Kirkon synttärit

Täällä sitä ollaan iloisin mielin kaikki. Haikeus vähän käväisi mielessä, kun sunnuntai-illan tapaan maatalouskoululaisen piti kasata hynttyynsä ja lähteä koulua kohti. Ihmeen pesimistä tämä suurperheen elo, että kun joku on poissa, tuntuu kuin kaikki olisi vähän siipirikkoja. Neljävuotiaskin kysyi, "milloin Minni ei enää ikinä mene Mustiljaan? " Äitiä kirpaisi sanoa, että "melkein kolmen vuoden päästä." Nelivuotias oli vastaukseen tyytyväinen, kun aikakäsitys on vielä aika häilyväinen.

Samainen nelivuotias Tirtetta pääsi nyt vihdoin ja viimein sinne "kirkon synttäreille". Seurakunnassa oli 50-vuotisjuhlat ja siellä hän vain jaksoi isin kanssa olla neljättä tuntia. Tirtetta oli erityisen haltioissaan siitä, että häntä oli pyydetty joulujuhlanäytelmään keijukaisen rooliin. Harjoitukset ovat ensi sunnuntaina. Tämänpäiväisestä juhlasta Tirtetan mieleen oli jäänyt "pinkki tyttö, jolla oli ihana mema".

Juhlassa mies oli tavannut seurakuntamme entisen pastorin menneiltä vuosilta. Hän siunasi avioliittomme kauan, kauan sitten hääjuhlassamme. Pastori oli kysynyt, oletko vielä naimisissa. Mies myönsi ja sanoi: "on meillä  6 poikaa ja 7 tyttöäkin". (Ikäänkuin se nyt takaisi jotakin avioliiton suhteen)

Olen tänään iloinnut niistä monista uusista tuttavuuksista, joita olen tämän kolmen blogiviikon aikana saanut. Mielenkiintoinen asia, että tykästyy hyvin samanhenkisten kirjoitelmiin.

Nyt yritän saada tämän joukkion rivakasti pehkuihin, koska tuntee tehneensä suurenkin urotyön, että on maanantaiaamuna saanut 7 koululaista ja yhden eskarilaisen taipaleelle samanpariset sukat ja kengät jalassa, muusta vaatetuksesta puhumattakaan.