Jos kevään juhlien tarjoiluista puuttuu vielä se pakollinen suklaakakku ja aika ei riitä uhkarohkeisiin kokeiluihin, tämä helppo ja nopea kakku on koristelujen jälkeen juhlava. Pellillä paistettuna käy sellaisenaan arjen herkkuna. Makuasia on, paistaako kakun läpeensä kypsäksi, vai jättääkö keskeltä kosteaksi.
Kokeilukakun paistoin 20X30cm kokoisella pellillä leivinpaperin päällä kokonaan kypsäksi. Maku voitti lasten makutestissä kaakaopohjaisen perinteisen mutakakun, jota olemme tehneet suklaakakun nälkään.
Löysä, kevyesti makeutettu kermavaahto tai sulanut vaniljajäätelö sopii hyvin kakun kanssa.
S-marketin X-tra tumma suklaa on osoittautunut hyväksi ja monikäyttöiseksi. 100gramman levy maksaa noin 80 senttiä. Käytin tähän kakkuun tuota X-tran suklaata ja kakun hinnaksi tuli alle 4 euroa.
Uunin lämpö 200 astetta.
150g voita
200g tummaa suklaata
4 munaa
2dl sokeria
2 1/2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Sulata voi kattilassa. Palastele suklaa voin joukkoon ja anna sulaa miedolla lämmöllä. Sekoita tasaiseksi.
Vatkaa munia ensin hetki ja lisää sokeri vähitellen munavaahtoon jatkaen vatkaamista. Lisää jäähtynyt suklaaseos munavaahtoon ja pyöräytä vatkaimella sekaisin. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita vatkaimella nopeasti tasaiseksi. Älä enää vatkaa turhaan, ettei taikina sitkisty.
Levitä taikina pienelle pellille leivinpaperin päälle. Paista 10-20 minuuttia haluamasi kypsyyden mukaan.
Jäähtyneen kakun voit leikata paloiksi tai koristella levynä esim. tomusokerilla, sulatetulla suklaalla tai tarjota kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Pieniksi paloiksi pilkottua suklaakakkua voit käyttää myös jälkiruokien raaka-aineena.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
Kotiäidin ihanaa velttoilua tällä viikolla
Minä pitkästyn ja tylsistyn, jos olen kotona yksin, eikä ole mitään tekemistä. Ainakin toistaiseksi tilanne on niin. Varmasti joskus tulee aika, että siitä nauttii ja sitten onkin sen elämänvaiheen vuoro.
Tässä elämänvaiheessa olen yksin kotona ehkä tunnin kolmessa kuukaudessa. Viimeksi sellainen tunti oli huhtikuussa ja silloin totesin, että onpas hiljaista. Nyt ei ole mitään pelkoa yksinäisiin tunteihin pitkään aikaan. Tämä viikko, jos edellinenkin, näyttää olevan ratkiriemukasta aikaa. Viime viikolla tein seitsemän eri lääkäri- ja hammaslääkärireissua ja yksi tuli perjantai-iltana ihan varoittamatta. Lauri-poika pelasi pihassa sählyä rullaluistimet jalassa, kompastui mailaansa ja kaatui ranteensa varaan asfaltille. Käsi oli arvatenkin hyvin kipeä ja teimme tarkistusröntgenkäynnin Lastenklinikalle. Onneksi ei löytynyt murtumaa. Kolme tuntia haukottelimme sairaalan käytävillä ja minun kotihommiin tuli kolmen tunnin vaje.
Lauantaiset lakkiaiset tarkoittaa onneksi vain 30 hengen ruokavarausta. Lämmintä ruokaa en kerhohuoneessa tarjoile, mutta suuren lapsijoukon huomioiden varaudun monipuoliseen mieleiseen syötävään.
Onneksi mies haki kerhohuoneen avaimen jo eilen ja käytin illan kerhohuoneen siivoukseen. Ihmisten siisteyskäsitys on niin laaja asia, että se, mikä on toiselle "siisti", onkin toiselle kauhistus. Kun pesin pöytiä ja tuoleja, Saara juoksenteli paljain jaloin kerhohuoneen lattialla. Jalat olivat niin mustat, että en antanut lupaa laittaa kenkiä enää jalkaan, vaan tyttö sai kipaista paljasjaloin kotiin pesulle.
