Täällä maalla stressinestolääkitys on hyvin lähellä: avaat ulko-oven, laitat rönttäsaappaat jalkaasi ja annat jaloillesi luvan kävellä.
Vanha talo kaikkine raihnaisuuksineen on hyvin terapeuttinen. 80-luvulla rakennettu talo ei yllä samaan.
Kuolleen ja myrskynkaataman luumupuun ranka antaa armoa myös ihmiselle.
Viljelemättömäksi jääneen puutarhapellon pientareella, suuren kiven katveessa kasvava villiintynyt viinimarjapensas on tehtävässään puhutteleva: kasvan ja kannan satoa, vaikka paikkani ei ole kaikkien mielestä sopiva.
Kaiken yllä kaartuu taivas, sama vanha ja ikiaikainen. Pilvet kulkevat ja alati muuttavat muotoaan. Taivas ei hyvinvointimme kannalta voikaan aina olla täynnä päivänpaistetta.
Uskon tänäänkin, että Luoja huolehtii luodustaan. Oman huolehtimisen jätän puolimatkaan.
Minäkin olen huomannut sen miten monesti mielentila paranee, kun lähtee ulos kävelemään ja katselemaan ympärilleen.
VastaaPoistaHyvin sanoit!Vaikka itselläni on välillä tekemistä sen kanssa, ettei mietteet lähde laukalle sinne huolten huoneisiin.
VastaaPoistaVaan turhaahan se murehtiminen on, se ei muuta mitään miksikään.
Jospa aina voisikin jättää huolehtimisen, uskoen ja lujasti luottaen Korkeimman voimaan ja apuun.
VastaaPoistaMukavia loppukevään päiviä!