Miehen terveiset lonkkakontrollista olivat niin hyvät, kuin vain voivat olla. Asetetut nivelet kuppeineen ovat paikoillaan ja seuraava kontrolli on viiden vuoden kuluttua omalla terveysasemalla. Hivelee ajatella, mikä mahtaa olla meidän oma terveysasema viiden vuoden kuluttua. Olemme hyvin kiitollisia myös tervehtymisen Antajalle, koska lääkärit tekevät kaiken niin hyvin kuin osaavat ja loppu on Taivaallisen Isämme käsissä.
Pienin pyrki iltatiskien aikaan syliin ja sanoi. "Minulla on kuumetta". Niinpä olikin. Lääkitsin hänet ja hän nukahti isosiskon sänkyyn parantelemaan nuhakuumettaan. Minulla ei ole koskaan ollut tapana mitata lasten kuumeita. Ensimmäisen kuumemittarini jouduin ostamaan jokunen viikko sitten kun mieheni sai sen lonkkaleikkauksen jälkeen kotiuduttuaan kuumetta. Siinä tilanteessa oli pakko tietää, kuinka paljon lämpöä oikeasti on. Hänhän joutui makaamaan yhden yön Meilahdessa, kun lääkäri varovaisesti epäili keuhkoveritulppaa. Tarkkojen tutkimusten jälkeen hän pääsi kotiin ja oireiden aiheuttaja oli todennäköisesti lievä flunssa. Tuo episodi oli ainoa pieni vastoinkäyminen hänen leikkauksensa jälkeen.
Niin, lasten kuumetaudeissa minulle on aina riittänyt kädellä otsasta ja kaulasta tehty "käsikopelotutkimus". Kerran terveydenhoitaja närkästyneenä moitti, että "kyllä täytyy tietää, paljonko lapsella on kuumetta". Minä olen päätellyt asian niin, että kun joka tapauksessa annan kuumeiselle lapselle lääkettä, niin minulle on lähes yhdentekevää, onko kuumetta 37,6 vai 38,2. Ja jos lapsella on kuumetta reilusti yli 39, hän todennäköisesti lepää visusti ja minä varmuudella lääkitsen häntä säännöllisesti. Kaiken lisäksi äitikin pysyy rauhallisena ja lohduttavana hoitajana, kun hän ei tiedä, että "hui, lapsella on kuumetta 39,5!". Luojan avulla kaikki lapset ovat selvinneet äitinsä hoidossa tänne asti hengissä. Tunnustan toki, että minulla on aika korkea kynnys lähteä viemään sairasta lasta lääkärille. Mutta jos kotona on keuhkoputkia avaavaa lääkettä ja ärsyttävää yöyskää hillitsevää lääkettä ja kuumelääkettä annostelee lapsen painokilojen mukaan, pärjää aika kovan taudin oireenmukaisella hoidolla. Totta kai oireiden pitkittyessä tai hengitysvaikeuksien pahentuessa lähdetään lääkäriin vaikka keskellä yötä.
Päivystykseenlähdöstä tulee mieleeni tapaus tältä syksyltä. Neljäsluokkalainen oli naapurissa pihan toisella puolella. Oli siellä istunut jonkun ison pehmolelun päällä ja kupsahtanut patteria vasten ja korvalehdessä oli samantien kunnon haava. Arvaan jo etujoukoista jotka juoksevat edellä kotiin, että nyt on jotakin sattunut ihan kunnolla. "Sen korvasta tulee verta ihan sikana!" Kun poika itse ehtii kotiin, on servetti korvan päällä yltä päältä veressä ja korvanlehden nähtyäni tiedän, että tuli Lastenklinikan reissu. Lohduttelin poikaa, että varmaan liima riittää, ettei tarvitse ommella.
Samalla Pikkuveli tulee ulko-ovesta vaimonsa kanssa ja ilman muuta he lähtevät autollaan meitä viemään. Tämä potilaspoika on erinomainen voimaan pahoin liikennevälineissä ja ehdin jo ajatella, että jos lähdemme taksilla, voipi tulla "puli", kuten meillä sanotaan. Enon autossa "pulia" ei tullut. Neljä ommelta oli sen reissun saldo.
Sanoin Pikkuveljelle, että te sitten olette kerran jos toisenkin pelastaneet meidät pulasta.
Huomisen ohjelmaan kuuluu käynti Lastenklinikan reumapolilla ekaluokkalaisen pojan kanssa. (Sen pojan, joka sanoi yhtenä päivänä: "Olen perussuomalainen. Sen takia, koska minulla on siniset silmät). Pojalla tehtiin reilu vuosi sitten lastenreumadiagnoosi toistuvien polviniveltulehdusten seurauksena. Diagnoosin tekemisen jälkeen hän on ollut aivan terve ja polvikaan ei ole oireillut. Siinä mielessä kiva käynti, kun on terve lapsi. Tilannetta täytyy kuitenkin seurailla, koska hänellä on selkärankareumatekijä veressä plussalla.
Syödään pakkasesta tyrnimarjoja ja vastustetaan sinnikkäästi flunssapöpöjä. Ja muistakaa: jalat täytyy pitää kuivina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti