425 koneellista on ehtinyt kiinalainen pyykkikone pestä meillä pyykkiä sen jälkeen, kun heinäkuun viimeisenä päivänä tänä vuonna pikkuveljeni rahtasi koneen pikkuvessan takahuoneeseen. Minulta meni rikki kallis ja hieno jenkkikone, jolla saattoi pestä 11 kiloa pyykkiä kerralla. Tilasin jo huollonkin, mutta kun kuulin, että varaosat maksavat päälle kuudensadan, tuli ihan oikea itku. Siihen itkuun tuli sitten sopivasti Pikkuveli, joka esitti mielenkiintoisen laskelman: kiinalainen pyykkikone kahden vuoden takuulla Verkkokaupassa maksaa listahinnalla 260e. Jos kone sen kaksi vuotta kestää, voi ostaa toisen ja silti hintaa tulee vähemmän kuin vanhan koneen korjaus. Hetken asiaa päässäni pyöriteltyäni Pikkuveli otti yhden raavaan pojan kaverikseen, kipaisivat kadun toiselle puolelle ja toivat uuden koneen. Ihan silkasta mielenkiinnosta kiinalaista tekniikkaa kohtaan olen laskenut pestyjä koneellisia, ennenkuin tarvitaan korjausmiestä tai uutta konetta. Juuri tuolla loppulinkous hiljeni ja 425 kertaa tuli täyteen.
Jossakin näin vähän aikaa sitten "tilastotietoa", että keskivertosuomalaisperheessä pestään pyykkiä 180 koneellista vuodessa.
Kiinalainen kone on oikein asiallinen. Siihen sopii 5-6 kiloa pyykkiä, pesuohjelmia on minun tarpeisiini riittävästi ja koneellisen pesu kestää noin 1h 20min, joka on aika ideaalinen pesuaina nykykoneille. Isoon Boschin koneeseen verrattuna tämä on tietysti kovaäänisempi, mutta minusta pyykkikoneen ääni on aika kodikas. En minä nyt kerrostalossa muutenkaan (kovin usein) harrasta pyykinpesua yöaikaan. Lisäksi kone ilmoittaa vaativilla piippauksilla, että valmista tuli ja jatkaa sitä 10:n minuutin välein niin kauan kuin emäntä herää todellisuuteen.
Kiitos, Pikkuveli, vielä kerran.
Kun nämä vaatehommat nyt tulivat puheeksi, on pakko kertoa, miten mukavasti meillä järjestyy suurin osa vaatehankinnoista. Useamman vuoden ajan on useampi tuttavaperhe kuljettanut meille kotiin asti lastensa pieniksi jääneet vaatteet ja kengät. Sitten on sellaisia satunnaisia lahjoittajia, kuten eräs nimeltä tuntematon naapurintäti, joka oli järjestelemässä kellarinkoppiaan samaan aikaan kun tulin tonkimaan omasta kopista luistimia pojille. Täti kysyi, kelpaisko minulle lastenvaatteet. Sanoin, että hyvin kelpaa. Niinpä tuolla odottaa kaksi suurta kassillista vaatteita uusia omistajiaan. Täytyy vain saada tätä olohuoneen pyykkitilannetta vähän eteenpäin, ennenkuin levittelemme lisää tavaraa.
Oikeastaan minun tarvitsee nykyään ostaa vaatteita uusina enää isommille lapsille (siis ostavat jo itse vaattensa, olen vain maksumiehenä). Ja suurella ilolla tervehdin sellaista taipumusta, että löytävät kirpputoreilta tai Kierrätyskeskuksesta "uudet" vaatteensa. Jos minulla olisi aikaa kulkea kirpputoreja, täällä niitä kyllä olisi joka lähtöön.
Ihan kuluneen vuoden aikana olen suurella tyytyväisyydellä pannut merkille muutoksen kolmen ison pojan yhteiselossa. Aikaisemmin he eivät olisi pitkällä tikullakaan koskeneet toistensa vaatteisiin. Nyt koputetaan veljen ovelle ja kysäistään, "voit sä lainata mulle liikkahousuja?" Kolme veljestä alkaa olla jo niin samanpituisia, että ihan luontevasti he lainaavat vaatteita toisilleen.
Minäkin lainaan miehen kalsareita ihan luontevasti, eikä kukaan tiedä mitään.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Olispa edes tinteille rasvaa!
Pappa tuossa tivaa lapsenlapselta, jolla on tutti tiukasti suun uumenissa: "onko kiva matkustaa metrolla mummolaan?", "tykkäät sä, kun pappa laulaa? ", "mitähän mä kysyisin, että sä vastaisit?"
Tirtetta pohtii kuumeisesti balettiaskeleitaan joulujuhlan keijukaisesitykseen ja eskarilainen pitää "luppopäivän" tarhasta. Kouluun on pakko selvitä joka ikinen päivä, vaikka ei yhtään huvittaisi, jos vain on terveen kirjoissa, mutta eskarista voi minun mielestäni pitää vapaapäivää silloin, kun haluaa olla kotona äidin ja isän lähellä. Aika harvalla kuusivuotiaalla se edes on mahdollista tänä päivänä. Nykyinen maatalouskoululainen kävi aikanaan kaksi viikkoa esikoulua ja sitten se lopetettiin, koska se oli niin kertakaikkiaan kurjaa hänen mielestään. Ainakaan myöhäisempään koulumenestykseen ja sosiaalisuuden kehittymiseen ei hänen kohdallaan esikoulun puuttumisella ollut haitallista vaikutusta.
Sitten kun lapsi tulee kouluikään, ajan kuvainnollisesti risun kanssa aamulla kouluun. Useamman kuin kerran on opettaja laittanut puolikuntoisen lapsen paluukyydillä takaisin kotiin. Joskus kun on käynyt niin, että kun annat luvan "hyvin sairaalle" lapselle jäädä kotiin potemaan, tämä kokeekin ihmeparantumisen, nappaa pleikkaripelin hyllystä, viskaa jalat tv-pöydälle, kasaa herkkuja viereensä ja alkaa pelin ohella järjestelmällisesti häiriköidä kotona olevia pikkusisaruksia. Sen seurauksena täältä on lähtenyt oikeasti sairaita lapsia koulunpenkille ja sieltä kouluterveydenhoitajan lavetille huilimaan,että jaksavat lähteä takaisin kotiin.
Miehelle kyllä ottaa koville olla vielä kuukausi sairaslomalla. Yhtenä päivänä hän jo soittikin työpaikan työvuorosuunnittelijoille ja kysyi, olisiko ylitöitä tarjolla. Oli kuulema "nihkeesti" ylitöitä ja eipä sitä kovin äkkilähdöllä olisi töihin päässytkään, kun työvaatteet piti luovuttaa ennen loman alkua vaatevarastolle ja kuljettajakorttikin piti palauttaa. Saapi tuossa sitten kärvistellä. Sitten kun töihin pääsee, ei varmaan viikkoon, kahteen nähdä kuin paidanvaihdossa ja eväiden pakkaamisessa. Miksi joku saa tuollaisen työinnon sitten kun on enää nihkeät viisi vuotta työaikaa eläkeikään?
Nämä kaupungin harvalajiset linnut tulevat parvekkeen kaiteelle ihmettelemään, jotta on ihme emäntä tuolla, kun ei yhtään palelevaisia nälkäisiä armahda. Tulee hyvin nopeasti isännöitsijältä ukaasikirje, jos laitat talipalleroita ja siemeniä parvekkeellesi tai kotipihaan. Taas yksi hyvä syy, miksi täältä ikävöidään mummolaan asumaan.
Kahdeksasluokkalainen laittaa tekstiviestiä kesken koulupäivän:
"ruotsin ope anto läksyks, että pitää kirjottaa ruotsiks kaikkien perheenjäsenten ikä. Voit sä auttaa siinä läksys?"
Eipä arvannut opettaja, miten haasteellisen läksyn antoi.
Tirtetta pohtii kuumeisesti balettiaskeleitaan joulujuhlan keijukaisesitykseen ja eskarilainen pitää "luppopäivän" tarhasta. Kouluun on pakko selvitä joka ikinen päivä, vaikka ei yhtään huvittaisi, jos vain on terveen kirjoissa, mutta eskarista voi minun mielestäni pitää vapaapäivää silloin, kun haluaa olla kotona äidin ja isän lähellä. Aika harvalla kuusivuotiaalla se edes on mahdollista tänä päivänä. Nykyinen maatalouskoululainen kävi aikanaan kaksi viikkoa esikoulua ja sitten se lopetettiin, koska se oli niin kertakaikkiaan kurjaa hänen mielestään. Ainakaan myöhäisempään koulumenestykseen ja sosiaalisuuden kehittymiseen ei hänen kohdallaan esikoulun puuttumisella ollut haitallista vaikutusta.
Sitten kun lapsi tulee kouluikään, ajan kuvainnollisesti risun kanssa aamulla kouluun. Useamman kuin kerran on opettaja laittanut puolikuntoisen lapsen paluukyydillä takaisin kotiin. Joskus kun on käynyt niin, että kun annat luvan "hyvin sairaalle" lapselle jäädä kotiin potemaan, tämä kokeekin ihmeparantumisen, nappaa pleikkaripelin hyllystä, viskaa jalat tv-pöydälle, kasaa herkkuja viereensä ja alkaa pelin ohella järjestelmällisesti häiriköidä kotona olevia pikkusisaruksia. Sen seurauksena täältä on lähtenyt oikeasti sairaita lapsia koulunpenkille ja sieltä kouluterveydenhoitajan lavetille huilimaan,että jaksavat lähteä takaisin kotiin.
Miehelle kyllä ottaa koville olla vielä kuukausi sairaslomalla. Yhtenä päivänä hän jo soittikin työpaikan työvuorosuunnittelijoille ja kysyi, olisiko ylitöitä tarjolla. Oli kuulema "nihkeesti" ylitöitä ja eipä sitä kovin äkkilähdöllä olisi töihin päässytkään, kun työvaatteet piti luovuttaa ennen loman alkua vaatevarastolle ja kuljettajakorttikin piti palauttaa. Saapi tuossa sitten kärvistellä. Sitten kun töihin pääsee, ei varmaan viikkoon, kahteen nähdä kuin paidanvaihdossa ja eväiden pakkaamisessa. Miksi joku saa tuollaisen työinnon sitten kun on enää nihkeät viisi vuotta työaikaa eläkeikään?
Nämä kaupungin harvalajiset linnut tulevat parvekkeen kaiteelle ihmettelemään, jotta on ihme emäntä tuolla, kun ei yhtään palelevaisia nälkäisiä armahda. Tulee hyvin nopeasti isännöitsijältä ukaasikirje, jos laitat talipalleroita ja siemeniä parvekkeellesi tai kotipihaan. Taas yksi hyvä syy, miksi täältä ikävöidään mummolaan asumaan.
Kahdeksasluokkalainen laittaa tekstiviestiä kesken koulupäivän:
"ruotsin ope anto läksyks, että pitää kirjottaa ruotsiks kaikkien perheenjäsenten ikä. Voit sä auttaa siinä läksys?"
Eipä arvannut opettaja, miten haasteellisen läksyn antoi.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Kirkon synttärit
Täällä sitä ollaan iloisin mielin kaikki. Haikeus vähän käväisi mielessä, kun sunnuntai-illan tapaan maatalouskoululaisen piti kasata hynttyynsä ja lähteä koulua kohti. Ihmeen pesimistä tämä suurperheen elo, että kun joku on poissa, tuntuu kuin kaikki olisi vähän siipirikkoja. Neljävuotiaskin kysyi, "milloin Minni ei enää ikinä mene Mustiljaan? " Äitiä kirpaisi sanoa, että "melkein kolmen vuoden päästä." Nelivuotias oli vastaukseen tyytyväinen, kun aikakäsitys on vielä aika häilyväinen.
Samainen nelivuotias Tirtetta pääsi nyt vihdoin ja viimein sinne "kirkon synttäreille". Seurakunnassa oli 50-vuotisjuhlat ja siellä hän vain jaksoi isin kanssa olla neljättä tuntia. Tirtetta oli erityisen haltioissaan siitä, että häntä oli pyydetty joulujuhlanäytelmään keijukaisen rooliin. Harjoitukset ovat ensi sunnuntaina. Tämänpäiväisestä juhlasta Tirtetan mieleen oli jäänyt "pinkki tyttö, jolla oli ihana mema".
Juhlassa mies oli tavannut seurakuntamme entisen pastorin menneiltä vuosilta. Hän siunasi avioliittomme kauan, kauan sitten hääjuhlassamme. Pastori oli kysynyt, oletko vielä naimisissa. Mies myönsi ja sanoi: "on meillä 6 poikaa ja 7 tyttöäkin". (Ikäänkuin se nyt takaisi jotakin avioliiton suhteen)
Olen tänään iloinnut niistä monista uusista tuttavuuksista, joita olen tämän kolmen blogiviikon aikana saanut. Mielenkiintoinen asia, että tykästyy hyvin samanhenkisten kirjoitelmiin.
Nyt yritän saada tämän joukkion rivakasti pehkuihin, koska tuntee tehneensä suurenkin urotyön, että on maanantaiaamuna saanut 7 koululaista ja yhden eskarilaisen taipaleelle samanpariset sukat ja kengät jalassa, muusta vaatetuksesta puhumattakaan.
Samainen nelivuotias Tirtetta pääsi nyt vihdoin ja viimein sinne "kirkon synttäreille". Seurakunnassa oli 50-vuotisjuhlat ja siellä hän vain jaksoi isin kanssa olla neljättä tuntia. Tirtetta oli erityisen haltioissaan siitä, että häntä oli pyydetty joulujuhlanäytelmään keijukaisen rooliin. Harjoitukset ovat ensi sunnuntaina. Tämänpäiväisestä juhlasta Tirtetan mieleen oli jäänyt "pinkki tyttö, jolla oli ihana mema".
Juhlassa mies oli tavannut seurakuntamme entisen pastorin menneiltä vuosilta. Hän siunasi avioliittomme kauan, kauan sitten hääjuhlassamme. Pastori oli kysynyt, oletko vielä naimisissa. Mies myönsi ja sanoi: "on meillä 6 poikaa ja 7 tyttöäkin". (Ikäänkuin se nyt takaisi jotakin avioliiton suhteen)
Olen tänään iloinnut niistä monista uusista tuttavuuksista, joita olen tämän kolmen blogiviikon aikana saanut. Mielenkiintoinen asia, että tykästyy hyvin samanhenkisten kirjoitelmiin.
Nyt yritän saada tämän joukkion rivakasti pehkuihin, koska tuntee tehneensä suurenkin urotyön, että on maanantaiaamuna saanut 7 koululaista ja yhden eskarilaisen taipaleelle samanpariset sukat ja kengät jalassa, muusta vaatetuksesta puhumattakaan.
lauantai 27. marraskuuta 2010
Joko loppuis tämä kenkien osto..
Jos minulta kysyttäisi mielipidettä ja jos sillä mielipiteellä olisi pätkänkään väliä, minun puolestani Suomessa saisi olla palkka-armeija. Minusta se on ihan tarpeetonta luonteen jalostusta, että nuoret, verevät miehet joutuvat kertausharjoituksiin ryömimään pakkasessa pitkin lumista kuusikkoa ja saavat siellä ties mitä kuolemantauteja. Ihan yhtä hyvin se asia voitaisiin hoitaa niinkin, että ne jotka haluavat rymytä yökaudet metsissä 30:n kilon varustukset selässä, heille maksettaisiin siitä asiallinen palkka ja hommasta kertyisi eläke. Enkä olisi ollenkaan kade, vaikka heidät päästettäisiin eläkkeelle 45-vuotiaina. Nykykäytäntö ei ole kenellekään eduksi, ei Suomen Puolustusvoimille, ei niille miesparoille, jotka syyttöminä joutuvat kärsimään, eikä veronmaksajille.
Tämä mielipide voimistui minulle sen jälkeen, kun Pikkuveli tuli hengissä pois kertausharjoituksista.
Aamulla veinTirtetan talvikenkäostoksille. Hän kiiruhti kobostavien kopodikengien osastolle ja alkoi hivellä kaikenlaisia juhlajalkineita. "- Ah äiti, katso näitä! Ostetaanko tällaiset! Nämä olisi ihanat kirkkokengät! Oi katso, pinkit kirkkokengät! Voidaanko ottaa kolmet kirkkokengät: mustat, pinkit ja pinkit!" Kun yritin laittaa likoon kaiken verbaalisen lahjakkuuteni ja diplomatiani ja esitellä mustia Kuoma-saappaita, Tirtetta puhkesi sydäntäsärkevään itkuun. " Oi äiti, ei me sellaisia voida ostaa!" Tyttö istui lattialle, hautasi kasvonsa käsiinsä ja itki kuin putous. Mutta mukana oli neuvokas ekaluokkalaisveli ja mitä hän löysikään: ihanat nahkasaappaat, joissa oli kukkakirjailuja ja vaaleanpunainen karvavuori! Ihan täydelliset Tirtetta-talvikengät! Ja kun ne vielä sopivat jalkaan ja olivat "ihan kuin balettisaappaat", kaupasta lähti hyvin iloinen tyttö.
Eskarityttö pääsi eläin- ja maatalousmessuille maatalouskoululaissiskon kanssa. Sellaiset tapahtumat on laihaa korviketta kaupunkilaislapsille. Tässä yhteydessä muistuu mieleeni jonkun meidän lapsen syvällinen viisaus: kaupungissa asutaan, mummolassa eletään.
Tämä mielipide voimistui minulle sen jälkeen, kun Pikkuveli tuli hengissä pois kertausharjoituksista.
Aamulla veinTirtetan talvikenkäostoksille. Hän kiiruhti kobostavien kopodikengien osastolle ja alkoi hivellä kaikenlaisia juhlajalkineita. "- Ah äiti, katso näitä! Ostetaanko tällaiset! Nämä olisi ihanat kirkkokengät! Oi katso, pinkit kirkkokengät! Voidaanko ottaa kolmet kirkkokengät: mustat, pinkit ja pinkit!" Kun yritin laittaa likoon kaiken verbaalisen lahjakkuuteni ja diplomatiani ja esitellä mustia Kuoma-saappaita, Tirtetta puhkesi sydäntäsärkevään itkuun. " Oi äiti, ei me sellaisia voida ostaa!" Tyttö istui lattialle, hautasi kasvonsa käsiinsä ja itki kuin putous. Mutta mukana oli neuvokas ekaluokkalaisveli ja mitä hän löysikään: ihanat nahkasaappaat, joissa oli kukkakirjailuja ja vaaleanpunainen karvavuori! Ihan täydelliset Tirtetta-talvikengät! Ja kun ne vielä sopivat jalkaan ja olivat "ihan kuin balettisaappaat", kaupasta lähti hyvin iloinen tyttö.
Eskarityttö pääsi eläin- ja maatalousmessuille maatalouskoululaissiskon kanssa. Sellaiset tapahtumat on laihaa korviketta kaupunkilaislapsille. Tässä yhteydessä muistuu mieleeni jonkun meidän lapsen syvällinen viisaus: kaupungissa asutaan, mummolassa eletään.
"Minimalistinen" joulu suurperheen tapaan - suosittelen
Luin eilen erään mieleisen bloginpitäjän jutusta "kohtuuden joulusta". Koska peli ei ole vielä pelattu tämän vuotisen joulun suhteen, on pakko kertoa teille mielenkiintoiset kokemuksemme viime joulusta, jonka periaatteita aiomme noudattaa myös tänä vuonna.
Meillä oli vuosikaudet harrastettu lahjajouluja sillä periaatteella, että jouluna pitää ainakin olla lahjoja lapsille. Vuosi sitten syksyllä nykyinen maatalouskoululaislapsi heitti ajatuksen "minimalistisesta" joulusta kokonaan ilman lahjoja. Puhuimme asiasta koko syksyn ja aika hyvin kaikki alkoivat suhtautua asiaan myönteisyydellä.
Viime jouluna emme ostaneet perheenjäsenille ollenkaan lahjoja. Edes ainoa lapsenlapsi ei saanut meiltä pakettia. Opettajien, kerhotätien, tarhaopettajien ja naapureiden kukat olivat olleet mahdottomien asioiden listalla jo vuosikaudet.
Äiti, jonka hommiin lahjojen hankkiminen, maksaminen ja paketointi oli aina kuulunut, vietti hyvin levollisen ja rauhallisen joulukuun ja jouluajan. Aattoiltana ensimmäisen kerran ei kukaan itkenyt harmiaan "miksi sain tätä, enkä sitä?" Paniikinomainen pakettien haaliminen aattoiltana omalle reviirille ja kysely: "onko minulle vielä jotakin?" oli kokonaan pois. Kukaan lapsista ei koko joulunaikana eikä sen jälkeen ole nurissut, miksei meillä ollut lahjoja.
Meillä kaikilla oli hyvin onnellinen mieli pitkästä lomasta, levosta, perheenjäsenten yhdessäolosta ja riittävästä ruuasta. En edes ostanut mitään yltiöpäisiä jouluherkkuja; söimme lähes tavallista ruokaa. Harvat lapsista edes pitävät meillä perinteisistä laatikoista ja kinkuista, rosollista puhumattakaan. Torttuja ja pipareita olimme syöneet kymmeniä kiloja ennen joulua, joten jouluksi ei edes niitä tarvinnut leipoa. Joulusuklaat sai aattoaamuna Citymarketista puoleen hintaan, joten suklaata ostin pienen kassillisen.
Joulunkin perheet taaplaavat tavallaan. Ei minua ollenkaan häiritse joulun kanssa touhuavat tuttavarouvat. Soisin vain kovin mielelläni, ettei kenenkään lapsen tarvitsisi jouluaikana kuunnella itkevää ja tiuskivaa äitiä, joka pakkokeinoin yrittää saada perheväen tekemään joulusiivousta.
Tänäkään jouluna emme osta yhtään lahjaa. Lapset ilahtuvat suuresti vanhan naapurintädin aatonaattona tuomasta perinteisestä joulunamikassista. Voitte kysyä lapsiltamme suoraan, oliko heidän mielestään viime jouluna kurjaa.
Meillä oli vuosikaudet harrastettu lahjajouluja sillä periaatteella, että jouluna pitää ainakin olla lahjoja lapsille. Vuosi sitten syksyllä nykyinen maatalouskoululaislapsi heitti ajatuksen "minimalistisesta" joulusta kokonaan ilman lahjoja. Puhuimme asiasta koko syksyn ja aika hyvin kaikki alkoivat suhtautua asiaan myönteisyydellä.
Viime jouluna emme ostaneet perheenjäsenille ollenkaan lahjoja. Edes ainoa lapsenlapsi ei saanut meiltä pakettia. Opettajien, kerhotätien, tarhaopettajien ja naapureiden kukat olivat olleet mahdottomien asioiden listalla jo vuosikaudet.
Äiti, jonka hommiin lahjojen hankkiminen, maksaminen ja paketointi oli aina kuulunut, vietti hyvin levollisen ja rauhallisen joulukuun ja jouluajan. Aattoiltana ensimmäisen kerran ei kukaan itkenyt harmiaan "miksi sain tätä, enkä sitä?" Paniikinomainen pakettien haaliminen aattoiltana omalle reviirille ja kysely: "onko minulle vielä jotakin?" oli kokonaan pois. Kukaan lapsista ei koko joulunaikana eikä sen jälkeen ole nurissut, miksei meillä ollut lahjoja.
Meillä kaikilla oli hyvin onnellinen mieli pitkästä lomasta, levosta, perheenjäsenten yhdessäolosta ja riittävästä ruuasta. En edes ostanut mitään yltiöpäisiä jouluherkkuja; söimme lähes tavallista ruokaa. Harvat lapsista edes pitävät meillä perinteisistä laatikoista ja kinkuista, rosollista puhumattakaan. Torttuja ja pipareita olimme syöneet kymmeniä kiloja ennen joulua, joten jouluksi ei edes niitä tarvinnut leipoa. Joulusuklaat sai aattoaamuna Citymarketista puoleen hintaan, joten suklaata ostin pienen kassillisen.
Joulunkin perheet taaplaavat tavallaan. Ei minua ollenkaan häiritse joulun kanssa touhuavat tuttavarouvat. Soisin vain kovin mielelläni, ettei kenenkään lapsen tarvitsisi jouluaikana kuunnella itkevää ja tiuskivaa äitiä, joka pakkokeinoin yrittää saada perheväen tekemään joulusiivousta.
Tänäkään jouluna emme osta yhtään lahjaa. Lapset ilahtuvat suuresti vanhan naapurintädin aatonaattona tuomasta perinteisestä joulunamikassista. Voitte kysyä lapsiltamme suoraan, oliko heidän mielestään viime jouluna kurjaa.
perjantai 26. marraskuuta 2010
Leppoisaa koti-iltaa
Lapsenlapsi oli tänään iloisen riehakkaalla päällä ja kesti mummoa pitkän hoitopäivän. Tädit ja enot joskus riitelevät siitä, kuka saa pienen tytön kanssa leikkiä. Ihan hyvä, jos viihtyy mummolassa, ettei ala puhua haluavansa päiväkotiin.
Talvikenkiä ostettiin tänään neljä paria, ainakin kahdet pitää vielä saada. Suomalaiset Kuoma-saappaat ovat kuulema olleet tänä syksynä niin kysyttyjä, ettei valmistaja ehdi toimittaa tarpeeksi kauppoihin. Jos kokoja olisi ollut, mekin olisimme mielellämme ostaneet kaikki kengät suomalaisia.
Maatalouskoululainen tuli kotiin viikonlopuksi ja se on kuulunut, näkynyt ja tuoksunut. Mamma pesi hyvin, hyvin varovasti maatalouskoululaisen uuden villapaidan. Kuusivuotias pikkusisko sai nyt oikein lämpimän ja paksun villapaidan. Ehdotin, että huomisilta maatalousmessuilta voisi löytyä villapaita.
Sekin näkyy, että on alkanut viikonloppu. Isommat lapset menevät kavereilleen, pienemmät ottavat elämää rennosti kotona. Huushollissani on kaaos, ei mikään hallittu kaaos. Onneksi tulee yö ja pääsee nukkumatin kyytiin..
Talvikenkiä ostettiin tänään neljä paria, ainakin kahdet pitää vielä saada. Suomalaiset Kuoma-saappaat ovat kuulema olleet tänä syksynä niin kysyttyjä, ettei valmistaja ehdi toimittaa tarpeeksi kauppoihin. Jos kokoja olisi ollut, mekin olisimme mielellämme ostaneet kaikki kengät suomalaisia.
Maatalouskoululainen tuli kotiin viikonlopuksi ja se on kuulunut, näkynyt ja tuoksunut. Mamma pesi hyvin, hyvin varovasti maatalouskoululaisen uuden villapaidan. Kuusivuotias pikkusisko sai nyt oikein lämpimän ja paksun villapaidan. Ehdotin, että huomisilta maatalousmessuilta voisi löytyä villapaita.
Sekin näkyy, että on alkanut viikonloppu. Isommat lapset menevät kavereilleen, pienemmät ottavat elämää rennosti kotona. Huushollissani on kaaos, ei mikään hallittu kaaos. Onneksi tulee yö ja pääsee nukkumatin kyytiin..
Talviunille?
Vaatii suurta tahdonlujuutta olla vaipumatta tähän yleiseen uneliaisuuden tilaan. Ihan kuin kaikki haluaisivat vetäytyä pesiinsä talviunille. Isot pojankoljatit, joilla luulisi elämänvirtaa löytyvän, tulevat koulusta, syövät keollisen ruokaa, mitä nyt näkyvillä sattuu olemaan, ja vetäytyvät pesiinsä niin suloiseen uneen, ettei nelivuotias siskokaan saa heitä hereille. Eilen isot tytöt tulivat koulusta, söivät pikaisesti, vetivät villanutut päälleen, verhot huoneestaan tiukasti kiinni ja pesiytyivät sänkyihinsä ja nukkuivat kolmatta tuntia hiiskumatta! Tokaluokkalainen tulee koulusta, sopertaa uupuneella äänellä: "mä oon niin väsynyt" ja vinkin sänkyynmenosta saatuaan suunnistaa sinne autuas hymy huulillaan ja... nukahtaa. Enkä nyt viitsi edes mainita, mitä sairaslomalainen parhaillaan tekee.
Vaan: yksi on, jota ei nukuta. Tirtetta on löytänyt päälleen hihattoman hellemekon ja sen päälle pinkin pitsimekon ja lauleskelee jotakin sulosointuja ja tanssii balettia keittiössä. Toissa päivänä hän leikki vanhimman veljen kanssa hurjaa leikkiä: kuka pystyy olemaan kauimmin parvekkeella lumessa paljain varpain. Tirtetta voitti. Pitäisköhän mammankin vähän karaista itseään, että pysyis hereillä?
Vaan: yksi on, jota ei nukuta. Tirtetta on löytänyt päälleen hihattoman hellemekon ja sen päälle pinkin pitsimekon ja lauleskelee jotakin sulosointuja ja tanssii balettia keittiössä. Toissa päivänä hän leikki vanhimman veljen kanssa hurjaa leikkiä: kuka pystyy olemaan kauimmin parvekkeella lumessa paljain varpain. Tirtetta voitti. Pitäisköhän mammankin vähän karaista itseään, että pysyis hereillä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)