Kanaemo

Mies lähti heti aamutuimaan lonkkaleikkauksen jälkitarkastukseen. Eilen soitettiin aikaistetusta käynnistä. Hyvä, että saa joitakin hommia pois päiväjärjestyksestä.

Eräs Lapsi (joksi haluaa itseään kutsuttavan) on parhaillaan terveydenhoitajakoulutuksen pääsykokeissa. Mielelläni soisin hänelle opiskelupaikan, jottei tarvitsisi jäädä satunnaisten työpaikkojen kanssa ihmettelemään. Huomaan käyttäväni aika paljon ajatuskapasiteettia täysi-ikäistenkin lasten asioiden pähkäilyyn. He elävät kuitenkin sellaista elämänvaihetta, että silloin tehdyt ratkaisut avaavat suunnan koko loppuelämälle. Elämänkokemus ja tietämys kun ei kuitenkaan anna heillä vankkaa pohjaa asioiden vertailuun, niin on kiitollista, kun heille kelpaa vanhempien vinkit. Muistan kuitenkin ehkä liiankin ahkerasti muistuttaa heitä myös siitä, että jos huomaa olevansa menossa väärään suuntaan, voi aina kääntyä takaisin. Varmaan Maatalouskoululaistakin hämmensi kesällä, kun sanoin, että " ei se haittaa, jos muutaman koulukuukauden jälkeen huomaat, ettei tämä olekaan minun alaani". Kun juuri on päässyt haaveittensa kouluun ja suurin suunnitelmin ja valmisteluin tekee lähtöä kotipesästä, niin sitten emo väläyttelee tuollaista perääntymisstategiaa. Nyt kyllä ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi, etteikö Maatalouskoululainen olisi juuri omalla alallaan. Toivottavasti hänen diplomaatintaitonsa
riittävät luovimiseen erilaisten asuntola-asukkien kanssa. Ja kuitenkin kolme vuotta on häkellyttävän lyhyt aika.

Alan varmaankin raivata keittiö/ruokailutilan nurkkaan paikkaa omalle koneelle. Pikkuveli on aihimassa asiaa ja pääsen joskus väittämään huushollin yhtä tietokonetta "omaksi". Eilenillalla kun jonotin isojenpoikien huoneen koneelle, ärähti hyväntuulisesti kahdeksasluokkalainen, että " sinustakin tullut ihan nettinarkomaani". Huomaan kyllä tämän kirjoittelun aikaansaamat hyvät puolet jo heti ensimmäisen viikon jälkeen: mielialani on noussut, olen energisempi, ajatukset pysyvät paremmin järjestyksessä, kun alitajuisesti jäsentelen päivän tapahtumia päässäni ja mietin, olisikohan kenenkään hauska lukea tästä asiasta. Mutta onneksi ei sentään ole tullut pakkomiellettä, että "pakko päästä höpisemään koneen ääreen". Pikkuhiljaa varmaan tämän toiminnan virallisetkin termit tulevat minulle selväksi. Kaikkein antoisinta on tietysti olleet kannustavat kommentit.

Ai että minä tykkään toisten bloginpitäjien kanajutuista! Niitä voisi lukea vaikka joka päivä. Haluan ehdottomasti joskus omia kanoja.
Niitä odotellessa: onnellista päivää kaikille!
J.K. Pikkuveli: sen koneen ehtii vallan hyvin asentaa armeijaviikon jälkeenkin..