Toiseen kertaan saa lattian pestä vielä ennen juhlia, koska tavaroiden kantamisessa tulee hönnättyä edestakaisin.
Sen lisäksi, että tähän viikkoon mahtuu kymmenen koululaisen koulun päättäjäisiä ja kevätjuhlia, onnistui Kampaajatyttö yllättämään omatoimisuudellaan. Hän sai kaveriasunnon kesäkuukausille ja rahtaa tavaroitaan kuulema lauantaina. Onneksi on sopimus vain kolmesta kuukaudesta, koska siinä ajassa ehtii asuintoveri kyllästyä neuvomaan kodinkoneiden käyttöä ja siivoamaan varpaistaan Kampaajatytön hiustenpidennysten mustia irtokarvoja. Kampaajatytöllä kun kuuluu opiskelun tähän vaiheeseen jos vaikka minkä karvalisäkkeiden liimailua ja klipsimistä ja oma pää on ensimmäinen hyvä paikka harjoitella.
Muuten olen ollut tyytyväistäkin tyytyväisempi, että perheessä on oma parturikampaaja. Jos ennen meidän pojat näyttivät hiustensa puolesta naapurimaan katulapsilta, kun äiti ajeli heidän hiuksensa koneella sängelle, niin nyt he näyttävät minun mielestäni useimmiten parturissakäynneiltä keskivertosuomalaislapsilta. Tosin ei tahdo Kampaajatytön vapaa-aika oikein riittää kaikkien jatkuvaan saksimiseen. Mutta hyvä, että harjoituspäitä löytyy omasta takaa tarpeeksi.
Talouskoululaiselle täytyy keksiä kohta uusi nimi, koska hänen koulunsa loppuu. Mummolassa hän kesälomansa aloittelee ja yhdessä jännitämme kesäkuun 15. päivä saapuvia kirjeitä koulupaikoista.
Mummola on puheissa päivittäin. Lauri-poika lämmitti sydäntäni tokaisemalla yhtenä päivänä:
- Käyn aina netistä katsomassa kuvia meidän Kangasniemen -kodista.
Hyvin näyttää muutkin lapset sisäistäneen asian, että kohta täältä lähdetään!
Tässä elämänvaiheessa olen yksin kotona ehkä tunnin kolmessa kuukaudessa. Viimeksi sellainen tunti oli huhtikuussa ja silloin totesin, että onpas hiljaista. Nyt ei ole mitään pelkoa yksinäisiin tunteihin pitkään aikaan. Tämä viikko, jos edellinenkin, näyttää olevan ratkiriemukasta aikaa. Viime viikolla tein seitsemän eri lääkäri- ja hammaslääkärireissua ja yksi tuli perjantai-iltana ihan varoittamatta. Lauri-poika pelasi pihassa sählyä rullaluistimet jalassa, kompastui mailaansa ja kaatui ranteensa varaan asfaltille. Käsi oli arvatenkin hyvin kipeä ja teimme tarkistusröntgenkäynnin Lastenklinikalle. Onneksi ei löytynyt murtumaa. Kolme tuntia haukottelimme sairaalan käytävillä ja minun kotihommiin tuli kolmen tunnin vaje.
Lauantaiset lakkiaiset tarkoittaa onneksi vain 30 hengen ruokavarausta. Lämmintä ruokaa en kerhohuoneessa tarjoile, mutta suuren lapsijoukon huomioiden varaudun monipuoliseen mieleiseen syötävään.
Onneksi mies haki kerhohuoneen avaimen jo eilen ja käytin illan kerhohuoneen siivoukseen. Ihmisten siisteyskäsitys on niin laaja asia, että se, mikä on toiselle "siisti", onkin toiselle kauhistus. Kun pesin pöytiä ja tuoleja, Saara juoksenteli paljain jaloin kerhohuoneen lattialla. Jalat olivat niin mustat, että en antanut lupaa laittaa kenkiä enää jalkaan, vaan tyttö sai kipaista paljasjaloin kotiin pesulle.
Toiseen kertaan saa lattian pestä vielä ennen juhlia, koska tavaroiden kantamisessa tulee hönnättyä edestakaisin.
Sen lisäksi, että tähän viikkoon mahtuu kymmenen koululaisen koulun päättäjäisiä ja kevätjuhlia, onnistui Kampaajatyttö yllättämään omatoimisuudellaan. Hän sai kaveriasunnon kesäkuukausille ja rahtaa tavaroitaan kuulema lauantaina. Onneksi on sopimus vain kolmesta kuukaudesta, koska siinä ajassa ehtii asuintoveri kyllästyä neuvomaan kodinkoneiden käyttöä ja siivoamaan varpaistaan Kampaajatytön hiustenpidennysten mustia irtokarvoja. Kampaajatytöllä kun kuuluu opiskelun tähän vaiheeseen jos vaikka minkä karvalisäkkeiden liimailua ja klipsimistä ja oma pää on ensimmäinen hyvä paikka harjoitella.
Muuten olen ollut tyytyväistäkin tyytyväisempi, että perheessä on oma parturikampaaja. Jos ennen meidän pojat näyttivät hiustensa puolesta naapurimaan katulapsilta, kun äiti ajeli heidän hiuksensa koneella sängelle, niin nyt he näyttävät minun mielestäni useimmiten parturissakäynneiltä keskivertosuomalaislapsilta. Tosin ei tahdo Kampaajatytön vapaa-aika oikein riittää kaikkien jatkuvaan saksimiseen. Mutta hyvä, että harjoituspäitä löytyy omasta takaa tarpeeksi.
Talouskoululaiselle täytyy keksiä kohta uusi nimi, koska hänen koulunsa loppuu. Mummolassa hän kesälomansa aloittelee ja yhdessä jännitämme kesäkuun 15. päivä saapuvia kirjeitä koulupaikoista.
Mummola on puheissa päivittäin. Lauri-poika lämmitti sydäntäni tokaisemalla yhtenä päivänä:
- Käyn aina netistä katsomassa kuvia meidän Kangasniemen -kodista.
Hyvin näyttää muutkin lapset sisäistäneen asian, että kohta täältä lähdetään!
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Naapurin papan tarinaa sunnuntaiaamuna kello 7
Tänä aamuna papan kahvimaito oli jo päässyt vanhenemaan. Pappa itse ei kahvimaitoa tarvitse, mutta oli pitänyt vieraita varten varalla. Sanoin, että voin juoda mustanakin. Pappa sanoi, että kahvi ei närästä, jos juo mustana ja kahvi maistuu kahvilta ilman maitoa.
Pappa osaa keittää hyvän kahvin. Se on todella hyvää. Taidan opetella juomaan kahvini ilman maitoa.
Kahvia maistellessani tulin sanoneeksi, että minä olin isän tyttö. Pappa sanoi, että hän oli isän poika.
Ja sitten hän alkoi kertoa.
Metsäkissan pentu oli kuulema ollut hyvin arka ja pelokas, mutta papan isä sai houkuteltua sen maitovadilla luokseen. Kissa oli vähitellen tottunut isään ja tuli isän perässä tupaan ja isän syliin ja joi isän teevadilta maitokahvia joka aamu. Pappa, joka tuolloin oli pieni poika, istui aina ruokaillessa isänsä vieressä tuvan penkillä. Kissa oli niin arka, että ei antanut muiden koskeakaan, mutta isän syliin tuli. Pappa sanoi, että hän ei saanut edes silittää kissaa, muuten se suuttui.
Pappa kertoi, että he lähtivät Ilomantsista evakkoon. Vuonna 1939 tuli evakkopitäjään tieto, että hänen Otto-veljensä on kaatunut. Suuri suru oli äidillä ja sisaruksilla. Evakkotalon tyttäret sanoivat papalle, miksei tämä itke, vaikka veli on kuollut. Pappa oli vakuuttanut, että ei Otto ole kuollut.
Papan perhe pääsi lähtemään kuukautta aikaisemmin erityisluvalla takaisin kotitalolle veljen hautajaisia varten. Kun he kävelivät kirkolle, tulee Otto-veli elävänä vastaan.
Kun he asettuivat takaisin kotitaloon, oli siellä sotilaita majoittuneena. Talo oli ehjänä ja rinteessä piilossa perunakuopassa oli perunat tallessa. Monen talon perunat olivat paleltuneet.
Iso työ oli keväällä edessä, kun kodin navetasta löytyi evakoiden 12 lehmää kuolleena ja ne piti haudata suohon ja navetta siivota.
15-kesäisenä naapurin pappa otti vastuun kotitalonsa miesten töistä, kun kaikki muut miehet olivat rintamalla. Lisäksi hän hoiti 4-5 naapuritalossa kyntämiset ja kylvämiset, riihet ja heinänteot. Kaskenpoltto ja pärekaton teko olivat myös tuttuja hommia nuorelle pojalle.
Elämäntyönsä pappa on tehnyt muurarina. Ensimmäisen kerran hän oli muurarin oppipoikana, kun tehtiin metsäkämppään tulisijaa luonnonkivistä. Kämpän seinähirsien tilkkeiksi pappa keräsi hevoskuorman sammalta. Muuraria piti kuulema kaksi viikkoa odottaa työmaalle, kun oli niin kova juoppo.
Pappa ei ole koskaan varsinaisesti tupakoinut. Kerran pienenä poikana hän oli käärinyt lepän lehdistä potkön ja sauhutellut sillä, kun isänsä oli huomannut ulkohuoneen harvojen seinälautojen välistä pojan touhut.
Isä oli sanonut pojalle, että jos hän vielä näkee tämän sauhuttelevan, niin antaa remmistä. Poika oli uskonut isänsä puhetta, eikä koskaan opetellut tupakoimaan.
Isä ja neljä veljeä olivat kovia tupakkamiehiä ja kaikki kuolivat kuusikymppisinä kurkkusyöpään tai keuhkosairauksiin. Pappa sanoi, että "tupakka ne tappoi".
. . .
Nöyrä kunnioitus ja arvostus nousi mieleeni papan puheen edetessä. Ajattelin, että minun täytyy entistäkin kauniimmin ja kunnioittavammin kohdella ja puhutella naapurin pappaa, koska hänen elämänsä on Suomen historian palapelin yksi kaunis ja monimuotoinen pala. Se pala on täynnä raskasta, kovaa ja uuvuttavaa työtä ja karua, köyhää elämää. Kun perhe nousi sitkeänä taistelemaan kotirintaman sotaa perunakuopan perunoista iloiten ja niitä siunaten.
Pyysin pappaa etsimään tallella olevat muutamat valokuvat Ilomantsin kotitalosta.
Pappa osaa keittää hyvän kahvin. Se on todella hyvää. Taidan opetella juomaan kahvini ilman maitoa.
Kahvia maistellessani tulin sanoneeksi, että minä olin isän tyttö. Pappa sanoi, että hän oli isän poika.
Ja sitten hän alkoi kertoa.
Metsäkissan pentu oli kuulema ollut hyvin arka ja pelokas, mutta papan isä sai houkuteltua sen maitovadilla luokseen. Kissa oli vähitellen tottunut isään ja tuli isän perässä tupaan ja isän syliin ja joi isän teevadilta maitokahvia joka aamu. Pappa, joka tuolloin oli pieni poika, istui aina ruokaillessa isänsä vieressä tuvan penkillä. Kissa oli niin arka, että ei antanut muiden koskeakaan, mutta isän syliin tuli. Pappa sanoi, että hän ei saanut edes silittää kissaa, muuten se suuttui.
Pappa kertoi, että he lähtivät Ilomantsista evakkoon. Vuonna 1939 tuli evakkopitäjään tieto, että hänen Otto-veljensä on kaatunut. Suuri suru oli äidillä ja sisaruksilla. Evakkotalon tyttäret sanoivat papalle, miksei tämä itke, vaikka veli on kuollut. Pappa oli vakuuttanut, että ei Otto ole kuollut.
Papan perhe pääsi lähtemään kuukautta aikaisemmin erityisluvalla takaisin kotitalolle veljen hautajaisia varten. Kun he kävelivät kirkolle, tulee Otto-veli elävänä vastaan.
Kun he asettuivat takaisin kotitaloon, oli siellä sotilaita majoittuneena. Talo oli ehjänä ja rinteessä piilossa perunakuopassa oli perunat tallessa. Monen talon perunat olivat paleltuneet.
Iso työ oli keväällä edessä, kun kodin navetasta löytyi evakoiden 12 lehmää kuolleena ja ne piti haudata suohon ja navetta siivota.
15-kesäisenä naapurin pappa otti vastuun kotitalonsa miesten töistä, kun kaikki muut miehet olivat rintamalla. Lisäksi hän hoiti 4-5 naapuritalossa kyntämiset ja kylvämiset, riihet ja heinänteot. Kaskenpoltto ja pärekaton teko olivat myös tuttuja hommia nuorelle pojalle.
Elämäntyönsä pappa on tehnyt muurarina. Ensimmäisen kerran hän oli muurarin oppipoikana, kun tehtiin metsäkämppään tulisijaa luonnonkivistä. Kämpän seinähirsien tilkkeiksi pappa keräsi hevoskuorman sammalta. Muuraria piti kuulema kaksi viikkoa odottaa työmaalle, kun oli niin kova juoppo.
Pappa ei ole koskaan varsinaisesti tupakoinut. Kerran pienenä poikana hän oli käärinyt lepän lehdistä potkön ja sauhutellut sillä, kun isänsä oli huomannut ulkohuoneen harvojen seinälautojen välistä pojan touhut.
Isä oli sanonut pojalle, että jos hän vielä näkee tämän sauhuttelevan, niin antaa remmistä. Poika oli uskonut isänsä puhetta, eikä koskaan opetellut tupakoimaan.
Isä ja neljä veljeä olivat kovia tupakkamiehiä ja kaikki kuolivat kuusikymppisinä kurkkusyöpään tai keuhkosairauksiin. Pappa sanoi, että "tupakka ne tappoi".
. . .
Nöyrä kunnioitus ja arvostus nousi mieleeni papan puheen edetessä. Ajattelin, että minun täytyy entistäkin kauniimmin ja kunnioittavammin kohdella ja puhutella naapurin pappaa, koska hänen elämänsä on Suomen historian palapelin yksi kaunis ja monimuotoinen pala. Se pala on täynnä raskasta, kovaa ja uuvuttavaa työtä ja karua, köyhää elämää. Kun perhe nousi sitkeänä taistelemaan kotirintaman sotaa perunakuopan perunoista iloiten ja niitä siunaten.
Pyysin pappaa etsimään tallella olevat muutamat valokuvat Ilomantsin kotitalosta.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Seeprankylkeä aamukahvilla
Lupasin hoitaa naapurin papan silmätippojen tiputtelun leikkauksen jälkeen. Itse hommassa menee muutama minuutti, mutta vanhan ja asiaan tottumattoman on vaikea tiputtaa tippoja itse. Oikein mielelläni pistäydyn naapurissa, kun voin olla avuksi ja samalla ehdimme vaihtaa muutaman sanan.
Eilisen iltaisella käynnillä kysyin mahdollisia kauppa-asioita. "Seepran kylkeä" pappa rohkeni sitten toivoa, mutta sanoi, että kyllä sen ehtisi huomennakin. Hain kuitenkin kaksi pötköä raitaista kääretorttua.
Tänä aamuna seitsemältä tippareissulla minua odotti Presidentti-kahvit termospullossa ja puoli pitkoa leikattua kääretorttua.
- Nyt juot koko pullon tyhjäksi ja siinä on veitsi, että leikkaat sitten lisää kääretorttua.
Näin, miten papan silmät tuikkivat innostuksesta, kun oli saanut minut yllätettyä kahvilla, enkä mitenkään voinut kieltäytyä, vaikka olin juuri kotona juonut kaksi mukillista hyvin vahvaa kahvia.
Kahvi oli todella hyvää ja torttu hyvin makeaa. Termospulloa tyhjäksi en jaksanut juoda - jäi papalle vielä aamupäiväkahvit.
Kun tulin kotiin, mies totesi, että alan lihoa noissa hommissa.
Nämä tällaiset pienet juhlahetket naapurin vanhojen kanssa jää varmasti mieleen ikiajoiksi.
Ja harvemmin tulee syötyä aamupalaksi vatsan täydeltä kääretorttua.
Eilisen iltaisella käynnillä kysyin mahdollisia kauppa-asioita. "Seepran kylkeä" pappa rohkeni sitten toivoa, mutta sanoi, että kyllä sen ehtisi huomennakin. Hain kuitenkin kaksi pötköä raitaista kääretorttua.
Tänä aamuna seitsemältä tippareissulla minua odotti Presidentti-kahvit termospullossa ja puoli pitkoa leikattua kääretorttua.
- Nyt juot koko pullon tyhjäksi ja siinä on veitsi, että leikkaat sitten lisää kääretorttua.
Näin, miten papan silmät tuikkivat innostuksesta, kun oli saanut minut yllätettyä kahvilla, enkä mitenkään voinut kieltäytyä, vaikka olin juuri kotona juonut kaksi mukillista hyvin vahvaa kahvia.
Kahvi oli todella hyvää ja torttu hyvin makeaa. Termospulloa tyhjäksi en jaksanut juoda - jäi papalle vielä aamupäiväkahvit.
Kun tulin kotiin, mies totesi, että alan lihoa noissa hommissa.
Nämä tällaiset pienet juhlahetket naapurin vanhojen kanssa jää varmasti mieleen ikiajoiksi.
Ja harvemmin tulee syötyä aamupalaksi vatsan täydeltä kääretorttua.
torstai 24. toukokuuta 2012
Lapsi asiakkaana
Kävin hakemassa K-marketin euron tarjouksia. Kassalle tullessani huomasin tutunnäköisen kassan ja tervehdin häntä kuin vanhaa tuttavaa. Kassa kysyi:
- Tunnetko sinä minut?
Vastasin, että "en tunne, mutta olet ollut täällä kassana ennenkin ja olet jäänyt mieleeni siitä, että käsittelit hyvin kauniisti lapsiasiakkaita".
Kassa jäi pohtimaan, että on viimeksi ollut tässä kaupassa töissä viime vuonna.
Sanoin, että silloin näin hänet ja hänen taitonsa kohdella lapsia jäi mieleeni.
Kassa jatkoi vielä puhetta ja kysyi, oliko kyseessä silloin minun lapseni. Vastasin, että ei ollut, vaan edelläni jonossa ollut lapsi.
Minä mittaan monessa asiassa ihmisen pätevyyttä siitä, kuinka hän suhtautuu lapsiin. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat työskennelleet 30 vuotta lasten kanssa, mutta heidän tapansa kohdata lapsi ja puhua hänelle on hyytävä. Yhtä lailla olen tavannut 90- vuotiaan, joka ei ole itse koskaan saanut omaa lasta, mutta ei ole elämänsä aikana ohittanut ainoatakaan lasta hymyilemättä tälle.
Ajattelen naapurin lapsetonta leskimiestä, joka on koko talon lasten kanssa samalla aaltopituudella ja kaikki lapset pitävät häntä omana pappanaan.
Aika paljon voi oppia lasten käsittelyä ja luontevaa, ystävällistä suhtautumista, mutta merkittävin osaaminen on luontainen taito. Ne, joilla sitä luontaista taitoa ei ole, joutuvat tekemään töitä sen eteen, että voittavat lapsen luottamuksen.
Olen saanut lukuisia ystävättäriä vuosien varrella sillä tavoin, että olen hakeutunut sopivassa tilanteessa juttusille. Sysäys tuttavuuden solmimiseen on tavallisesti tullut siitä, että naisella on ollut poikkeuksellinen tapa puhua mukanaan oleville lapsille, jotka ovat usein olleet hänen omiaan.
Palveluammateissa huomioiva, ystävällinen suhtautuminen lapsiin on maamme tulevaisuuden eteen tehtyä työtä.
tiistai 22. toukokuuta 2012
Kirje ja kaurakeksejä
Sydän jätti pari lyöntiä väliin minulla ja miehellä, kun toin päivällä eteisen lattialta miehelle osoitetun kirjeen, jossa luki lähettäjänä "Helsingin kaupungin taloushallinto" tai jotakin sinne päin. Kirje oli paksu, sisälsi enemmän kuin yhden paperin. Miehen katse sanoi "no nytkö se sitten tuli".
Mies alkoi avata kuorta säällisesti mustekynällä, minä nykäisin sen hänen kädestään ja tirahdin "mitä sä sen kanssa nyt turaat".
Kuoressa ei ollut sitä mitä pelkäsimme. Mikä ilo tulikaan 22 euron hammaslääkärilaskusta! Muut paperit kuoressa oli tiedotuksia siitä, missä tahdissa kaupungin laskutus purkaa talven aikana tullutta laskutusjonoa.
Sydämen pysäyttäjäksi riitti pelkkä kaupungin logoilla varustettu kirjekuori. Logiikka ei yltänyt niin pitkälle, että irtisanomiskirjeet tulee ihan toisesta osoitteesta.
Pientä epävarmuutta pitää ilmassa miehen työn päättymisen uhka, vaikka lähellä oleva eläkeikä jotakin turvaa antaakin.
Mielenkiintoisia aikoja elämme joka tapauksessa ja onhan sekin mielenkiintoinen tilanne perheen kannalta, että isin kesäloma loppuu kun lasten kesäloma alkaa. Tosin harva perheenisä on kotona käytännössä seitsemänä päivänä viikossa kello 7-16 välisen ajan, jolloin aika moni isä on työpaikallaan. Siinä mielessä isän työskentely lasten lomaillessa ei vie lapsilta isää.
Lakkiaistarjottavat ovat hyvän mietinnän asteella ja tänään tein testiannoksen kaurasuklaakeksejä, joita kutsutaan ohjeessa vaikeasti taivutettavalla englanninkielisellä nimellä. Maistoin yhtä ja maku muistutti paistettua kaurapuuroa, johon oli piilotettu tumman suklaan paloja. Maku ja koostumus ei minua yhtään miellyttänyt, mutta Saara kuskasi keksejä pihalle kavereilleen ainakin kolmeen otteeseen ja kuului komentavan ulko-ovea avaamaantulevia kyllästyneitä sisaruksiaan, että "äiti sanoi, että näitä saa syödä". Minä en puuttunut puheeseen, vaan vetelin lokoisat päiväunet olohuoneen puolella Melskan kanssa.
On siinä kaksivuotiaalla Melskalla hahmottamista, kun tänään sai jutella papan puhelimesta Haagan isomummon kanssa. Siis hahmottamista niiden lukemattomien mummojen kanssa. Kun on Ruotsin mummo, on mummolan mummo, on isomummo ja on mummo, jolle tulla hoitoon ja yökylään. Ei siis ihme, että Melska kuului kysyvän Haagan mummolta:
- Tunnetko Ruotsin mummoa? Sillä on hevosia.
Mies alkoi avata kuorta säällisesti mustekynällä, minä nykäisin sen hänen kädestään ja tirahdin "mitä sä sen kanssa nyt turaat".
Kuoressa ei ollut sitä mitä pelkäsimme. Mikä ilo tulikaan 22 euron hammaslääkärilaskusta! Muut paperit kuoressa oli tiedotuksia siitä, missä tahdissa kaupungin laskutus purkaa talven aikana tullutta laskutusjonoa.
Sydämen pysäyttäjäksi riitti pelkkä kaupungin logoilla varustettu kirjekuori. Logiikka ei yltänyt niin pitkälle, että irtisanomiskirjeet tulee ihan toisesta osoitteesta.
Pientä epävarmuutta pitää ilmassa miehen työn päättymisen uhka, vaikka lähellä oleva eläkeikä jotakin turvaa antaakin.
Mielenkiintoisia aikoja elämme joka tapauksessa ja onhan sekin mielenkiintoinen tilanne perheen kannalta, että isin kesäloma loppuu kun lasten kesäloma alkaa. Tosin harva perheenisä on kotona käytännössä seitsemänä päivänä viikossa kello 7-16 välisen ajan, jolloin aika moni isä on työpaikallaan. Siinä mielessä isän työskentely lasten lomaillessa ei vie lapsilta isää.
Lakkiaistarjottavat ovat hyvän mietinnän asteella ja tänään tein testiannoksen kaurasuklaakeksejä, joita kutsutaan ohjeessa vaikeasti taivutettavalla englanninkielisellä nimellä. Maistoin yhtä ja maku muistutti paistettua kaurapuuroa, johon oli piilotettu tumman suklaan paloja. Maku ja koostumus ei minua yhtään miellyttänyt, mutta Saara kuskasi keksejä pihalle kavereilleen ainakin kolmeen otteeseen ja kuului komentavan ulko-ovea avaamaantulevia kyllästyneitä sisaruksiaan, että "äiti sanoi, että näitä saa syödä". Minä en puuttunut puheeseen, vaan vetelin lokoisat päiväunet olohuoneen puolella Melskan kanssa.
On siinä kaksivuotiaalla Melskalla hahmottamista, kun tänään sai jutella papan puhelimesta Haagan isomummon kanssa. Siis hahmottamista niiden lukemattomien mummojen kanssa. Kun on Ruotsin mummo, on mummolan mummo, on isomummo ja on mummo, jolle tulla hoitoon ja yökylään. Ei siis ihme, että Melska kuului kysyvän Haagan mummolta:
- Tunnetko Ruotsin mummoa? Sillä on hevosia.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Mummolan haju
- Täällä haisee ihan mummolalta! on hihkunut yksi jos toinenkin tänä iltana tullessaan keittiöön avonaisen parvekkeen oven lähelle.
Naapurikerrostalossahan on sellainen arkkitehtuurin riemuvoitto parvekkeiden varustelussa, että takka on sisätilojen sijaan parvekkeella. Satunnaisesti joku sitten polttaa puitakin takkapesässä ja tällaisella tyynellä ilmalla koivuhalkojen nostalginen palamishaju tunkeutuu meille sisälle.
Mummolan ominaishajuun savunhaju on kuulunut niin kauan kuin "uusi" talo on ollut olemassa. Jos nimittäin unohtaa liesituulettimen täydelle teholle ja alkaa sytyttämään pannuhuoneen kattilan alle tulta, saa hyvät savuaromit sisätiloihin. Nenänsä ja kantapäänsä kautta on tulensytyttelijät saaneet sitä vuosien varrella opetella.
Kun äitini laittaa Pikkuveljen mukana vaatenyssäköitä, on meillä aina oma intohimoinen rituaali vaatepussin äärellä: kaikki nuuhkivat vaatekappaleita ja villasukkia syvään henkeään vetäen mummolan tuoksua, sulkevat silmänsä, pidättävät hetken hengitystä ja sanovat sitten hitaan nautinnollisesti:
- Aah...tuoksuu ihan mummolalta.
Naapurikerrostalossahan on sellainen arkkitehtuurin riemuvoitto parvekkeiden varustelussa, että takka on sisätilojen sijaan parvekkeella. Satunnaisesti joku sitten polttaa puitakin takkapesässä ja tällaisella tyynellä ilmalla koivuhalkojen nostalginen palamishaju tunkeutuu meille sisälle.
Mummolan ominaishajuun savunhaju on kuulunut niin kauan kuin "uusi" talo on ollut olemassa. Jos nimittäin unohtaa liesituulettimen täydelle teholle ja alkaa sytyttämään pannuhuoneen kattilan alle tulta, saa hyvät savuaromit sisätiloihin. Nenänsä ja kantapäänsä kautta on tulensytyttelijät saaneet sitä vuosien varrella opetella.
Kun äitini laittaa Pikkuveljen mukana vaatenyssäköitä, on meillä aina oma intohimoinen rituaali vaatepussin äärellä: kaikki nuuhkivat vaatekappaleita ja villasukkia syvään henkeään vetäen mummolan tuoksua, sulkevat silmänsä, pidättävät hetken hengitystä ja sanovat sitten hitaan nautinnollisesti:
- Aah...tuoksuu ihan mummolalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)