Mummo ratissa

Pikkuveljeni tietää, kuinka kohottaa siskon itsetuntoa.
Perjantaina lähdemme, jos Luoja suo ja eletään, Kangasniemelle Pikkuveljeni autolla. Äsken Pikkuveli tuli käymään ja mieheni ollessa töissä, näytti auton hallintalaitteet minulle. Opettelin ensin oikeaa ja vasenta istuen kuljettajan paikalla ja kun muutkin asiat alkoi pysyä muistissa, Pikkuveli ehdotti pientä ajelua.
Jos nyt jotakuta ihmetyttää autokoulun uusinnalta kuulostava touhu, niin kerron, että olen ajanut autolla viimeksi 20 vuotta sitten. Silloiset ajopelini olivat Wartburg, Lada ja Fiat ja niiden tekniikka ja hallintalaitteet olivat selvästikin ihan toiselta aikakaudelta.
Itsetuntoni siis koheni siitä, että ilman tuntuvia vahinkoja selvisin autolla Jätkäsaareen ja takaisin. Ja ihmettelen, että minun käsittelyssäni auto ei alkanut nyökkimään liikennevaloista lähtiessä tai yleensäkin kytkintä nostaessa.

Jättäkää puheeni omaan arvoonsa, koska kyseessä on todellakin vain henkilökohtainen kauhuriman ylitys. Huolimatta siitä, että en ole ratin takana istunut vuosikausiin, yksi kestopainajaiseni on epätoivoisen kauheaa autolla ajoa hirmuisissa olosuhteissa kaikki lapset kyydissä ilman turvaistuimia. Luulen, että tämäniltainen positiivinen onnistumiskokemus tuo helpotusta tähän painajaiseen.
Onneksi viikonlopun matkalle kertyy kilometrejä lähes 600, niin varmaan niistä lohkeaa lisäharjaannuksen mahdollisuus. Mies ei äsken puhelimessa ajatusta tyrmännyt.
Pikkuveljen autossa on täyskasko.