"Akaasian alta" -blogista luin sikäläisten suosittelemasta yskänlääkkeestä: hunajaa ja kurkumaa.
Tänään kauppareissulla muistin ostaa pussillisen kurkumaa ja kun kerroin kassalla ostamisen syystä, myyjä kertoi juuri äsken myyneensä kurkumaa kuntosaliliikkujalle, joka käytti kurkumaa palautumiseen.
Pieni opiskelukierros kurkumasta antoi paljon mielenkiintoista lisätietoa. Kurkuma on siis kauan käytetty ja tunnettu terveysvaikutustensa takia. Mustapippurin lisääminen kurkumaan lisää sen imeytymisominaisuuksia jopa 2000%.
Syövän ja diabeteksen hoidossa on kurkuman tehosta saatu merkittävää näyttöä. Kurkuma alentaa kuumetta ja vähentää suolikaasujen muodostumista. Lisäksi kurkumaa käytetään urheilusuorituksista palautumiseen.
Mitään merkittäviä sivuvaikutuksia jatkuvallakaan kurkuman käytöllä ei olla havaittu, joten testiannoksen juotuani taidan tehdä ruohonjuuritason tutkimuksen kurkuma-mustapippuri-hunaja-juoman käytöstä.
Alkavaa flunssaani häädän seuraavalla juomalla:
- lasillinen lämmintä vettä (ei liian kuumaa, ettei hunajan tärkeät aineosat tuhoudu)
- pari ripausta hienonnettua mustapippuria, n. 1/5 tl
- 3 rkl hunajaa
- 1 rkl kurkumaa
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Saa nauttia!
Itsestäänselvästä asiasta, ihan jokapäiväisestä ja lähes ikiaikaisesta, tuli minulle tämänviikkoinen puhutteluasia.
Minua on puhutellut se, kuinka Jumala loi meille valtavasti asioita nautittavaksemme, iloksemme, hyödyksemme, ihailtavaksemme ja elettäväksemme.
Ei ole kysymys mistään trendistä, suuntauksesta tai ajan hengestä, että monilla on kaipaus päästä lähelle luontoa. Jumalan luomistyön tarkoitus oli tarjota meille koko luomakunnan ihanuus. Jumala halusi ilahduttaa meitä ja halusi, että viljelemme ja varjelemme lahjaksi saamaamme maata.
Ihminenhän kyllä pärjää pitkiäkin aikoja betonierämaassa tai täysin eristettynä luomakunnasta, mutta jossain vaiheessa tulee suuri halu päästä katsomaan vapaata vettä, puita, kukkuloita, peltoja, eläimiä.
Luonnon ikävää helpottaakseen kaupunkilaiset hommaavat mitä erilaisimpia lemmikkejä ja huonekasveja. Suunnitellaan ja toteutetaan puistoja ja viheralueita, jotta kivierämaa hiukan pehmenisi. Kesämökit, piilopirtit ja mummonmökit ovat tekohengitystä, kun sisin haluaisi olla tiiviimmin sidottuna luontoon ja vuodenaikojen kiertoon. Kivien siirtäminen paikasta toiseen tai kuivuneiden lehtien haravointi ovat asioita, jotka täytyy mainita ystäville. Joka on päässyt marjastamaan, kalastamaan tai metsästämään onkin sitten jo kokenut vallan järisyttävää.
Niin onkin, koska meitä varten Jumala nuo asiat on asettanut.
Kiikutin lapsenlasta eilen pihalla keinussa, lapsi taivutti päänsä ja osoitti yläpuolellamme lentävää lintuauraa. Ihailin, kuinka Jumala on asettanut nuo linnut lentämään upeissa kuvioissa ja ne tietävät, minne ovat menossa.
Syntymän ihme, niin ihmis- kuin eläinlapsenkin, saa meidät ihastelemaan ja ihmettelemään ja sen jälkeen tulee monenlaisten tunteiden kirjo aina liikutuksesta rakkaudentunteeseen asti.
Jumalan luomistyö on lahja meille tänäänkin. Kaipuu elää keskellä sitä luomistyötä on meihin ihmisiin asetettu.
Minua on puhutellut se, kuinka Jumala loi meille valtavasti asioita nautittavaksemme, iloksemme, hyödyksemme, ihailtavaksemme ja elettäväksemme.
