Paratiisiviikonloppu

Saatuani aamulla lapset taipaleelle, istuimme miehen kanssa aamukahville. Avasin Raamatun lukeakseni meille luvun tai pari. Raamattu aukeaa eteeni kohdasta, joka on otsikoitu: "Riemukas kotiinpaluu".
"Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
(Jesaja 55:12-13)

Kuvailin viikonlopun tunnelmiamme kyselijöille, että olimme kuin paratiisissa. Henki, sielu ja ruumis sellaisessa lähes täydellisessä tasapainon ja onnen tilassa, että emme monasti ole kokeneet mitään vastaavaa.
Puutarha loppukesän uhkeassa rehevyydessä, marja- ja hedelmäpensaat ja puut notkuivat kypsää satoa. Omenat, luumut, aroniat, karhunvadelmat ja tyrnit olivat niin suuria, meheviä ja ihania, että sydän oli pakahtua niitä katsellessa ja poimiessa. Kun meni metsään, puolukoita kasvoi kuin punaisessa marjamatossa. Mustikat olivat vielä suuria ja meheviä. Naapurin perunapellolta saimme säkillisen kauniita, puhtaita perunoita, naapurissa asuva tätini antoi kurpitsan, jota katsellessa alkaa hymyilyttää, koska se on niin hurjan kaunis.

Mukanamme olleiden lasten, Elian ja Jennin into ja tarmo, kun he pääsivät isänsä ja enoni kanssa kalaan ja samalla reissulla saivat juoda lähdevettä. Minulle lämmityspuiden kuskaaminen ja sytyketikkujen teko kirveellä oli kuin terapiatyötä. Lasten ihmetys, kun he mummolaan päästyämme saivat valita talosta huoneet, jossa halusivat nukkua. Elia otti nukkumisestakin kaiken ilon irti: ensimmäisenä iltana hän nukahti jo illan suussa pienen huoneen vuoteelle. Seuraavaksi yöksi mummo suositteli hänelle viereisen huoneen parivuodetta, jonne mummo oli pedannut tuoksuvat lakanat. Voi sitä unta, voi sitä hiljaisuutta ja ah sitä täydellistä pimeyttä, mikä yöllä oli!

Lauantai-iltana vielä ennen saunaa muut lähtivät katsastamaan enoni vihjaaman puolukkapaikan. Jäimme Elian kanssa pihalle, minä poimimaan tyrnejä, Elia heittelemään tikkaa. Elia nautti ja nautti ja nautti. Välillä hän kipaisi vanhaan tupaan, koputti ikkunaan ja vilkutti sieltä minulle. Hän sanoi, että tykkää kovasti vanhasta talosta ja ei haluaisi, että sitä hävitetään. Sanoin Elialle, että ei meillä ole aikomustakaan vanhaa taloa hävittää. Kerroin, että meillä on Kuopion Veljen kanssa jo pitkälle vietyjä suunnitelmia vanhan talon kunnostamisesta ainakin kesäkäyttöä varten, ellei ympärivuotistakin.
-"Minä en haluaisi lähteä täältä pois" oli Elian kommentti viilenevässä illassa.
Vajaan tunnin puolukankerääjät olivat reissussaan ja he tulivat kahden täyden marjaämpärin kanssa kotiin. Minä keräsin sillä aikaa kaksi litraa tyrniä.

Lauantaiaamun kohokohta oli käyntimme isän haudalla. Oli isän poismenon vuosipäivä. Ihastuimme äidin kanssa kukkakaupassa samaan asetelmaan, joka oli tehty vaaleanpunaiseen punottuun koriin.
Isän hauta on korkean kuusen katveessa. Pikkuruinen orava pyyhälsi hautojen välistä siinä isää muistellessamme.
Mieheni kanssa kävimme vielä toisen kerran haudalla, kun toimme kirkolta poislähtiessämme lyhtyyn kynttilän palamaan.

Kiitollisuutta kiitollisuuden päälle oli päällimmäiset tunteet viime viikonlopussa. Eilen iltapäivällä kotiin ajellessa mies totesi:
- "Tuntuu, kuin olisi lähdetty kodista ja oltaisiin matkalla asunnolle".