lauantai 25. elokuuta 2012

Joukko taas koossa

Ruokakuntaamme kuuluu taas 14 henkeä. Kävimme iltapäivällä isin kanssa hakemassa Kampaajatytön tavarat Pitäjänmäeltä alivuokralaisasunnosta, jossa tyttö asusti kesän. Vuokrasopimus loppuu kuun vaihteessa ja nyt sattui isillä olemaan sopiva päivä hommata vuokra-autoa ja toimia kuskina.
Tyttö totesi ihmeekseni, että on mukava palata Ruoholahteen. Olin ajatellut, että hän olisi apealla mielellä, kun ei löytänyt toista vuokra-asuntoa ja joutuu palaamaan kotiin meidän mölypesään. Kyllähän täällä tietysti, kun vain ahtauden kanssa tulee toimeen, on monia luontoisetuja, joita yksin asuessa ei ole. Pyykkihuolto toimii, ruokaa löytyy ja yksinäisyyden hetkinä löytyy seuraa samojen seinien sisältä. Totta on sekin, että matkustaminen täältä on helpompaa ja nopeampaa, kuin Pitäjänmäeltä.

Kyllä nousee pienet ja vähäpätöisiltä tuntuvat asiat arvoon arvaamattomaan, kun on välillä kokenut muuta niiden tiimoilta. Tuntui taivaalliselta nukkua tänä aamuna kaikessa rauhassa, kun koko kesän olin herännyt joka lauantai- ja sunnuntaiyönä puoli kolmelta ja lähtenyt töihin.
Miestä muistutin äsken, kun hän lähti yöksi töihin, ettei tule huomenaamulla vanhasta tottumuksesta töistä päästyään Narinkkatorille minua tervehtimään. Tämä kesä jäi mieheni ja minun mieleen noista viikonlopun varhaisista hetkistä, kun mies kävi toivottamassa hyvää työvuoron jatkoa minun ollessa lakaisemassa ravintolan terassia.

Kylpyhuoneemme lattiaremontti jatkuu vielä, kun tasoitus piti tehdä uudestaan ja saunan puolelta löytyi vielä kosteutta. Taloyhtiön saunatiloihin pääsemme näin lauantaisin vasta iltayhdeksän jälkeen, koska asukkailla on varattuja saunavuoroja. Iltamme siis venyy väistämättä, mutta siskon kotiinmuuton takia täällä on niin hilpeäniloisia lapsia, että leppoisa koti-ilta näyttäisi tulevan.
Minä valitsen hilpeänleppoisan pyykinlaittoillan.

5 kommenttia:

  1. Perhe on paras!
    Useimmissa asioissa on aina kaksi puolta: molemmin parempi, mutta hyvää löytyy usein molemmista puolista, niin kampaajatytön kotiinpalaamisesta kuin työn loppumisesta/aamuyöherätyksetkin olivat tarpeen.
    Ja kylpyhuonejuttukin: nyt voi vielä iloita terassisaunasta...

    Rukouspyyntö ystävättären puolesta:leikkaus meni pieleen, sairaalassa lähellä kuolemaa - paraneeko, selviääkö, mikä on hyvän JUmalan tahto tässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistamme ystävääsi Jumalan edessä.
      Taivaan Isä: haluaisimme nähdä ihmeen.

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa, että koko pesue on saman katon alla, ainakin toistaiseksi. Ja kodin turvasta on taas hyvä lähteä maailmalle kokeilemaan siipiään, kun se aika tulee:)

    VastaaPoista
  3. Uskaltasinko sanoa, että joskus ihme voi olla sekin. että pääsee pois kivuista.

    VastaaPoista
  4. kotona on aina turvallista <3

    VastaaPoista