Ei ole kysymys mistään trendistä, suuntauksesta tai ajan hengestä, että monilla on kaipaus päästä lähelle luontoa. Jumalan luomistyön tarkoitus oli tarjota meille koko luomakunnan ihanuus. Jumala halusi ilahduttaa meitä ja halusi, että viljelemme ja varjelemme lahjaksi saamaamme maata.
Ihminenhän kyllä pärjää pitkiäkin aikoja betonierämaassa tai täysin eristettynä luomakunnasta, mutta jossain vaiheessa tulee suuri halu päästä katsomaan vapaata vettä, puita, kukkuloita, peltoja, eläimiä.
Luonnon ikävää helpottaakseen kaupunkilaiset hommaavat mitä erilaisimpia lemmikkejä ja huonekasveja. Suunnitellaan ja toteutetaan puistoja ja viheralueita, jotta kivierämaa hiukan pehmenisi. Kesämökit, piilopirtit ja mummonmökit ovat tekohengitystä, kun sisin haluaisi olla tiiviimmin sidottuna luontoon ja vuodenaikojen kiertoon. Kivien siirtäminen paikasta toiseen tai kuivuneiden lehtien haravointi ovat asioita, jotka täytyy mainita ystäville. Joka on päässyt marjastamaan, kalastamaan tai metsästämään onkin sitten jo kokenut vallan järisyttävää.
Niin onkin, koska meitä varten Jumala nuo asiat on asettanut.
Kiikutin lapsenlasta eilen pihalla keinussa, lapsi taivutti päänsä ja osoitti yläpuolellamme lentävää lintuauraa. Ihailin, kuinka Jumala on asettanut nuo linnut lentämään upeissa kuvioissa ja ne tietävät, minne ovat menossa.
Syntymän ihme, niin ihmis- kuin eläinlapsenkin, saa meidät ihastelemaan ja ihmettelemään ja sen jälkeen tulee monenlaisten tunteiden kirjo aina liikutuksesta rakkaudentunteeseen asti.
Jumalan luomistyö on lahja meille tänäänkin. Kaipuu elää keskellä sitä luomistyötä on meihin ihmisiin asetettu.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Omenamehu vain puuttuu
Omenoiden kanssa riittää vielä muutamaksi päiväksi askaretta. Viime yön nukuimme kuivattujen omenien tuoksussa, kun jätin omenapellit yöksi uuniin ja uunin luukun raolleen. Ne kaksi pellillistä on kohta syöty. Kuinkahan monta kymmentä kiloa kuivattuja omenia saisi tehdä, että niitä riittäisi niin sanotusti "talveksi".
Omenasoseen teen tänäkin vuonna ihan tarkoituksella mahdollisemman työläästi. Kuorin ja viipaloin omenat, keitän vesitipassa lähes kypsiksi, muussaan tehosekoittimella ja sitten pyöreäpohjaisen kauhan avustuksella puserran metallisiivilän läpi. Koska pakastan omenasoseen, lisään hiukan sokeria siivilöityyn soseeseen, enkä kiehauta sosetta uudelleen. Kylmiössä tällainen sose säilyy muutaman päivän homehtumatta, joten pakastuserät kannattaa ajatella tulevan käytön mukaan.
Tällainen omanasose on niin samettista ja pehmeää, että sitä omenanhimoinen huitelee lusikalla suuhunsa. Kaurapuuro on ihan uskomattoman hyvää omenasoseen kanssa ja muistan, kuinka viisikuukautiset lapsemme ovat syöneet ensimmäisenä vilja-aterianaan omanaista kaurapuuroa.
Koskaan ei ole vielä ollut liikaa omenasosetta pakasteessa. Lähinnä sen käyttöä täytyy vähän pihdata, että riittäisi mahdollisimman kauan.
Lapsuudessani omenasose ei kuulunut suosikkeihini. Se johtui varmaan siitä, että soseen seassa oli siemenkodan kovia osia. Omenavuosina perheen naiset väänsivät sosetta kellarin hyllyt täyteen ja kaikenlaisia ruokia soseesta sitten valmistettiinkin.
Enpä olisi uskonut, että joskus vielä hurahdan itse omenasoseen tekoon näin suurella intohimolla. Nyt mietin jo, olisikohan Kangasniemeltä kukaan ajelemassa lähiaikoina Helsinkiin, niin laittaisin omenatilausta. Parvekkeella omenalaatikoissamme on enää kymmenkunta kiloa jäljellä. Omenapiirakoitakin on tänään leivottu kahteen otteeseen ja niistä tuskin jää huomiseksi mitään.
Elia, se poika, joka oli kanssamme mummolanreissulla reilu viikko sitten, sanoi tänään:
- "Jos me oltais rikkaita, me oltais jo muutettu mummolaan".
Minusta tuo oli niin hauskasti ja viisaasti päätelty, että myöntelin Elialle asian olevan varmasti niin. Kyllä Elian toteamus mielestäni kertoo myös sen, että hänkin odottaa mummolaan muuttoa.
Mielenkiintoinen asia on ilmennyt kuluneena kesänä miehen työtovereiden keskuudessa. Useampi kuljettaja on irtisanoutunut työstään ja muuttanut muualle Suomeen vaimon kotitilalle. Jotkut ovat tehneet päätöksen ilman tietoa uudesta työpaikasta ja useampi eläkkeelle jäävä on myös ollut joukossa.
Kun mies on näistä työtovereistaan kertonut, olemme todenneet, että meistä ei ole tämän sakin kanssa tekemään ihan niin radikaalia päätöstä, että ilman tietoa toimeentulosta lähtisimme. Vaikka päätöstä tekisi pienemmänkin perheen kanssa, täytyisi tyhjän päälle hypätessään ainakin olla velaton.
Meillä on muuton suhteen hyvin toivorikas mieli. Kuopion Veli on siivonnut nurkkia mummolan taloissa, että työn jälkeä katsellessa tuli tunne, että meidän muuttoa helpottaakseen hän niitä kaatopaikkakuormia ahertaa.
Hyvää jaksamme odottaa.
Omenasoseen teen tänäkin vuonna ihan tarkoituksella mahdollisemman työläästi. Kuorin ja viipaloin omenat, keitän vesitipassa lähes kypsiksi, muussaan tehosekoittimella ja sitten pyöreäpohjaisen kauhan avustuksella puserran metallisiivilän läpi. Koska pakastan omenasoseen, lisään hiukan sokeria siivilöityyn soseeseen, enkä kiehauta sosetta uudelleen. Kylmiössä tällainen sose säilyy muutaman päivän homehtumatta, joten pakastuserät kannattaa ajatella tulevan käytön mukaan.
Tällainen omanasose on niin samettista ja pehmeää, että sitä omenanhimoinen huitelee lusikalla suuhunsa. Kaurapuuro on ihan uskomattoman hyvää omenasoseen kanssa ja muistan, kuinka viisikuukautiset lapsemme ovat syöneet ensimmäisenä vilja-aterianaan omanaista kaurapuuroa.
Koskaan ei ole vielä ollut liikaa omenasosetta pakasteessa. Lähinnä sen käyttöä täytyy vähän pihdata, että riittäisi mahdollisimman kauan.
Lapsuudessani omenasose ei kuulunut suosikkeihini. Se johtui varmaan siitä, että soseen seassa oli siemenkodan kovia osia. Omenavuosina perheen naiset väänsivät sosetta kellarin hyllyt täyteen ja kaikenlaisia ruokia soseesta sitten valmistettiinkin.
Enpä olisi uskonut, että joskus vielä hurahdan itse omenasoseen tekoon näin suurella intohimolla. Nyt mietin jo, olisikohan Kangasniemeltä kukaan ajelemassa lähiaikoina Helsinkiin, niin laittaisin omenatilausta. Parvekkeella omenalaatikoissamme on enää kymmenkunta kiloa jäljellä. Omenapiirakoitakin on tänään leivottu kahteen otteeseen ja niistä tuskin jää huomiseksi mitään.
Elia, se poika, joka oli kanssamme mummolanreissulla reilu viikko sitten, sanoi tänään:
- "Jos me oltais rikkaita, me oltais jo muutettu mummolaan".
Minusta tuo oli niin hauskasti ja viisaasti päätelty, että myöntelin Elialle asian olevan varmasti niin. Kyllä Elian toteamus mielestäni kertoo myös sen, että hänkin odottaa mummolaan muuttoa.
Mielenkiintoinen asia on ilmennyt kuluneena kesänä miehen työtovereiden keskuudessa. Useampi kuljettaja on irtisanoutunut työstään ja muuttanut muualle Suomeen vaimon kotitilalle. Jotkut ovat tehneet päätöksen ilman tietoa uudesta työpaikasta ja useampi eläkkeelle jäävä on myös ollut joukossa.
