En yleensä ole jännittäjätyyppiä. Ajattelen, että kaikesta selvitään. Tosin aika tasaista ja "helppoa" on elämäni viime vuosina ollut, että en juuri muista jännittäneeni kuin omia häitäni. "Helppoa" elämä oli naimisiinmennessäkin, mutta me pöllöpäät vaan järjestimme 150:n hengen häät lähes kahteen pekkaan. Ei ollut tottumusta, kuinka voi päästä helpolla sellaisten juhlien järjestämisestä.
Nyt tuntuu siltä, että hitusen jännittää. Ei niinkään itse juhla, joka huomenna on, vaan lähinnä se, onko tämä joukko huomenna iltapäivällä Kangasniemen kirkossa.
Kaikkien vaatteet on vielä kertaalleen sovitettu ja pakattu, kukkalaite on parvekkeella, nuotit etsitty, kassillinen eväsvesipulloja hankittu ja matkapahoinvointilääkettäkin on tarpeeksi. Muistin jopa metrilaastarin ja sakset, joilla uudet kengät jalkoihinsa tunkevat tytöt voivat laastaroida kantapäänsä. Kaatosateeseen en ole varautunut, mutta yhtään emme pane pahaksemme huomisia sääennusteita, jotka lupaavat lähes 20:n asteen syyslämpöä.
Saamme linja-autoon matkaseuraa kahdesta serkustani. Toista heistä en muista nähneeni yli 20:een vuoteen.
Hautajaisissa näen lisää harvoin nähtyjä serkkuja.
Paras tehdä aamua varten tarkistuslista, jotta kaikki on mukana klo 8.
Minusta tuntuu, että huomisesta päivästä tulee hyvin ikimuistoinen.
Suojelusta toivotan teidänkin osaksenne, enkelit tekevät meidän perheen osalta huomenna ylitöitä.
torstai 29. syyskuuta 2011
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
14 pukupussia
Mummo ehti soittamaan ennen minua. Eipä tule äidillä aika pitkäksi, kun pohtii taas majatalon vuoderatkaisuja. Loppuviikon yöpyjien kokonaismäärä on vielä arvailuja, mutta vaikka joskus tuntuu mummolassa sänkyjä ja sohvia kököttävän joka nurkassa, niin näyttääpä taas tulevan hätäratkaisuja käyttöön.
Me teemme hautajaismatkan päivän aikana ihan järkisyistä. Ei ole mitään mieltä lähes kahdenkymmenen hengen majoittua mummolaan yhdeksi yöksi, kun kolmen tunnin ajolla pääsemme omiin sänkyihin nukkumaan. Lisäksi bussissa mahtuu mainiosti nukkumaankin, jos tarve vaatii.
Mies pyysi huomisen palkattomaksi vapaapäiväksi. Huomiselle jääviä järjestelyjä on sen verran paljon, että lähtöpäivän aatoksi voisi jäädä myös päivälevolle pyhitetty aika. Lisäksi hän aikoo käydä paikan päällä tutustumassa tilausbussiimme, jottei lähtöpäivän aamuksi jää liikaa asioita hoidettavaksi. Jos bussi sattuu olemaan uusi tuttavuus, on ihan hyvä käydä sen tekniikkaa opiskelemassa.
Iltapäivällä oli vielä naisihmisten viimeinen pukusovitus ja pakkasin jokaisen vaatteet omaan pukupussiin ja maalarinteipillä nimikoin pussit. Miesväen puvut haen huomenaamulla vuokraamosta.
Mannerheimintiellä sijaitseva pukuvuokraamo "Nam" osoitti kyllä kiitettävää asiakaspalvelua ja joustavuutta.
Käytin ensin neljä poikaa sovituksessa viime viikolla ja heille löytyi puvut puolessa tunnissa. Loput kolme miestä olivat ajatelleet ensin ostaa hautajaisvaatteet, mutta sain heidät kuitenkin suostumaan vuokrapukuun. Olin varannut maanantaiaamulle sovitusajan yhtä varten, mutta tuntia ennen sovittua aikaa ilmoitan, että tulijoita olisikin kolme. Kun liikenne-esteiden takia vielä myöhästymme muutaman minuutin sovitusta ajasta, ajattelin, että vuokraamon väki ei varmaankaan ole tilanteesta kovin hyvillään.
Meidän hankalasta käytöksestämme huolimatta vuokraamon väki jaksoi palvella ammattitaidolla ja ripeydellä, kaiken lisäksi hyvin ystävällisesti. Oli ilo katsella heidän sovitustaitojaan ja kuinka kauniisti istuviksi he puvut huolsivat. Ompelija tekee vielä lyhennykset ja pidennykset sovittajien mittojen mukaan.
En ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut pukuvuokrauksen ekologista puolta.
Jos pukua tarvitaan kerran tai kaksi ja se sen jälkeen käy käyttäjälleen tarpeettomaksi, on puvun vuokraus tai lainaus ehdottomasti ekologisin vaihtoehto.
Minulla päällimmäinen ajatus oli säästää aikaa ja hermojani ja se tavoite näyttää toteutuvan täysin.
Me teemme hautajaismatkan päivän aikana ihan järkisyistä. Ei ole mitään mieltä lähes kahdenkymmenen hengen majoittua mummolaan yhdeksi yöksi, kun kolmen tunnin ajolla pääsemme omiin sänkyihin nukkumaan. Lisäksi bussissa mahtuu mainiosti nukkumaankin, jos tarve vaatii.
Mies pyysi huomisen palkattomaksi vapaapäiväksi. Huomiselle jääviä järjestelyjä on sen verran paljon, että lähtöpäivän aatoksi voisi jäädä myös päivälevolle pyhitetty aika. Lisäksi hän aikoo käydä paikan päällä tutustumassa tilausbussiimme, jottei lähtöpäivän aamuksi jää liikaa asioita hoidettavaksi. Jos bussi sattuu olemaan uusi tuttavuus, on ihan hyvä käydä sen tekniikkaa opiskelemassa.
Iltapäivällä oli vielä naisihmisten viimeinen pukusovitus ja pakkasin jokaisen vaatteet omaan pukupussiin ja maalarinteipillä nimikoin pussit. Miesväen puvut haen huomenaamulla vuokraamosta.
Mannerheimintiellä sijaitseva pukuvuokraamo "Nam" osoitti kyllä kiitettävää asiakaspalvelua ja joustavuutta.
Käytin ensin neljä poikaa sovituksessa viime viikolla ja heille löytyi puvut puolessa tunnissa. Loput kolme miestä olivat ajatelleet ensin ostaa hautajaisvaatteet, mutta sain heidät kuitenkin suostumaan vuokrapukuun. Olin varannut maanantaiaamulle sovitusajan yhtä varten, mutta tuntia ennen sovittua aikaa ilmoitan, että tulijoita olisikin kolme. Kun liikenne-esteiden takia vielä myöhästymme muutaman minuutin sovitusta ajasta, ajattelin, että vuokraamon väki ei varmaankaan ole tilanteesta kovin hyvillään.
Meidän hankalasta käytöksestämme huolimatta vuokraamon väki jaksoi palvella ammattitaidolla ja ripeydellä, kaiken lisäksi hyvin ystävällisesti. Oli ilo katsella heidän sovitustaitojaan ja kuinka kauniisti istuviksi he puvut huolsivat. Ompelija tekee vielä lyhennykset ja pidennykset sovittajien mittojen mukaan.
En ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut pukuvuokrauksen ekologista puolta.
Jos pukua tarvitaan kerran tai kaksi ja se sen jälkeen käy käyttäjälleen tarpeettomaksi, on puvun vuokraus tai lainaus ehdottomasti ekologisin vaihtoehto.
Minulla päällimmäinen ajatus oli säästää aikaa ja hermojani ja se tavoite näyttää toteutuvan täysin.
Aamupuuron aikaan
Vaikka mummo ja pappa pilke silmäkulmassa hyväntahtoisesti kutsuivat kesällä Maatalouskoululaista "kyökkipiiaksi", minua hiukan epäilyttää alkaa kutsua tyttöä sillä nimellä täällä. Voihan olla, että joku tarkoituksella käsittää nimen väärin ja saan syytteet vähintäinkin lapsityövoiman käytöstä. Nimi "kyökkipiika" istuu sen takia niin hyvin meidän 17-vuotiaalle, koska hän on tämän tyttöjoukon pätevin ja osaavin apulainen missä tahansa huushollihommassa. Häneeen voi luottaa, eikä ole myöskään pelkoa, että hän kihahtaisi oikutteleville pikkuipanoille liian kovakouraisesti. Nuorten lastenlikkojen sietokyky pikkulasten kähinään kun ei ole vielä kehittynyt, eikä heiltä voi pohjatonta sietokykyä vaatiakaan.
Nyt joka tapauksessa tuo näppärä 17-vuotias pääsi vuorostaan hiuskoululaisen koekaniiniksi tämän koululle. En edes tullut kysyneeksi, mitä tytön päälle aiotaan tehdä, mutta todennäköisesti oli kysymys vain jostakin hiushoidosta.
Eilen hiuskoululainen sai uhkarohkean hiustenleikkuuasiakkaan Pikkuveljestäni. Kylmä hiki kihosi niskaani, kun leikkaaja sanoi hiustenleikkuun opiskelun alkavan koulussa ensi viikolla. Päivänvalo ja tuttavien toivonmukaan suorasukaiset kommentit varmaan paljastavat Pikkuveljelle hänen kampauksensa syvimmän olemuksen, jota ei meidän hämärässä eteisessä nähnyt selvästi.
Vanhin pojista lähtee eilisen tiedon mukaan jo tänään mummolaan Pikkuveljen mukana. Asia koskettaa minua sikäli, että ruuhkautuneesta kuivanpyykin röykkiöstä voisin katsella jotakin vaatepuolta lähtijälle valmiiksi. Sukat ja teepaidat kun näyttävät jatkuvasti olevan meidän perheessä kuuma sana. Muutama poika vanhimmasta päästä saattaa jopa tehdä kauppaa paitalöydöillä pyykkiröykkiöstä. "Saat pelata mun huoneessa tunnin, jos etsit mulle pyykkikasasta teepaidan."
Kun eilen jouduin vielä juoksentelemaan Aleksanterinkadulle pikkutyttöjen vaatetuksen perässä, silmiini sattui Crocsin myymälä.
Sain joskus neljä vuotta sitten vanhimmalta tyttäreltä lahjaksi Crocsit ja ne ovat olleet jalassani siitä lähtien kesät, talvet (myös yhdet ylioppilasjuhlat). Kovilla pakkasilla lapset huomauttelevat villasukkavirityksistäni, mutta tällä hetkellä kyseiset kengät ovat ainoat, joissa jalkani viihtyvät valittamatta 16-tuntisen päivän. Kenkäni olivat jo viittä vaille puhki pohjista ja nyt kaupan nähdessäni ostin miettimättä uudet tallustimet. Ainoastaan valitsemani "kenkäkorut" jakavat jyrkästi mielipiteitä. Yhden mielestä olen "lapsellinen", toinen hihkuu riemusta ja kolmas ryhmä kommentoijia ottaa viileän etäisen asenteen.
Oikean jalan kenkää koristaa kaksi iloista veikkoa: Paavo Pesusieni ja Patrik.
Oletteko muuten tienneet, että Crocks-yhtiö on lahjoittanut maailman lapsille kolme miljoonaa kenkäparia?
Nyt joka tapauksessa tuo näppärä 17-vuotias pääsi vuorostaan hiuskoululaisen koekaniiniksi tämän koululle. En edes tullut kysyneeksi, mitä tytön päälle aiotaan tehdä, mutta todennäköisesti oli kysymys vain jostakin hiushoidosta.
Eilen hiuskoululainen sai uhkarohkean hiustenleikkuuasiakkaan Pikkuveljestäni. Kylmä hiki kihosi niskaani, kun leikkaaja sanoi hiustenleikkuun opiskelun alkavan koulussa ensi viikolla. Päivänvalo ja tuttavien toivonmukaan suorasukaiset kommentit varmaan paljastavat Pikkuveljelle hänen kampauksensa syvimmän olemuksen, jota ei meidän hämärässä eteisessä nähnyt selvästi.
Vanhin pojista lähtee eilisen tiedon mukaan jo tänään mummolaan Pikkuveljen mukana. Asia koskettaa minua sikäli, että ruuhkautuneesta kuivanpyykin röykkiöstä voisin katsella jotakin vaatepuolta lähtijälle valmiiksi. Sukat ja teepaidat kun näyttävät jatkuvasti olevan meidän perheessä kuuma sana. Muutama poika vanhimmasta päästä saattaa jopa tehdä kauppaa paitalöydöillä pyykkiröykkiöstä. "Saat pelata mun huoneessa tunnin, jos etsit mulle pyykkikasasta teepaidan."
Kun eilen jouduin vielä juoksentelemaan Aleksanterinkadulle pikkutyttöjen vaatetuksen perässä, silmiini sattui Crocsin myymälä.
Sain joskus neljä vuotta sitten vanhimmalta tyttäreltä lahjaksi Crocsit ja ne ovat olleet jalassani siitä lähtien kesät, talvet (myös yhdet ylioppilasjuhlat). Kovilla pakkasilla lapset huomauttelevat villasukkavirityksistäni, mutta tällä hetkellä kyseiset kengät ovat ainoat, joissa jalkani viihtyvät valittamatta 16-tuntisen päivän. Kenkäni olivat jo viittä vaille puhki pohjista ja nyt kaupan nähdessäni ostin miettimättä uudet tallustimet. Ainoastaan valitsemani "kenkäkorut" jakavat jyrkästi mielipiteitä. Yhden mielestä olen "lapsellinen", toinen hihkuu riemusta ja kolmas ryhmä kommentoijia ottaa viileän etäisen asenteen.
Oikean jalan kenkää koristaa kaksi iloista veikkoa: Paavo Pesusieni ja Patrik.
Oletteko muuten tienneet, että Crocks-yhtiö on lahjoittanut maailman lapsille kolme miljoonaa kenkäparia?
maanantai 26. syyskuuta 2011
Pyykkiteline
"Älä osta, jos voit dyykata tarvitsemasi roskiksesta" on ollut yksi tunnuslauseistani jo vuosia.
On joukko ihmisiä, jotka kavahtavat tuollaista ajatusta, toisille käyttökelpoisen tavaran talteen ottaminen roska-astiasta on aivan luonnollista.
Elämäntapani on tarttunut selvästi mieheenikin: eräänä päivänä hän luontevasti esitteli kyläilemässä olevalle vanhimmalle tyttärelle juomalaseja, joita oli kerännyt talteen ulkoa pullojenkeruureissuillaan. Pakko oli miehen samaan hengenvetoon esitellä syystakkiaan, jonka hän toi kotiin Kierrätysmessujen ilmaistavaratorilta, sekä puuvillahousuja, jotka on löydetty talomme roskahuoneesta.
Tyttären ilme ei ollut ihan vakuuttunut, ei ainakaan yhtään innostunut.
Tänään katselin Citymarketissa pyykinkuivaustelineitä, joista pyydettiin kymmentä euroa. Meillähän pyykinkuivaustelineet on kuluvaa käyttötavaraa ja niitä taitaa olla puolisen tusinaa. Suurin osa telineistämme on löydetty roskahuoneesta ja korjattu "intiaanisidoksin" narulla. Koska telineitä ei koskaan laiteta kasaan, ne voi korjata narulla napakasti.
Teline jäi tänään ostamatta. Ehdin vain ajatella, että nappaan sitten roskahuoneesta, kun tulee vastaan.
