perjantai 12. marraskuuta 2010

Tanskalaisen maajussin hurmaa

Luultavasti paljastan "salaisen minäni" tällä jutulla.
Aamulla ennen seitsemää vilkaisin lehden takasivulle tv-ohjelmia. Sydämeni otti lukua hetkisen, kun näin, että FST lähettää 20.30 jatkoa "Tanskalaiselle maajussille". Oikopäätä laittamaan tekstiviestiä Maatalouskoululaiselle, sillä hän on vielä enemmän hurahtanut "tanskikseen" kuin minä (ikänsä puolesta). No Maatalouskoululainen oli tietysti navetalla, mutta heti kun ilkesin mennä isojen poikien huoneeseen avaamaan konetta, piti päästä hehkuttamaan sähköpostilla tätä onnellista päivää. Jos nyt joku tämän lukija ei katsonut tänään perjantaina 12. 11. ensimmäistä jaksoa, katsokoon sitä huomenna uusintana . Siis niin paatunutta sydäntä ei olekaan, ettei ole ohjelman katsottuaan myyty. Tästä ensimmäisestä jaksosta opimme, että siirrettävät eläinsuojat ovat käytännöllisiä, jos eläimiä on vähän. Ja haukoin henkeäni, kun kanalasta löytyi viisi munaa! Vau! Kaiken lisäksi Frankin taidot olla kameran edessä ovat selvästi parantuneet ensimmäisistä jaksoista. Huh, huh. Tästä riittää ruodittavaa Maatalouskoululaisen kanssa vielä pitkäksi aikaa.

Mieheni kurkkasi äsken ovelta ja kysyi: "Kuuluuko sinne Yksin Kotona-veispuukkiin jotakin uutta? "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti