Vaatii suurta tahdonlujuutta olla vaipumatta tähän yleiseen uneliaisuuden tilaan. Ihan kuin kaikki haluaisivat vetäytyä pesiinsä talviunille. Isot pojankoljatit, joilla luulisi elämänvirtaa löytyvän, tulevat koulusta, syövät keollisen ruokaa, mitä nyt näkyvillä sattuu olemaan, ja vetäytyvät pesiinsä niin suloiseen uneen, ettei nelivuotias siskokaan saa heitä hereille. Eilen isot tytöt tulivat koulusta, söivät pikaisesti, vetivät villanutut päälleen, verhot huoneestaan tiukasti kiinni ja pesiytyivät sänkyihinsä ja nukkuivat kolmatta tuntia hiiskumatta! Tokaluokkalainen tulee koulusta, sopertaa uupuneella äänellä: "mä oon niin väsynyt" ja vinkin sänkyynmenosta saatuaan suunnistaa sinne autuas hymy huulillaan ja... nukahtaa. Enkä nyt viitsi edes mainita, mitä sairaslomalainen parhaillaan tekee.
Vaan: yksi on, jota ei nukuta. Tirtetta on löytänyt päälleen hihattoman hellemekon ja sen päälle pinkin pitsimekon ja lauleskelee jotakin sulosointuja ja tanssii balettia keittiössä. Toissa päivänä hän leikki vanhimman veljen kanssa hurjaa leikkiä: kuka pystyy olemaan kauimmin parvekkeella lumessa paljain varpain. Tirtetta voitti. Pitäisköhän mammankin vähän karaista itseään, että pysyis hereillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti