskeistä naisten arviointi hengellisissäkin piireissä oli. Minullekin sanoi herätysliikkeen palkattu työntekijä, että olen liian älykäs, eikä minusta siksi pidetä siellä. No. lähdin pois. Ei pakolla.

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa tuo isän kehuminen tytön itsetunnon kehittäjänä ei ole uskovaisten keksintöä, vaan ihan tutkittu juttu ja sitä korostetaan neuvolassa. Meilläkin mieheni sai ohjeeksi kehua tyttäriämme, koska se tosiaan vaikuttaa tytön itsetuntoa vahvistavasti. Tätä samaa ilmiötä ei yllättäen havaita äidin kehuessa tytärtään. Paras perintö siis Sirkku tuo on. Mieheni muuten oli ihan yllättynyt teidän muutosta: että silloin kun aloitin blogisi lukemisen muuttoon oli vuosia (luen miehelleni blogiasi ääneen) ja nyt he jo muuttavat. Kylläpä aika kuluu vauhdilla. - Anu, joka ei oikein handlaa kännykällä kirjoittelua

    VastaaPoista