Illan roskienvienti- ja lastenhuhuilureissulla löytyi roskahuoneesta vallan mainio ja korjauskelpoinen pyykkiteline. Minun pyykinripustukselleni kelpaa aivan hyvin narulla korjattu toisten vanha (ei edes näöltään vanha) teline. Ihan samalla tavalla pyykkini kuivuvat tai sateessa likoavat, oli telineen alkuperä mikä hyvänsä.
On joukko ihmisiä, jotka kavahtavat tuollaista ajatusta, toisille käyttökelpoisen tavaran talteen ottaminen roska-astiasta on aivan luonnollista.
Elämäntapani on tarttunut selvästi mieheenikin: eräänä päivänä hän luontevasti esitteli kyläilemässä olevalle vanhimmalle tyttärelle juomalaseja, joita oli kerännyt talteen ulkoa pullojenkeruureissuillaan. Pakko oli miehen samaan hengenvetoon esitellä syystakkiaan, jonka hän toi kotiin Kierrätysmessujen ilmaistavaratorilta, sekä puuvillahousuja, jotka on löydetty talomme roskahuoneesta.
Tyttären ilme ei ollut ihan vakuuttunut, ei ainakaan yhtään innostunut.
Tänään katselin Citymarketissa pyykinkuivaustelineitä, joista pyydettiin kymmentä euroa. Meillähän pyykinkuivaustelineet on kuluvaa käyttötavaraa ja niitä taitaa olla puolisen tusinaa. Suurin osa telineistämme on löydetty roskahuoneesta ja korjattu "intiaanisidoksin" narulla. Koska telineitä ei koskaan laiteta kasaan, ne voi korjata narulla napakasti.
Teline jäi tänään ostamatta. Ehdin vain ajatella, että nappaan sitten roskahuoneesta, kun tulee vastaan.
Illan roskienvienti- ja lastenhuhuilureissulla löytyi roskahuoneesta vallan mainio ja korjauskelpoinen pyykkiteline. Minun pyykinripustukselleni kelpaa aivan hyvin narulla korjattu toisten vanha (ei edes näöltään vanha) teline. Ihan samalla tavalla pyykkini kuivuvat tai sateessa likoavat, oli telineen alkuperä mikä hyvänsä.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Pikkuveljen työteliäs loma alkoi
Pikkuveli yrittää tosissaan saada aviokriisiä aikaan: ensin laittoi tietokoneeni kuntoon keittiön nurkkaan (juostuaan ensin kolmeen kertaan Verkkokaupassa hakemassa tarvittavia osia) ja nyt tekee valmistelevia toimenpiteitä, jotta pikkupojat saavat joskus tulevaisuudessa olohuoneessa pelata PS-kolmosta. Pikkuveljen vaimo odottaa kuuliaisesti ja heidän lomapäivänsä tärvääntyy. Omatuntoni kolkuttelee ihan kalisemalla, kun heillä varmasti olisi tähdellisempääkin tekemistä.
Huomenna raahaan loputkin miehet pukuvuokraamoon. Edestakaisin soutamisen ja huopaamisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että halvemmalla pääsee, jos vuokraa puvun, kuin ostaa koko rytäkän yhtä käyttökertaa varten.
Naisihmisten vaatetusasiat näyttävät olevan jo kutakuinkin kasassa. Isot tytöt lainailivat toisilleen tarvittavia vaatekappaleita ja eilen kävin kahden tytön kanssa kadun toisella puolella Citymarketissa etsimässä puuttuvia vaatteita ja kenkiä.
Kiitettävästi tarpeemme löytyikin ja kassalla odotti iloinen yllätys: saimme lahjakortin Silja Linen Tukholman-risteilylle.
Miehellä alkaa heti hautajaisten jälkeen talviloma ja hän pääsee pikkutyttöjen kanssa laivaan. Tirtetta ja ekaluokkalainen eivät ole koskaan olleetkaan isossa laivassa ja heillä on sopivasti lokakuun alussa syntymäpäivät kummallakin. Isoista tytöistä kaksi lupautui ystävällisesti lähtemään mukaan lapsenlikoiksi. Tai ei heitä oikeastaan tarvinnut edes pyytää, he tarjoutuivat oma-aloitteisesti.
Taitaa olla kuusi vuotta aikaa edellisestä laivamatkasta, jolloin isi pomppasi yöllä yläsängyltä pelastamaan sängystä pudonnutta lasta ja olkapään kiertäjäkalvoon tuli leikkaussaliin johtava repeämä. Isot tytöt lupasivat nyt vahtia, ettei isi kiipeile yläsängylle.
Jos olin kuvitellut, että perheemme viime juhannuksen reissu kaikkine valmisteluineen ja toteutuksineen oli jotenkin poikkeuksellisen haastava, olin erehtynyt. Kyllä tähän aikaan vuodesta toteutettava yhden päivän reissu yhteensä kuuden tunnin ajomatkoineen vaikuttaa selkeästi hurjemmalta yritykseltä. Menomatkan matkustajamäärä bussissamme on tällä hetkellä jo 18, mutta tilaa vielä löytyy.
Oletteko koskaan tavanneet nuorta aviovaimoa, joka jaksaa narisematta odottaa miestään 8 tuntia, kun tämä kirjaimellisesti nälkäpalkalla laittaa sisarelleen tietokone- ynnä muita viritelmiä? Kommentoijat ovat aikaisemmin noteeranneet alttiin veljeni, mutta nyt nostan tietoisuuteenne myös tämän huippukärsivällisen vaimon.
Iltakymmeneltä lähtivät kotiinsa.
Uskomattoman nopean uudistetun koneeni ääreltä totean, että kiitollisuuteni ei oikein löydä sanoja.
Huomenna raahaan loputkin miehet pukuvuokraamoon. Edestakaisin soutamisen ja huopaamisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että halvemmalla pääsee, jos vuokraa puvun, kuin ostaa koko rytäkän yhtä käyttökertaa varten.
Naisihmisten vaatetusasiat näyttävät olevan jo kutakuinkin kasassa. Isot tytöt lainailivat toisilleen tarvittavia vaatekappaleita ja eilen kävin kahden tytön kanssa kadun toisella puolella Citymarketissa etsimässä puuttuvia vaatteita ja kenkiä.
Kiitettävästi tarpeemme löytyikin ja kassalla odotti iloinen yllätys: saimme lahjakortin Silja Linen Tukholman-risteilylle.
Miehellä alkaa heti hautajaisten jälkeen talviloma ja hän pääsee pikkutyttöjen kanssa laivaan. Tirtetta ja ekaluokkalainen eivät ole koskaan olleetkaan isossa laivassa ja heillä on sopivasti lokakuun alussa syntymäpäivät kummallakin. Isoista tytöistä kaksi lupautui ystävällisesti lähtemään mukaan lapsenlikoiksi. Tai ei heitä oikeastaan tarvinnut edes pyytää, he tarjoutuivat oma-aloitteisesti.
Taitaa olla kuusi vuotta aikaa edellisestä laivamatkasta, jolloin isi pomppasi yöllä yläsängyltä pelastamaan sängystä pudonnutta lasta ja olkapään kiertäjäkalvoon tuli leikkaussaliin johtava repeämä. Isot tytöt lupasivat nyt vahtia, ettei isi kiipeile yläsängylle.
Jos olin kuvitellut, että perheemme viime juhannuksen reissu kaikkine valmisteluineen ja toteutuksineen oli jotenkin poikkeuksellisen haastava, olin erehtynyt. Kyllä tähän aikaan vuodesta toteutettava yhden päivän reissu yhteensä kuuden tunnin ajomatkoineen vaikuttaa selkeästi hurjemmalta yritykseltä. Menomatkan matkustajamäärä bussissamme on tällä hetkellä jo 18, mutta tilaa vielä löytyy.
