torstai 18. marraskuuta 2010

Oma kone!

"No nyt se sitten tapahtui" on repliikki, jolla äitini tietämättään säikäytti minut eteisvärinän partaalle eräänä päivänä. Hän soitti minulle hyvin epätavalliseen aikaan aamupäivällä ja ääni oli hätäinen ja puuskuttava. Henkäisin syvään ja ehdin valmistautua suruviestiin. Rauhallista ääntä huonosti teeskennellen kysyin "mitähän on tapahtunut?". "No se pappa meni ja kaatoi sen ison koivun!" "Ai sen kielletyn puunko?" kysyin varovasti. "No sen just, josta minä sanoin, ettei se sua missään tappauksessa männä sitä yksin kuatamaan."
Kun isäni kunto alkoi sytostaattihoidon ansiosta petraantua, hänelle tuli hirmuinen into tehdä hommia, joihin ei ollut pitkään aikaan pystynyt. Aivan valtatien tuntumassa pellon reunassa kasvoi muutama koivu ja suurimmalle niistä, joka kasvoi lähimpänä tietä, oli äitini langettanut kaatamiskiellon. Isän olisi pitänyt kiltisti odottaa Kuopionveljeni käyntiä, jotta he yhteisvoimin olisivat kaataneet koivun pellolle. Kiusaus kävi kuitenkin liian suureksi isälleni ja hän oli mennyt äidiltäni salaa ja kaatanut sen. Siinä kävi kuitenkin niin onnettomasti, että puu kaatuikin puoliksi autotielle.

Äidilläni ja isälläni saattoi olla hyvin lyhyt aviokriisi tapahtuneen johdosta, ainakin pari seuraavaa päivää he kuulema olivat olleet toisilleen erittäin harvasanaisia. Onneksi liikenne oli tuohon aikaan hiljaista ja talomme kohdalla on pitkä suora, joten suurta vaaraa ei ehtinyt autoilijoillekaan syntyä. Tietysti äiti riensi auttamaan isää puun raivaamisessa.

"No nyt se on tapahtunut" tuli ensimmäisenä mieleeni, kun kertailin iltapäivän riehakkaita tapahtumia. Kun menin alas takaovelle auttamaan Pikkuveljeä roudaamisessa, sanoin hänelle, että hänen odottamisensa on tuntunut niinkuin olisin odottanut joulupukkia. Keittiön lattiankin pesin häntä odotellessani. Viimeksi olen tainnut olla yhtä innoissani jonkin saamisesta silloin, kun isäni osti minulle pianon. Siis nämä haparoivat sanat ja poukkoilevat ajatukset olen luettavaksi julkituonut laitteella, jota voisi hyvin sanoa "minun omaksi tietokoneeksi". Tästä ovat innoissaan myös ne perheen nuorimmat lapset, jotka joutuvat tietokonejonossa aina hännille ja silloin tyystin ilman vuoroa, jos joku iso poika keksii sanoa, että "mulla on hirveesti läksyjä tehtävänä koneella".

Kun hyvin varovaisin sanakääntein joskus kehaisen näille isommille asioistaymmärtäville, mitä blogitilastoissani kerrotaan, he palauttavat minut oikopäätä maan kamaralle. Ruotsissakin on kuulema sellainen bloginkirjoittajatyttö, jolla on 200 000 lukijaa päivässä. Eli mamma pysyköön ruodussaan. Luulen, että minulla on jonkinlainen logistinen ongelma, kun tuota pyykkiä vain tahtoo kertyä. Ongelmana ei ole pyykin puhtaaksi saaminen, vaan sen kulku siitä eteenpäin. Yritän löytää keinoja kirjoittelun ja pyykinkäsittelyn tasapainottamiseen.

Tämän päivän tärkein asia on kuitenkin suunnattoman suuri kiitos Pikkuveljelle tästä kaikesta. Toivottavasti ensi viikolla siellä sodassa voit joka aamu herätessäsi, missä sitten heräätkin, ajatella, "mitähän kivaa tänään tapahtuu?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti