Useamman kuin kerran olen toivonut, että olisipa tullut joskus opiskeltua ruuanlaittoa. Vaikka äitini antoi monet hyvät opit säilömisestä ja leipomisesta alkaen ja kuusitoistakesäisenä vietetty kesä pitopalvelun keittiössä oli siihen hyvä lisä, niin helpommalla kai pääsisi, jos osaisi laittaa ruokaa.
Sen lisäksi katson, että kovin kalliiksi tulee kokeilut eksoottisista resepteistä, jos hankin kalliit raaka-aineet ja pöperö jää syömättä.
Erästä helppoa ja kohtuullisen edullista ruokaa on meillä ruinanneet ne lapset, jotka saavat joka päivä koulussa koulun oman ruuanlaittajan itse valmistamaa ruokaa. Kristillisen koulun kävijät kehuvat yhdeksi koulun parhaimmista ruuista tonnikalapastaa. Koululla käydessäni kysyin keittiön väeltä, kuinka he oman versionsa maustavat.
Tänään tarjoan perheelle kokeiluversion kermaisesta tonnikalapastasta. Aamupäivän ruokailijoita varten tein neljän hengen tuhdin annoksen, johon käytin
1/2 pussia täysjyvä-kalsiumpastaa
2 prk tonnikalapaloja vedessä
1 1/2 dl kuohukermaa
Soy-King soijakastiketta
paprikajauhetta
viiden pippurin rouhetta
(valkosipulirouhetta)
Valuta tonnikalasta vesi, keitä pasta ohjeen mukaan. (Tällä kertaa ostin ravintoarvoltaan parempaa kalsiumpastaa. Täysjyväpastasta tulee kylläisempi olo nopeammin, kuin valkoisesta makaronista.)
Laita pieneen kattilaan vesitilkkaan kala ja kerma ja lisää mausteita kiehumisen aikana makusi mukaan. Soija korvaa suolan - lisää suolaa vain tarvittaessa.
Kun kastike on vähän kiehunut kokoon, sekoita se pastan joukkoon.
Ketsuppi ja juustoraaste maistuvat lisänä, kelle maistuvat.
Vaikka itse ajattelin etukäteen ruokaa epäluuloisena, oli tämä kuitenkin herkullinen yllätys. Joissakin perheissä tiedän ruuan kuuluneen vakioruokalistalle jo iät ja ajat, mutta meillä tätä syödään tänään ensimmäistä kertaa.
Neljän hengen annos maksaa näillä raaka-aineilla 5euroa. Ruuasta tulee keskihintainen, kun annos nelinkertaistetaan iltaruuan syöjien mukaan.
Eväsruokana myös helppo.
tiistai 30. lokakuuta 2012
maanantai 29. lokakuuta 2012
Kaikki hyvä loppuu aikanaan
Onko tämä näin vaikeaa? Siis se, että lapset kasvaa ja varttuu, eikä meillä ole enää vauvaa, ei leikki-ikäistä eikä enää yhtään suklaasilmäistä kaunista tyttöä, jolla on hohtavan hymyn takana helmihammasrivi maitohampaita.
Saaralta lähti ensimmäinen maitohammas tänä iltana ja minulle tuli haikea olo samalla kun tyttö itse pomppasi riemusta ilmaan ja juoksi näyttämään veristä ja hammaskoloista suutaan joka huoneeseen.
Se, että olen yli kahdenkymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että aina on kotona yksi vauva ja nyt ei yhtäkkiä olekaan, niin se on kova paikka. Ja missä ajassa se lapsenlapsikin kasvoi ulos kapaloistaan?
Yötkin ovat tulleet ihan yksitoikkoisiksi. Ei täällä kukaan enää itke, kenellekään ei tarvitse kuskata maitopulloa eikä kellekään vaihtaa vaippaa. Kukaan ei oksenna sänkyyn, kukaan ei kävele unissaan. En enää edes muista, mitä on kontata pölyisten sänkyjen alta etsimässä pudonneita tutteja. Siis tutteja. Anne-Marilla, joka maaliskuun alussa täyttää 19 vuotta, oli suututi, nenätuti, käsituti ja varatuti. Jos yksi niistä putosi yöllä, tuli huuto.
Joskus oli aikoja, kun miehen kanssa aamukahvia juodessamme pohdimme, oliko edellisöinen itku johtunut hampaista, korvista vai nälästä.
Nykyään saatamme todeta aamukahvilla, että "eipä enää viiden jälkeen nukuttanut".
Olisikohan kenelläkään antaa meille lastansa lainaan - vaikka unikouluun.
Saaralta lähti ensimmäinen maitohammas tänä iltana ja minulle tuli haikea olo samalla kun tyttö itse pomppasi riemusta ilmaan ja juoksi näyttämään veristä ja hammaskoloista suutaan joka huoneeseen.
Se, että olen yli kahdenkymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että aina on kotona yksi vauva ja nyt ei yhtäkkiä olekaan, niin se on kova paikka. Ja missä ajassa se lapsenlapsikin kasvoi ulos kapaloistaan?
Yötkin ovat tulleet ihan yksitoikkoisiksi. Ei täällä kukaan enää itke, kenellekään ei tarvitse kuskata maitopulloa eikä kellekään vaihtaa vaippaa. Kukaan ei oksenna sänkyyn, kukaan ei kävele unissaan. En enää edes muista, mitä on kontata pölyisten sänkyjen alta etsimässä pudonneita tutteja. Siis tutteja. Anne-Marilla, joka maaliskuun alussa täyttää 19 vuotta, oli suututi, nenätuti, käsituti ja varatuti. Jos yksi niistä putosi yöllä, tuli huuto.
Joskus oli aikoja, kun miehen kanssa aamukahvia juodessamme pohdimme, oliko edellisöinen itku johtunut hampaista, korvista vai nälästä.
Nykyään saatamme todeta aamukahvilla, että "eipä enää viiden jälkeen nukuttanut".
Olisikohan kenelläkään antaa meille lastansa lainaan - vaikka unikouluun.
Ruokaa kaupasta ja ruokaa ihmeistä
Ruokahuushollin suhteen minun on siirryttävä seuraavalla tasolle. Se tarkoittaa seuraavaa kattilakokoa.
Kuuden litran kattila, johon minulla on siiviläosa, ei tahdo enää riittää perunoiden keittämiseen yhdelle aterialle. Jos tarvitaan keitettyjä perunoita esimerkiksi pyttipannua varten, täytyy keittää ihan koko kattilallinen.
Nyt ruuan suhteen on tullut uusi haaste, kun eväiden tarvitsijoita alkaa olla useampia. Mieshän rahtaa töihin eväät, vaikka varikolla on uhkea ruokala ja ruoka-automaatteja joka ikisessä taukotilassa. Työssäkäyvä poika ottaa eväät mukaan ja huomiseksi eväsruuan tilasi lähihoitajaopiskelijapoika, jolla alkaa päiväkotiharjoittelu. Ensinhän ehdimme iloita, että hän pääsisi harjoittelujaksolle Saaran päiväkotiin, mutta paikka vaihtui päiväkotiin toisella puolella kaupunkia. Työn makuun poika pääsee oikein todella, koska herätys on kuuden pintaan, jotta kahdeksaksi ehtii Pakilaan.
Looginen ratkaisu näihin eväsjuttuihin näyttäisi olevan puolitoistakertainen iltaruoka, josta tekisin sitten eväsateriat kolmeen rasiaan. Ja kuten tiedätte, että teen iltaruuan neljälletoista, tuo puolitoistakertainen on jotakin sen päälle. Nuo kolme eväsmiestä kun ovat suuria, nälkäisiä miehiä.
Ruokakaupoissa on ollut viime aikoina todella hyviä tarjouksia. Koko kuukauden on S-marketista saanut banaaneja 79 senttiä kilolta ja viikonlopun tarjous 300g:n kanafilesuikaleista oli 1,99.
Joskus vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman naishenkilön kanssa kaupassa, kun mätimme pusseihimme jotakin tarjoustavaraa. Nainen sanoi, että hän ostaa nykyään ruuan vain tarjouksista.
Tuota lausetta olen jälkeenpäin ajatellut ja työstänyt ja myös ottanut käyttöön itselle. Meille kaupunkilaisille kotiäideille kun mahdollisuudet juosta eri kauppojen tarjousten perässä ovat mainiot.
Käytännössä ruuan ostaminen vain tarjouksista on sitä, että kieltäytyy ostamasta mielestään ylihintaista ruokaa. Samoin tarjouksista "hamstrataan" useammalle aterialle ja jos jotakin totutusta ruokavaliosta ei löydy tarjoushintaisena, pärjätään ilman sitä. Meillä sellaisia tuotteita ovat hedelmät, vihannekset, jogurtit, rahkat, liha, kala, leikkeleet ja juustot.
. . .
Sunnuntaiaamuna minua sykähdytti eräs havaintoni. Havainto siitä, että vaikka Jeesuksen opetuslapset elivät joka päivä ihmeestä toiseen ja näkivät aamusta myöhäiseen iltaan Jeesuksen ihmeitä, he olivat ihmisiä ja aivan yhtä höppänöitä kuin mekin.
Jeesus oli juuri ruokkinut viisi tuhatta siunaamalla viisi leipää ja tähteeksi jäi korillinen jokaiselle opetuslapselle. Heti perään he olivat todistamassa toista suurihmettä, kun seitsemällä leivällä ruokittiin 4000 ja seitsemän korillista jäi kotieväiksi.
Näiden tapausten jälkeen Jeesus ja opetuslapset siirtyivät järven yli toisaalle ja rannalle päästyään opetuslapset juttelivat keskenään, että "meiltä unohtui leipä".
Kun Jeesus kuuli heidän puheensa, Hän sanoi: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää. Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte? Entä ne seitsemän leipää..."
Kuuden litran kattila, johon minulla on siiviläosa, ei tahdo enää riittää perunoiden keittämiseen yhdelle aterialle. Jos tarvitaan keitettyjä perunoita esimerkiksi pyttipannua varten, täytyy keittää ihan koko kattilallinen.
Nyt ruuan suhteen on tullut uusi haaste, kun eväiden tarvitsijoita alkaa olla useampia. Mieshän rahtaa töihin eväät, vaikka varikolla on uhkea ruokala ja ruoka-automaatteja joka ikisessä taukotilassa. Työssäkäyvä poika ottaa eväät mukaan ja huomiseksi eväsruuan tilasi lähihoitajaopiskelijapoika, jolla alkaa päiväkotiharjoittelu. Ensinhän ehdimme iloita, että hän pääsisi harjoittelujaksolle Saaran päiväkotiin, mutta paikka vaihtui päiväkotiin toisella puolella kaupunkia. Työn makuun poika pääsee oikein todella, koska herätys on kuuden pintaan, jotta kahdeksaksi ehtii Pakilaan.
Looginen ratkaisu näihin eväsjuttuihin näyttäisi olevan puolitoistakertainen iltaruoka, josta tekisin sitten eväsateriat kolmeen rasiaan. Ja kuten tiedätte, että teen iltaruuan neljälletoista, tuo puolitoistakertainen on jotakin sen päälle. Nuo kolme eväsmiestä kun ovat suuria, nälkäisiä miehiä.
Ruokakaupoissa on ollut viime aikoina todella hyviä tarjouksia. Koko kuukauden on S-marketista saanut banaaneja 79 senttiä kilolta ja viikonlopun tarjous 300g:n kanafilesuikaleista oli 1,99.
Joskus vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman naishenkilön kanssa kaupassa, kun mätimme pusseihimme jotakin tarjoustavaraa. Nainen sanoi, että hän ostaa nykyään ruuan vain tarjouksista.
Tuota lausetta olen jälkeenpäin ajatellut ja työstänyt ja myös ottanut käyttöön itselle. Meille kaupunkilaisille kotiäideille kun mahdollisuudet juosta eri kauppojen tarjousten perässä ovat mainiot.
Käytännössä ruuan ostaminen vain tarjouksista on sitä, että kieltäytyy ostamasta mielestään ylihintaista ruokaa. Samoin tarjouksista "hamstrataan" useammalle aterialle ja jos jotakin totutusta ruokavaliosta ei löydy tarjoushintaisena, pärjätään ilman sitä. Meillä sellaisia tuotteita ovat hedelmät, vihannekset, jogurtit, rahkat, liha, kala, leikkeleet ja juustot.
. . .
Sunnuntaiaamuna minua sykähdytti eräs havaintoni. Havainto siitä, että vaikka Jeesuksen opetuslapset elivät joka päivä ihmeestä toiseen ja näkivät aamusta myöhäiseen iltaan Jeesuksen ihmeitä, he olivat ihmisiä ja aivan yhtä höppänöitä kuin mekin.
Jeesus oli juuri ruokkinut viisi tuhatta siunaamalla viisi leipää ja tähteeksi jäi korillinen jokaiselle opetuslapselle. Heti perään he olivat todistamassa toista suurihmettä, kun seitsemällä leivällä ruokittiin 4000 ja seitsemän korillista jäi kotieväiksi.
Näiden tapausten jälkeen Jeesus ja opetuslapset siirtyivät järven yli toisaalle ja rannalle päästyään opetuslapset juttelivat keskenään, että "meiltä unohtui leipä".
Kun Jeesus kuuli heidän puheensa, Hän sanoi: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää. Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte? Entä ne seitsemän leipää..."
perjantai 26. lokakuuta 2012
Pitkä loma loppuu
Oikein helppo on näköjään tottua elämään, että mies on kotona, eikä töissä.
Miehelläni on siis ollut talvilomaa koko tämän lokakuun ja minä olen oppinut vähän liian helppoon ja mukavaan elämään. Olemme jopa katselleet miehen kanssa silloin tällöin televisiota! Jostain syystä meillä on yhteiset mieliohjelmat. Eilen aamulla katsoimme puolituntisen "Pienten perhettä" ja illalla jakson "Tanskalaista maajussia". Jokin aika sitten katsoimme henkeämme pidätellen dokumentin Britannian naispiloteista toisen maailmansodan ajoilta. Iäkkäiden naislentäjien haastattelut olivat jännitystarinoita eletystä elämästä. Eräs kertoi ohjanneensa uransa aikana 47 eri lentokonetyyppiä. Pysäyttävää oli kuulla naisten kollegasta, joka selvisi kaikista sodan aikana tehtävistä siirtolennoista, mutta menetti henkensä sodan jälkeen synnytyksessä.
"Hurja remontti" on edelleen koko perheen mieliohjelmia ja jos kaipaamme potkua siivoukseen, katsomme jakson "Sillä siistiä" tai "Himohamstraajia", niin kyllä alkaa siivoaminen maistua.
Mutta nyt siis sohvahetket ovat taas taaksejäänyttä elämää. Miehellä on loman jatkona kaksi vapaapäivää, tämä ja huominen, ja eikös hän vain ilmoittanut työnjohdolle halukkuutensa tarjoutua ylitöihin. Tarjolla olikin tekijäänsä odottavaa työtä ja niin mies saa puhallella pölyt työtakin hartioilta iltapäivällä.
Vaikka tuolla näyttää olevan talven merkkejä teiden pinnoilla, ei ne ison bussin pyörissä vielä menoa häiritse. Keinonivelet lonkissaan köpöttelevän bussinkuljettajan sietäisi kuitenkin olla liikkeissään varovainen. Isi lähti kanssani saattamaan Saaraa eskariin ja sai useamman kerran huitoa käsillään pystyssä pysyäkseen. Mummot, vaikkei niillä keinoniveliä olekaan, tyytyvät suosiolla luistelemaan.
Mielessä vielä eilisestä Saaran ja lapsenlapsi-Melskan leikistä Saaran repliikki Melskalle:
- "Olisi parempi, jos pitäisitte kruunun päässänne, teidän ylhäisyytenne."
Miehelläni on siis ollut talvilomaa koko tämän lokakuun ja minä olen oppinut vähän liian helppoon ja mukavaan elämään. Olemme jopa katselleet miehen kanssa silloin tällöin televisiota! Jostain syystä meillä on yhteiset mieliohjelmat. Eilen aamulla katsoimme puolituntisen "Pienten perhettä" ja illalla jakson "Tanskalaista maajussia". Jokin aika sitten katsoimme henkeämme pidätellen dokumentin Britannian naispiloteista toisen maailmansodan ajoilta. Iäkkäiden naislentäjien haastattelut olivat jännitystarinoita eletystä elämästä. Eräs kertoi ohjanneensa uransa aikana 47 eri lentokonetyyppiä. Pysäyttävää oli kuulla naisten kollegasta, joka selvisi kaikista sodan aikana tehtävistä siirtolennoista, mutta menetti henkensä sodan jälkeen synnytyksessä.
"Hurja remontti" on edelleen koko perheen mieliohjelmia ja jos kaipaamme potkua siivoukseen, katsomme jakson "Sillä siistiä" tai "Himohamstraajia", niin kyllä alkaa siivoaminen maistua.
Mutta nyt siis sohvahetket ovat taas taaksejäänyttä elämää. Miehellä on loman jatkona kaksi vapaapäivää, tämä ja huominen, ja eikös hän vain ilmoittanut työnjohdolle halukkuutensa tarjoutua ylitöihin. Tarjolla olikin tekijäänsä odottavaa työtä ja niin mies saa puhallella pölyt työtakin hartioilta iltapäivällä.
Vaikka tuolla näyttää olevan talven merkkejä teiden pinnoilla, ei ne ison bussin pyörissä vielä menoa häiritse. Keinonivelet lonkissaan köpöttelevän bussinkuljettajan sietäisi kuitenkin olla liikkeissään varovainen. Isi lähti kanssani saattamaan Saaraa eskariin ja sai useamman kerran huitoa käsillään pystyssä pysyäkseen. Mummot, vaikkei niillä keinoniveliä olekaan, tyytyvät suosiolla luistelemaan.
Mielessä vielä eilisestä Saaran ja lapsenlapsi-Melskan leikistä Saaran repliikki Melskalle:
- "Olisi parempi, jos pitäisitte kruunun päässänne, teidän ylhäisyytenne."
torstai 25. lokakuuta 2012
Anna meille lapsenuskoa
Hyvin onnelliset, hyvin rentoutuneet ja virkistyneet ja erittäin hyvin syöneet matkalaiset saapuivat eilen. Matkasta oli jäänyt monta ihanaa muistoa. Rantakävelyllä tytöt olivat silitelleet vastaan kävellyttä upeaa kissaa ja ihasteleet kesyjä sorsia. Kyläpaikassa oli ollut niin kivaa, että tytöt vuoron perään muistuttivat, että heitä oli pyydetty yökyläänkin. Laivassa he olivat maistaneet villisikaa. Paluumatkalla Helsingin satamassa he olivat vielä ihastelleet huumekoiria, joista yksi oli nuolaissut isin sormia. Eläinhullulle Kaisalle tällaiset matkan yksityiskohdat ovat tietysti aivan huippujuttuja.
Anne-Marin blogista http://mennaanmaalle.blogspot.fi/ löytyy muutama kuva matkalta.
Edellisen kirjoitukseni kommentoinnista löytyy sitten laivailun jatko-osan alku.