Oletteko koskaan tavanneet nuorta aviovaimoa, joka jaksaa narisematta odottaa miestään 8 tuntia, kun tämä kirjaimellisesti nälkäpalkalla laittaa sisarelleen tietokone- ynnä muita viritelmiä? Kommentoijat ovat aikaisemmin noteeranneet alttiin veljeni, mutta nyt nostan tietoisuuteenne myös tämän huippukärsivällisen vaimon.
Iltakymmeneltä lähtivät kotiinsa.
Uskomattoman nopean uudistetun koneeni ääreltä totean, että kiitollisuuteni ei oikein löydä sanoja.
perjantai 23. syyskuuta 2011
Luvunlaskua
Täytyy olla tarkkana päänuppinsa kanssa. Eilen kirjoitin tänne ihan sujuvasti, että 37 vuotta äiti kävi joka ilta nukkumaan isän viereen.
17-vuotias tytär tekstiä lukiessaan oli pohtinut, "minne se mummo mahtoi 10 vuoden aikana käydä nukkumaan".
Itse huomasin kymmenen vuoden katoamisen vasta päivänokosille käydessäni, kun aivojen uumenista asia pompahti pinnalle.
Siis vanhempani olivat naimisissa 47 vuotta.
Jos heidän yhteiselonsa oli aina sopuisaa ja sydämellistä, niin viimeisinä vuosina siitä tuli kultaisen kaunista ja pulppuilevan ilon täyttämää arjesta nauttimista. Heidän keskinäinen huumorinsa kutkutti myös sanailun kuulijan sydäntä.
Sen lisäksi, että luvut menee päässäni nykyään miten sattuu, joudun tarkistamaan, kuinka monen lapsen opettajalle olen jo ilmoittanut hautajaispäivän poissaolosta koulusta. Ihan tarkkaan kun en muista, keille olen viestiä lähettänyt. Tämän hetken koululaissaldo meillä on 9, eikä suinkaan 8, vaikka koko loppukesän niin väitin.
Ihan asiasta naapurin täti sanoo iltaisin, kun lähden hänen luotaan, että "menehän laskemaan lapsias".
Melska ja Tirtetta tekivät kotileikin saunan lauteiden alle. Kiukaan sulakkeet on pois päältä, joten kuivumassa olevien lakanoiden alla oleva maja on turvallinen.
Mies menee tulevaksi yöksi töihin ja töihinlähtö on jo kello 17:n pintaan, joten komensin hänet nukkumaan varastoon.
Riittävä rauhallinen unikin on kiitoksen aihe meille elämästä nauttiville.
17-vuotias tytär tekstiä lukiessaan oli pohtinut, "minne se mummo mahtoi 10 vuoden aikana käydä nukkumaan".
Itse huomasin kymmenen vuoden katoamisen vasta päivänokosille käydessäni, kun aivojen uumenista asia pompahti pinnalle.
Siis vanhempani olivat naimisissa 47 vuotta.
Jos heidän yhteiselonsa oli aina sopuisaa ja sydämellistä, niin viimeisinä vuosina siitä tuli kultaisen kaunista ja pulppuilevan ilon täyttämää arjesta nauttimista. Heidän keskinäinen huumorinsa kutkutti myös sanailun kuulijan sydäntä.
Sen lisäksi, että luvut menee päässäni nykyään miten sattuu, joudun tarkistamaan, kuinka monen lapsen opettajalle olen jo ilmoittanut hautajaispäivän poissaolosta koulusta. Ihan tarkkaan kun en muista, keille olen viestiä lähettänyt. Tämän hetken koululaissaldo meillä on 9, eikä suinkaan 8, vaikka koko loppukesän niin väitin.
Ihan asiasta naapurin täti sanoo iltaisin, kun lähden hänen luotaan, että "menehän laskemaan lapsias".
Melska ja Tirtetta tekivät kotileikin saunan lauteiden alle. Kiukaan sulakkeet on pois päältä, joten kuivumassa olevien lakanoiden alla oleva maja on turvallinen.
Mies menee tulevaksi yöksi töihin ja töihinlähtö on jo kello 17:n pintaan, joten komensin hänet nukkumaan varastoon.
Riittävä rauhallinen unikin on kiitoksen aihe meille elämästä nauttiville.
torstai 22. syyskuuta 2011
Hyvä elämä jatkuu meillä
Kuinkahan omatoimisia tämän palvelutalon asukkaista tulisikaan, jos minun asioidenhoitolista olisi jatkuvasti näin täyteen varattu. Huominen näyttää paperilla huvittavalta. Onneksi valmisruuat on keksitty ja onneksi kotona riittää apulaisia. Eilen kuitenkin täällä Kyökkipiika hoiteli häntäpään kouluunlähtijät, Tirtetan ja alkupään koulusta tulijat. Lisäksi jaoin vaatteidenhankintaa vanhimmalle tyttärelle ja hän ystävällisesti lupasi hoitaa puvunoston yhden pikkuveljistään.
Se, mihin varaan kiireetöntä aikaa ja levollista sydäntä, on äidille soittaminen kahdesti päivässä. Onneksi mummolassa käyvät vieraat ovat viime päivinä huolehtineet siitä, ettei äidillä ole ehtinyt tulla yksinäinen olo.
47 vuotta lähteä joka ilta nukkumaan oman rakkaansa viereen ja sitten totutella lähtemään vuoteelle illalla yksin, on varmaan asia, joka eniten tekee äidille kipeää. Suuressa talossa ja puutarhassa riittää touhua ja työtä, vaikka siellä elelisi yksinkin, mutta iltoihin tarvitaan varmasti lämpöä ja lohtua.
Puhuin juuri kangasniemeläisen pankkiystäväni kanssa puhelimessa ja totesimme, että tavanomaisena kulkevasta arjesta kannattaa olla kiitollinen. Kun tavallinen arki särkyy, ymmärtää elämän vakauden merkityksen.
On asenteesta kiinni, laulaako sydämeni kiitosta, kun kello soi aamulla vaille kuusi harmaaseen sadepäivään.
Olenko kiitollinen siitä, että kävelen omilla jaloillani vessaan ja keitän itse aamukahvini?
Nyt kyllä meidän nukkuva isi olisi kiitollinen siitä, jos mamma vahtaisi pikkutyttöjä, eikä antaisi heidän hakata prinsessojen taikasauvoilla ovia eteisessä.
Jatketaan elämästä nauttimisesta. Helsingissä sataa vettä. Onneksi meillä ei ole tulva, eikä pyörremyrsky.
Se, mihin varaan kiireetöntä aikaa ja levollista sydäntä, on äidille soittaminen kahdesti päivässä. Onneksi mummolassa käyvät vieraat ovat viime päivinä huolehtineet siitä, ettei äidillä ole ehtinyt tulla yksinäinen olo.
47 vuotta lähteä joka ilta nukkumaan oman rakkaansa viereen ja sitten totutella lähtemään vuoteelle illalla yksin, on varmaan asia, joka eniten tekee äidille kipeää. Suuressa talossa ja puutarhassa riittää touhua ja työtä, vaikka siellä elelisi yksinkin, mutta iltoihin tarvitaan varmasti lämpöä ja lohtua.
Puhuin juuri kangasniemeläisen pankkiystäväni kanssa puhelimessa ja totesimme, että tavanomaisena kulkevasta arjesta kannattaa olla kiitollinen. Kun tavallinen arki särkyy, ymmärtää elämän vakauden merkityksen.
On asenteesta kiinni, laulaako sydämeni kiitosta, kun kello soi aamulla vaille kuusi harmaaseen sadepäivään.
Olenko kiitollinen siitä, että kävelen omilla jaloillani vessaan ja keitän itse aamukahvini?
Nyt kyllä meidän nukkuva isi olisi kiitollinen siitä, jos mamma vahtaisi pikkutyttöjä, eikä antaisi heidän hakata prinsessojen taikasauvoilla ovia eteisessä.
Jatketaan elämästä nauttimisesta. Helsingissä sataa vettä. Onneksi meillä ei ole tulva, eikä pyörremyrsky.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)