sunnuntai 26. elokuuta 2012

Toiset tekee, toiset opettelee


Kesän aikana 14-vuotias tyttäreni innostui leipomisesta ja ruuanlaitosta. Ennakkoluulottomasti hän kokeilee vaativiakin reseptejä ja onnistuu tekemisissään niin hyvin, että kehoitin häntä vakavissaan harkitsemaan alaa vaikka ammattina.
Kuvassa houkuttelevat muffinssit on yksi esimerkki tyttären taidoista. Minusta muffinssin kuuluu olla juuri tuollainen: pursuavan kuohkea, revähtänyt pinta, joka houkuttelee katsomaan, löytyykö muffinssin sisuksista suklaanpaloja.
Se. miksi tässä hehkutan noiden kaloripommien takia, on kuitenkin toinen juttu. Olen itse tehnyt samalla ohjeella, samoista raaka-aineista, samassa uunissa noita samoja leivonnaisia ja ne eivät näyttäneet ollenkaan samanlaisilta. Muffinssien pinta jäi arkipäiväisen tasaiseksi, eikä niissä ollut ollenkaan samaa "amerikanmuffinssien" glamouria, kuin tyttären tekemissä. Onko siis niin, että toiset ovat tekijöitä jo syntyjään ja toiset saavat opetella tekemistä?

Laitan ohjeen tähän, jotta äidit ja tyttäret saavat kokeilla, kuka osaa. Muut voivat kokeilla ja pohdiskella, saako kaupasta tai kahvilasta mistään yhtä hyviä suklaamuffinsseja. S-marketin raaka-aineista, kun suklaana käytettiin X-tra tumma suklaata, leivonnaisten kappalehinnaksi tuli 40 senttiä.

200g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
1/2 dl kaakaota
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
150g rouhittua tummaa suklaata
2 dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Mittaa ja sekoita jauhot ja suklaa ja lisää takinaan.
Lisää lopuksi maito nopeasti sekoittaen. Jaa taikina yhdeksään isoon muffinivuokaan.
Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n.15 minuuttia.

13 kommenttia:

  1. Samaa minäkin olen ihmetellyt monesti. Toisilta onnistuu aina, toisilla se on "onnessa". Pitää testata resepti ja katsoa, kuinka käy.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanan näköisiä! Juuri tuollaisia muffinssien minunkin mielestäni pitää olla. Itse teen yleensä niin että jätän taikinan vaaleaksi ja rouhin sekaan tummaa suklaata. On muuten niin äkkiämakeaa minun mieleeni.

    Onko tuossa tummaa kaakaota seassa?

    Leppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se puoli desiä kaakaota oli X-tran kaakaota.

      Poista
  3. pitääpä ottaa ohje ylös ja pyytää tyttäriä kokeilemaan:)tosi herkullisen näköisiä muffinseja ovatkin,nams..
    toiset ovat leipureita luonnostaan:)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä muffinssia, Onnea tyttärelle onnistunmisesta!

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköisiä muffinsia.
    Kiitos reseptistä, täytyypä kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Minäkin saan yleensä aikaan niitä littanoita muffinsseja. Mutta sitten tein kerran mokkapalojen ohjeella muffinssit ja ne yllätti minut kohoamalla just tuollasiksi upeiksi ja mahtaviksi! Sillä minustakin just tuollaset on niitä hienoimpia. Täytyy ottaa tämä ohje kokeiluun ja katsoa, miten käy.

    Ja minä oon kyllä sitä mieltä, että toisilta vaan joku asia onnistuu ihan erilailla kuin joltain muulta. En minä esim saa koskaan pullasta sen makuista kuin yksi kaverini, joka on ihan armoton jauhopeukalo ja muutenkin loistava kokki.

    VastaaPoista
  7. Kiitos reseptistä. Annan tämän meidän Esikon käyttöön ja katsotaan, kuinka käy.

    VastaaPoista
  8. Oli pakko kokeilla, tuo kuva oli niin herkullinen. Täytyy todeta, että sillä teidän 14-vuotiaalla leipurilla on tosiaan taito hyppysissä. Maukkaita niistä minunkin tekeleistäni tuli, mutta ne levisivät pitkin peltiä ja uunin seiniä...

    VastaaPoista
  9. Kokeilin 1/3 annosta ja sain siitä 10 pikkumuffinssia. Ei kylläkään nousseet noin korkeiksi. Olikohan muna ehkä pienikokoinen tai jauhot mitattu alakanttiin tms. Hyviä olivat kuitenkin uunilämpiminä kylmän maidon kanssa. Näitä teen toisenkin kerran.

    VastaaPoista
  10. Käytittehän juuri amerikanmuffinivuokia? Tavallisissa vuoissa muffinssit eivät kohoa läheskään noin kivasti, kuin "amerikkalaisissa".

    VastaaPoista
  11. Amerikkalaisista huolimatta taikina levisi pellille. Mutta en lannistunut. Olen hankkinut uutta yritystä varten uudet aineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tahtoo olla edelleen, että kaksi leivontakertaa kolmesta taikina ryöpsähtää vuo´ista pellille. Olen ruvennut suosiolla laittamaan leivinpaperin pellille ja vuoat vasta paperin päälle.
      Leipojatyttö testasi eilen uutta reseptiä ja teki öljyn kanssa valkosuklaamuffinsseja.. kunhan kehittelemme vielä ohjetta, täytyy se laittaa tänne valkosuklaan ystäville.
      Haliterveisiä Tuula!

      Poista