Kun Taivaan Isä vastaa pyyntöihimme, joko tavalla tai toisella, hän käyttää usein avun välikappaleena aivan tavallisia ihmisiä. Usein tuo henkilö ei edes tiedä olevansa mukana Jumalallisessa suunnitelmassa, mutta Jumala kyllä palkitsee aina tuon avun välikappaleen. Raamatun mukaan Jumala ei jää kenellekään velkaa.
Järisyttävän konkreettisen opetuksen Jumalan kirjaimellisesta avusta ja mukanaolosta uskovan elämässä sain muutama vuosi sitten. Tuon tapauksen jälkeen en ole koskaan kyseenalaistanut Jumalan kaikkivoipaisuutta meidän pienten ihmisten pienten asioiden suhteen. Kun ajattelemme ihmiskunnan ja luomakunnan historiaa, kaikki asiat ovat Jumalalle pieniä.
Elettiin tammikuuta, mikä jostain syystä on ainakin meillä ollut taloudellisesti hyvin haastava kuukausi. Joulu tuo lisämenoja ja monia vuosittaisia maksuja tahtoo erääntyä juuri vuoden alussa.
Meiltä oli ruokarahat tyystin loppu ja vaikka lähipiirini kanssa on sopimus, että sellaisessa tilanteessa voin kääntyä heidän puoleensa, en jostain syystä halunnut tai ilennyt sitä tehdä. Valitin tilannetta Jumalalle, sanoin, että "kyllähän Sinä voit minua nyt auttaa, mutta ei se raha silti ovelle kävele". Käyttääkseni uskovaisten piirissä tuttua termiä, olin "epäuskon hengessä".
Eihän meillä ruokarahojen loppuminen tarkoita nälkää, koska aina on monta pakastinta täynnä syötävää, ainakin marjoja, ja jauhokaapeista löytyy aina jotakin, mutta ostoslistaan kertyneiden puutteiden ostamiseen ei rahaa ollut.
Kului muutama tunti. Ovikello soi. Menen avaamaan ja oven takana on rollaattorinsa kanssa naapurin pappa.
- "Minä en muistanut antaa jouluksi lapsille yhtään namirahaa, niin ota nyt tämä ja osta mitä lapset tarvitsevat." pappa sanoi ja laittoi käteeni viisikymppisen.
Kiitin pappaa sydämestäni ja sanoin, että ostan leipää ja maitoa.
Kun suljin oven kumarassa kulkevan nöyrämielisen papan lähdettyä, olin epäuskoinen ihan toisella tapaa, kuin muutama tunti aikaisemmin. Jumala sanoi minulle, että Hän voi laittaa rahan myös "kävelemään" ovelleni, jos Hän niin tahtoo.
Kerron tämän tapauksen Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi.
Ef.3: 17- 20
"Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne
perustus ja kasvupohja.
Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden,
pituuden, korkeuden ja syvyyden,
ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon.
Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttaa voimallaan
kykenee tekemään monin verroin enemmän
kuin osaamme pyytää tai edes ajatella."
Anne-Marin blogista http://mennaanmaalle.blogspot.fi/ löytyy muutama kuva matkalta.
Edellisen kirjoitukseni kommentoinnista löytyy sitten laivailun jatko-osan alku.
Kun Taivaan Isä vastaa pyyntöihimme, joko tavalla tai toisella, hän käyttää usein avun välikappaleena aivan tavallisia ihmisiä. Usein tuo henkilö ei edes tiedä olevansa mukana Jumalallisessa suunnitelmassa, mutta Jumala kyllä palkitsee aina tuon avun välikappaleen. Raamatun mukaan Jumala ei jää kenellekään velkaa.
Järisyttävän konkreettisen opetuksen Jumalan kirjaimellisesta avusta ja mukanaolosta uskovan elämässä sain muutama vuosi sitten. Tuon tapauksen jälkeen en ole koskaan kyseenalaistanut Jumalan kaikkivoipaisuutta meidän pienten ihmisten pienten asioiden suhteen. Kun ajattelemme ihmiskunnan ja luomakunnan historiaa, kaikki asiat ovat Jumalalle pieniä.
Elettiin tammikuuta, mikä jostain syystä on ainakin meillä ollut taloudellisesti hyvin haastava kuukausi. Joulu tuo lisämenoja ja monia vuosittaisia maksuja tahtoo erääntyä juuri vuoden alussa.
Meiltä oli ruokarahat tyystin loppu ja vaikka lähipiirini kanssa on sopimus, että sellaisessa tilanteessa voin kääntyä heidän puoleensa, en jostain syystä halunnut tai ilennyt sitä tehdä. Valitin tilannetta Jumalalle, sanoin, että "kyllähän Sinä voit minua nyt auttaa, mutta ei se raha silti ovelle kävele". Käyttääkseni uskovaisten piirissä tuttua termiä, olin "epäuskon hengessä".
Eihän meillä ruokarahojen loppuminen tarkoita nälkää, koska aina on monta pakastinta täynnä syötävää, ainakin marjoja, ja jauhokaapeista löytyy aina jotakin, mutta ostoslistaan kertyneiden puutteiden ostamiseen ei rahaa ollut.
Kului muutama tunti. Ovikello soi. Menen avaamaan ja oven takana on rollaattorinsa kanssa naapurin pappa.
- "Minä en muistanut antaa jouluksi lapsille yhtään namirahaa, niin ota nyt tämä ja osta mitä lapset tarvitsevat." pappa sanoi ja laittoi käteeni viisikymppisen.
Kiitin pappaa sydämestäni ja sanoin, että ostan leipää ja maitoa.
Kun suljin oven kumarassa kulkevan nöyrämielisen papan lähdettyä, olin epäuskoinen ihan toisella tapaa, kuin muutama tunti aikaisemmin. Jumala sanoi minulle, että Hän voi laittaa rahan myös "kävelemään" ovelleni, jos Hän niin tahtoo.
Kerron tämän tapauksen Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi.
Ef.3: 17- 20
"Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne
perustus ja kasvupohja.
Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden,
pituuden, korkeuden ja syvyyden,
ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon.
Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttaa voimallaan
kykenee tekemään monin verroin enemmän
kuin osaamme pyytää tai edes ajatella."
maanantai 22. lokakuuta 2012
Siellä ne nyt on - laivassa
Varmaankin aikamoista kärsivällisyyskasvatusta 6- ja 8-vuotiaille odottaa laivaan pääsyä. En edes laskenut, kuinka monta kertaa päivän mittaan minulta kysyttiin, joko olisi aika lähteä satamaan. Loppujen lopuksi viimeinen puolituntinen on helpompi odottaa terminaalissa väenpaljoudessa, kuin kärvistellä kotona ja lähteä sopivaan aikaan.
Tukholmaan lähtivät isin ja pikkutyttöjen lisäksi myös 18-vuotias Anne-Mari, jonka tarkoitus on pitää liput ja laput tallessa ja muistaa kaikki äidin muistuttamat asiat. Isillä oli selvästikin huojentunut olo lapsenlikan mukanaolosta, vaikkei Kaisan ja Saaran perässä tarvitse juostakaan. Alkumatkan puhelinsoiton perusteella laivallaolijat olivat suunnitelleet varhaista nukkumaanmenoa. Näköjään risteilyllelähdön tiivis odottaminen tänään oli verottanut matkalaisten voimia.
Huominen sujuukin heillä kuin siivillä, koska he pääsevät heti satamaan päästyään kyläilemään tätini ja hänen miehensä kotiin.
Koska tämä matka "tuli taivaasta", Miika-poika sanoi eilen illalla ennen iltarukousta:
- "Minä alan nyt rukoilemaan, että Jeesus antaa meille toisen laivalipun, niin sitten me lähdetään äitin kanssa Ruotsiin!"