Kun mies on näistä työtovereistaan kertonut, olemme todenneet, että meistä ei ole tämän sakin kanssa tekemään ihan niin radikaalia päätöstä, että ilman tietoa toimeentulosta lähtisimme. Vaikka päätöstä tekisi pienemmänkin perheen kanssa, täytyisi tyhjän päälle hypätessään ainakin olla velaton.
Meillä on muuton suhteen hyvin toivorikas mieli. Kuopion Veli on siivonnut nurkkia mummolan taloissa, että työn jälkeä katsellessa tuli tunne, että meidän muuttoa helpottaakseen hän niitä kaatopaikkakuormia ahertaa.
Hyvää jaksamme odottaa.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Kurpitsako aliarvostettu?
Ennen vanhaan joka torpan puutarhassa, tarkemmin sanottuna joka torpan tunkiolla, kasvoi kesäisin kurpitsaa. Kurpitsa on vaivaton ja helppo kasvatettava, kunhan vain saa koko kesän riittävästi vettä.
Kurpitsan ravintoarvoihin voi kiinnostunut perehtyä seuraavasta linkistä: http://www.fineli.fi/food.php?foodid=350.
Minulle oli yllätys kurpitsan erinomaiset kivennäis- ja hivenainepitoisuudet.
Ennen vanhaan, ainakin kotipuolessani, ainut jaloste, jota kurpitsasta tehtiin, oli etikkasäilyke. Niitä kurpitsakuutioita syötiin sitten koko talvi kyllästymiseen asti.
Tänä syksynä olen ensimmäisen kerran havahtunut kurpitsaresepteihin.
Viime viikonloppuna sai maalta tädiltäni muhkean kurpitsanpallon, jonka kuskasin kotiin autossa jalkatilassa, kun missään muualla ei enää ollut tilaa.
Minulla oli ajatus, että leikkaan kurpitsan lohkoiksi, paistan hitaasti uunipellillä ja sitten muussaan mössöksi.
Pehmennyt kurpitsankuori lähti paistetuista lohkoista helposti leikkaamalla. Tehosekoittimella tein kurpitsapaloista mössön.
Ensimmäinen kokeilu oli mössön lisääminen tavalliseen lettutaikinaan. Tein pienen koetaikinan ja markkinoin rohkeasti koemaistajille lettuja kurpitsalettuina. Letuista tuli todella herkullisia ja meheviä. Pannukakkutaikinaankin meillä lisätään seuraavan kerran kurpitsaa.
Yhdestä noin viisikiloisesta kurpitsasta tuli mössöä kolmisen litraa. Pakastimme sen muovipusseihin, joista se on helppo ottaa sulamaan käyttöä varten. Tarkoitukseni on seuraavaksi käyttää kurpitsaa sämpylätaikinassa, kuivakakussa ja kokeilla ihan oikeaa pumpkinpaita (amer.kurpitsapiiras).
Äidilläni on kurpitsasäilykeohje, johon käytetään ananasesanssia. Tuon ananaksenkorvikkeen jatkokäyttöä täytyisi ihan miettiä, sillä sen verran tyrmäävä on maistaa suussaan ananasta, joka onkin puoli-ilmaista maatiaiskurpitsaa.
Kommenttien puolelle ilolla vastaanotetaan vinkkejä kurpitsaresepteistä.
Kurpitsan ravintoarvoihin voi kiinnostunut perehtyä seuraavasta linkistä: http://www.fineli.fi/food.php?foodid=350.
Minulle oli yllätys kurpitsan erinomaiset kivennäis- ja hivenainepitoisuudet.
Ennen vanhaan, ainakin kotipuolessani, ainut jaloste, jota kurpitsasta tehtiin, oli etikkasäilyke. Niitä kurpitsakuutioita syötiin sitten koko talvi kyllästymiseen asti.
Tänä syksynä olen ensimmäisen kerran havahtunut kurpitsaresepteihin.
Viime viikonloppuna sai maalta tädiltäni muhkean kurpitsanpallon, jonka kuskasin kotiin autossa jalkatilassa, kun missään muualla ei enää ollut tilaa.
Minulla oli ajatus, että leikkaan kurpitsan lohkoiksi, paistan hitaasti uunipellillä ja sitten muussaan mössöksi.
Pehmennyt kurpitsankuori lähti paistetuista lohkoista helposti leikkaamalla. Tehosekoittimella tein kurpitsapaloista mössön.
Ensimmäinen kokeilu oli mössön lisääminen tavalliseen lettutaikinaan. Tein pienen koetaikinan ja markkinoin rohkeasti koemaistajille lettuja kurpitsalettuina. Letuista tuli todella herkullisia ja meheviä. Pannukakkutaikinaankin meillä lisätään seuraavan kerran kurpitsaa.
Yhdestä noin viisikiloisesta kurpitsasta tuli mössöä kolmisen litraa. Pakastimme sen muovipusseihin, joista se on helppo ottaa sulamaan käyttöä varten. Tarkoitukseni on seuraavaksi käyttää kurpitsaa sämpylätaikinassa, kuivakakussa ja kokeilla ihan oikeaa pumpkinpaita (amer.kurpitsapiiras).
Äidilläni on kurpitsasäilykeohje, johon käytetään ananasesanssia. Tuon ananaksenkorvikkeen jatkokäyttöä täytyisi ihan miettiä, sillä sen verran tyrmäävä on maistaa suussaan ananasta, joka onkin puoli-ilmaista maatiaiskurpitsaa.
Kommenttien puolelle ilolla vastaanotetaan vinkkejä kurpitsaresepteistä.
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ikävänkarkotustöitä
Sunnuntai-iltainen autokuorma tarkoittaa minulle tälle viikolle mukavaa lisäpuuhaa. Kaksi laatikollista omenia odottaa pikaista piirakointia, soseuttamista ja kuivaamista. Mummolan leivinuunissa tein yhden erän kuivattuja omenia ja niillä oli hurja suosio. Maanantai-iltaisessa kristillisen koulun vanhempainillassa saimme rehtorin tekemää omenapiirakkaa ja se mielessäni teen tänään piirakan, jossa on paksu omenakerros pohjalla ja murukerros päällä.
Minulla oli kokonaan mennyt "ohi", että mummolan pihassa on niin paljon omena- ja luumupuita. Olinhan puut nähnyt vuosi sitten juhannuksena, mutta nyt kun ne olivat täynnä hedelmiä, vasta totuus valkeni minulle. Koristeomenapuu talon suojaisella rinteellä oli kasvattanut silmiemme iloksi sellaisen omanamäärän, että puun oksia kävi oikein sääliksi. Äiti kertoi, että keväällä puun kukkimisen aikaan oli sopivan lämmin ilma ja paljon pölyttäjiä liikkeellä. Talon etupuolella varjossa olevassa isommassa koristeomanapuussa oli omenia paljon vähemmän.
Yksi syy äidin hedelmäpuiden hyvinvointiin on varmasti siinä, että äiti kerää homeiset ja pilaantuneet hedelmät päivittäin pois puista ja puiden juurelta maasta. Pilaantuneet hän hävittää sekajätteissä, eikä laita niitä kompostiin. Muutenkin äiti poimii maahan pudonneet hedelmät sukkelasti pois.
Asia, jota paljon kaipaan, on mahdollisuus tehdä askareita ulkona. Kaikki työt, mitkä vain oli mahdollista siirtää kuistille tai pihalle, myös tehtiin siellä. Jos täällä menet kuorimaan ja palastelemaan omenia tuohon pihalle, niin ympärilläsi pörrää lauma ihmettelijöitä ja kyselijöitä "miksi teet tuota täällä" - "eihän nuo roskat nyt vain jää pihalle".
Kun viettää suurimman osan päivää ulkona raittiissa ilmassa, tuntuu pää ja keuhkot kirkkailta ja hyvinvoivilta.
Tämäkin hyvinvointiin liittyvä asia tuli viikonlopun aikana taas selvästi huomattua.
Parvekkeella odottavan kurpitsan lohkon uunipellille ja paistan uunissa pehmeäksi. Pehmenneen kurpitsan koverran irti kuorista ja teen tehosekoittajalla soseeksi. Jätän soseen maustamatta suolaiseksi tai makeaksi. Pakastan soseen pienissä rasioissa ja käytän lettu,- kakku- tai leipätaikinoissa.
Mummolankävijöille jäi pieni ikävä kaikertamaan. Sitä helpottamaan kehystin keittiön pöydälle ilmavalokuvan mummolan pihapiiristä.
Minulla oli kokonaan mennyt "ohi", että mummolan pihassa on niin paljon omena- ja luumupuita. Olinhan puut nähnyt vuosi sitten juhannuksena, mutta nyt kun ne olivat täynnä hedelmiä, vasta totuus valkeni minulle. Koristeomenapuu talon suojaisella rinteellä oli kasvattanut silmiemme iloksi sellaisen omanamäärän, että puun oksia kävi oikein sääliksi. Äiti kertoi, että keväällä puun kukkimisen aikaan oli sopivan lämmin ilma ja paljon pölyttäjiä liikkeellä. Talon etupuolella varjossa olevassa isommassa koristeomanapuussa oli omenia paljon vähemmän.
Yksi syy äidin hedelmäpuiden hyvinvointiin on varmasti siinä, että äiti kerää homeiset ja pilaantuneet hedelmät päivittäin pois puista ja puiden juurelta maasta. Pilaantuneet hän hävittää sekajätteissä, eikä laita niitä kompostiin. Muutenkin äiti poimii maahan pudonneet hedelmät sukkelasti pois.
Asia, jota paljon kaipaan, on mahdollisuus tehdä askareita ulkona. Kaikki työt, mitkä vain oli mahdollista siirtää kuistille tai pihalle, myös tehtiin siellä. Jos täällä menet kuorimaan ja palastelemaan omenia tuohon pihalle, niin ympärilläsi pörrää lauma ihmettelijöitä ja kyselijöitä "miksi teet tuota täällä" - "eihän nuo roskat nyt vain jää pihalle".
Kun viettää suurimman osan päivää ulkona raittiissa ilmassa, tuntuu pää ja keuhkot kirkkailta ja hyvinvoivilta.
Tämäkin hyvinvointiin liittyvä asia tuli viikonlopun aikana taas selvästi huomattua.
Parvekkeella odottavan kurpitsan lohkon uunipellille ja paistan uunissa pehmeäksi. Pehmenneen kurpitsan koverran irti kuorista ja teen tehosekoittajalla soseeksi. Jätän soseen maustamatta suolaiseksi tai makeaksi. Pakastan soseen pienissä rasioissa ja käytän lettu,- kakku- tai leipätaikinoissa.
Mummolankävijöille jäi pieni ikävä kaikertamaan. Sitä helpottamaan kehystin keittiön pöydälle ilmavalokuvan mummolan pihapiiristä.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Paratiisiviikonloppu
Saatuani aamulla lapset taipaleelle, istuimme miehen kanssa aamukahville. Avasin Raamatun lukeakseni meille luvun tai pari. Raamattu aukeaa eteeni kohdasta, joka on otsikoitu: "Riemukas kotiinpaluu".
"Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
(Jesaja 55:12-13)
Kuvailin viikonlopun tunnelmiamme kyselijöille, että olimme kuin paratiisissa. Henki, sielu ja ruumis sellaisessa lähes täydellisessä tasapainon ja onnen tilassa, että emme monasti ole kokeneet mitään vastaavaa.
Puutarha loppukesän uhkeassa rehevyydessä, marja- ja hedelmäpensaat ja puut notkuivat kypsää satoa. Omenat, luumut, aroniat, karhunvadelmat ja tyrnit olivat niin suuria, meheviä ja ihania, että sydän oli pakahtua niitä katsellessa ja poimiessa. Kun meni metsään, puolukoita kasvoi kuin punaisessa marjamatossa. Mustikat olivat vielä suuria ja meheviä. Naapurin perunapellolta saimme säkillisen kauniita, puhtaita perunoita, naapurissa asuva tätini antoi kurpitsan, jota katsellessa alkaa hymyilyttää, koska se on niin hurjan kaunis.
Mukanamme olleiden lasten, Elian ja Jennin into ja tarmo, kun he pääsivät isänsä ja enoni kanssa kalaan ja samalla reissulla saivat juoda lähdevettä. Minulle lämmityspuiden kuskaaminen ja sytyketikkujen teko kirveellä oli kuin terapiatyötä. Lasten ihmetys, kun he mummolaan päästyämme saivat valita talosta huoneet, jossa halusivat nukkua. Elia otti nukkumisestakin kaiken ilon irti: ensimmäisenä iltana hän nukahti jo illan suussa pienen huoneen vuoteelle. Seuraavaksi yöksi mummo suositteli hänelle viereisen huoneen parivuodetta, jonne mummo oli pedannut tuoksuvat lakanat. Voi sitä unta, voi sitä hiljaisuutta ja ah sitä täydellistä pimeyttä, mikä yöllä oli!
Lauantai-iltana vielä ennen saunaa muut lähtivät katsastamaan enoni vihjaaman puolukkapaikan. Jäimme Elian kanssa pihalle, minä poimimaan tyrnejä, Elia heittelemään tikkaa. Elia nautti ja nautti ja nautti. Välillä hän kipaisi vanhaan tupaan, koputti ikkunaan ja vilkutti sieltä minulle. Hän sanoi, että tykkää kovasti vanhasta talosta ja ei haluaisi, että sitä hävitetään. Sanoin Elialle, että ei meillä ole aikomustakaan vanhaa taloa hävittää. Kerroin, että meillä on Kuopion Veljen kanssa jo pitkälle vietyjä suunnitelmia vanhan talon kunnostamisesta ainakin kesäkäyttöä varten, ellei ympärivuotistakin.
-"Minä en haluaisi lähteä täältä pois" oli Elian kommentti viilenevässä illassa.
Vajaan tunnin puolukankerääjät olivat reissussaan ja he tulivat kahden täyden marjaämpärin kanssa kotiin. Minä keräsin sillä aikaa kaksi litraa tyrniä.
Lauantaiaamun kohokohta oli käyntimme isän haudalla. Oli isän poismenon vuosipäivä. Ihastuimme äidin kanssa kukkakaupassa samaan asetelmaan, joka oli tehty vaaleanpunaiseen punottuun koriin.
Isän hauta on korkean kuusen katveessa. Pikkuruinen orava pyyhälsi hautojen välistä siinä isää muistellessamme.
Mieheni kanssa kävimme vielä toisen kerran haudalla, kun toimme kirkolta poislähtiessämme lyhtyyn kynttilän palamaan.
Kiitollisuutta kiitollisuuden päälle oli päällimmäiset tunteet viime viikonlopussa. Eilen iltapäivällä kotiin ajellessa mies totesi:
- "Tuntuu, kuin olisi lähdetty kodista ja oltaisiin matkalla asunnolle".
"Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
(Jesaja 55:12-13)
Kuvailin viikonlopun tunnelmiamme kyselijöille, että olimme kuin paratiisissa. Henki, sielu ja ruumis sellaisessa lähes täydellisessä tasapainon ja onnen tilassa, että emme monasti ole kokeneet mitään vastaavaa.
Puutarha loppukesän uhkeassa rehevyydessä, marja- ja hedelmäpensaat ja puut notkuivat kypsää satoa. Omenat, luumut, aroniat, karhunvadelmat ja tyrnit olivat niin suuria, meheviä ja ihania, että sydän oli pakahtua niitä katsellessa ja poimiessa. Kun meni metsään, puolukoita kasvoi kuin punaisessa marjamatossa. Mustikat olivat vielä suuria ja meheviä. Naapurin perunapellolta saimme säkillisen kauniita, puhtaita perunoita, naapurissa asuva tätini antoi kurpitsan, jota katsellessa alkaa hymyilyttää, koska se on niin hurjan kaunis.
Mukanamme olleiden lasten, Elian ja Jennin into ja tarmo, kun he pääsivät isänsä ja enoni kanssa kalaan ja samalla reissulla saivat juoda lähdevettä. Minulle lämmityspuiden kuskaaminen ja sytyketikkujen teko kirveellä oli kuin terapiatyötä. Lasten ihmetys, kun he mummolaan päästyämme saivat valita talosta huoneet, jossa halusivat nukkua. Elia otti nukkumisestakin kaiken ilon irti: ensimmäisenä iltana hän nukahti jo illan suussa pienen huoneen vuoteelle. Seuraavaksi yöksi mummo suositteli hänelle viereisen huoneen parivuodetta, jonne mummo oli pedannut tuoksuvat lakanat. Voi sitä unta, voi sitä hiljaisuutta ja ah sitä täydellistä pimeyttä, mikä yöllä oli!
Lauantai-iltana vielä ennen saunaa muut lähtivät katsastamaan enoni vihjaaman puolukkapaikan. Jäimme Elian kanssa pihalle, minä poimimaan tyrnejä, Elia heittelemään tikkaa. Elia nautti ja nautti ja nautti. Välillä hän kipaisi vanhaan tupaan, koputti ikkunaan ja vilkutti sieltä minulle. Hän sanoi, että tykkää kovasti vanhasta talosta ja ei haluaisi, että sitä hävitetään. Sanoin Elialle, että ei meillä ole aikomustakaan vanhaa taloa hävittää. Kerroin, että meillä on Kuopion Veljen kanssa jo pitkälle vietyjä suunnitelmia vanhan talon kunnostamisesta ainakin kesäkäyttöä varten, ellei ympärivuotistakin.
-"Minä en haluaisi lähteä täältä pois" oli Elian kommentti viilenevässä illassa.
Vajaan tunnin puolukankerääjät olivat reissussaan ja he tulivat kahden täyden marjaämpärin kanssa kotiin. Minä keräsin sillä aikaa kaksi litraa tyrniä.
Lauantaiaamun kohokohta oli käyntimme isän haudalla. Oli isän poismenon vuosipäivä. Ihastuimme äidin kanssa kukkakaupassa samaan asetelmaan, joka oli tehty vaaleanpunaiseen punottuun koriin.
Isän hauta on korkean kuusen katveessa. Pikkuruinen orava pyyhälsi hautojen välistä siinä isää muistellessamme.
Mieheni kanssa kävimme vielä toisen kerran haudalla, kun toimme kirkolta poislähtiessämme lyhtyyn kynttilän palamaan.
Kiitollisuutta kiitollisuuden päälle oli päällimmäiset tunteet viime viikonlopussa. Eilen iltapäivällä kotiin ajellessa mies totesi:
- "Tuntuu, kuin olisi lähdetty kodista ja oltaisiin matkalla asunnolle".
torstai 13. syyskuuta 2012
Ajatukset jo Kangasniemellä
Auto odottaa kadun varressa, huomisen säätietoja tutkistellaan ja kotiinjääviä ohjeistetaan. Tärkein ohje lienee, että saunan käyttö on poissaollessamme kielletty. Pakkaamista ei juurikaan kahden yön reissua varten tarvita, kun mehtäkamppeita löytyy mummolastakin. Vaikka äitini kunto ei ole enää niin vetreä kuin ennen vanhaan, niin luulen vahvasti, että siellä on vierashuoneissa pedatut vuoteet odottamassa, eikä makuupussit tule kyseeseen edes lapsilla. Mukaanhan lähtee 11-vuotias poika ja 14-vuotias tyttö. Lähtijöiden määrää rajoittaa kulkuneuvomme - menee kai kategoriaan "urheiluautot".
Urheilua lie ajaminen olisikin, jos minä olisin ohjaimissa. Vanhin poika sanoi iltapäivällä hyvin vakuuttavalla äänellä minulle:
- Anna sitten isin ajaa täältä sinne. Sä voit ajaa siellä Kangasniemellä sitten niin paljon kuin lystäät.
Minua lähes liikuttaa tämä näiden isojen lasten huolehtivaisuus.
Kotimiehiksi jää neljä täysi-ikäistä. En epäile yhtään, etteikö heillä viikonloppu hoidu odotusten mukaan. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, meitä odottaa sunnuntai-iltana puunattu koti ja hyvinsyöneet lapset.
Äitini on laittanut huomiseksi ruisleipätaikinan.
Mummolassa on takka. Ja sauna tietysti.
Ja tiedätte, että metsä tuoksuu.
En ikinä lähtisi lomalle millekään aurinkorannalle.
Metsän tuoksua ei edes mitata rahassa.
Suojelusenkelit lähtee mukaan.
Urheilua lie ajaminen olisikin, jos minä olisin ohjaimissa. Vanhin poika sanoi iltapäivällä hyvin vakuuttavalla äänellä minulle:
- Anna sitten isin ajaa täältä sinne. Sä voit ajaa siellä Kangasniemellä sitten niin paljon kuin lystäät.
Minua lähes liikuttaa tämä näiden isojen lasten huolehtivaisuus.
Kotimiehiksi jää neljä täysi-ikäistä. En epäile yhtään, etteikö heillä viikonloppu hoidu odotusten mukaan. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, meitä odottaa sunnuntai-iltana puunattu koti ja hyvinsyöneet lapset.
Äitini on laittanut huomiseksi ruisleipätaikinan.
Mummolassa on takka. Ja sauna tietysti.
Ja tiedätte, että metsä tuoksuu.
En ikinä lähtisi lomalle millekään aurinkorannalle.
Metsän tuoksua ei edes mitata rahassa.
Suojelusenkelit lähtee mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)