Onpa paljon mahdollista, että Miika saa toivomansa rukousvastauksen - Taivaan Isä kun tykkää järjestää kaikkea hyvää ja varsinkin sitä anoville lapsille. Äitikin voi jo alkaa henkisesti valmistautumaan, että laivareissu voi olla edessä. Sen mieleisen kyläpaikan tähden kestää kyllä laivamatkan epämukavuuttakin.
Tukholmaan lähtivät isin ja pikkutyttöjen lisäksi myös 18-vuotias Anne-Mari, jonka tarkoitus on pitää liput ja laput tallessa ja muistaa kaikki äidin muistuttamat asiat. Isillä oli selvästikin huojentunut olo lapsenlikan mukanaolosta, vaikkei Kaisan ja Saaran perässä tarvitse juostakaan. Alkumatkan puhelinsoiton perusteella laivallaolijat olivat suunnitelleet varhaista nukkumaanmenoa. Näköjään risteilyllelähdön tiivis odottaminen tänään oli verottanut matkalaisten voimia.
Huominen sujuukin heillä kuin siivillä, koska he pääsevät heti satamaan päästyään kyläilemään tätini ja hänen miehensä kotiin.
Koska tämä matka "tuli taivaasta", Miika-poika sanoi eilen illalla ennen iltarukousta:
- "Minä alan nyt rukoilemaan, että Jeesus antaa meille toisen laivalipun, niin sitten me lähdetään äitin kanssa Ruotsiin!"
Onpa paljon mahdollista, että Miika saa toivomansa rukousvastauksen - Taivaan Isä kun tykkää järjestää kaikkea hyvää ja varsinkin sitä anoville lapsille. Äitikin voi jo alkaa henkisesti valmistautumaan, että laivareissu voi olla edessä. Sen mieleisen kyläpaikan tähden kestää kyllä laivamatkan epämukavuuttakin.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Ei kiire mihinkään
Tätä pilvistä lauantaipäivää kuvaisi hyvin sana "leppoisa". Heti verkalleen herättyämme lähdimme käymään Haagan Mummon luona. Miehellä ja minulla oli sovittuna hommana liimata lonksuvat tuolinjalat ja yksi heiluva pöydänjalka. Heidi lähti mukaan, koska Mummo oli viime käynnillään luvannut hänelle rahat yhden levyn ostoon.
Veimme Mummolle sekamarjamehua, vadelmavispipuuroa ja pakastemarjoja. Kaupasta haimme vielä pienet ostokset.
Haagan Mummon luona on niin levollista käydä, koska hänellä on rauha ja jatkuva keskusteluyhteys Jumalan kanssa. Rukoilen, että Jumala siunaisi anoppiani terveydellä ja voimilla, jotta hän voisi nauttia elämänsä ehtoopuolesta vailla suuria huolia ja murheita.
Poistullessa junan ikkunasta katsellessa Helsinki näytti verkkaiselta ja uneliaalta. Ihmiset kävelivät ilman kiirettä, eikä kukaan näyttänyt kiukkuiselta tai kireältä. Rautatientorin edullisesta karkkikaupasta haimme pähkinöitä ja yksittäispakattuja keksejä hätävaraeväiksi. Koulupäivinä on pienten eväiden tarvitsijoita lähes joka päivä ja täysjyväkeksi jaksaa odottaa, vaikka sattuisi repun taskuun unohtumaan.
Isot pojat ja Saara(!) ovat menossa kavereiden kanssa, Miika on käynyt jo kerran kalassa ja minulla on mehu-maija hellalla. Tämänkertainen mehu on mustikasta, mustaherukasta, mansikasta, marja-aroniasta ja puolukasta.
Ulkona ei tuule tänään yhtään, välillä ripauttaa muutaman tipan vettä. Haagan puistikosta pujahti oravanpoika aamun reissulla meitä tervehtimään ja näytti sitten meille, kuinka hienosti osaa kiivetä lehmuksen ylimpään latvaan ja sitten hypätä viereiseen puuhun putoamatta. Kun mehu on keitetty, täytyykin kysyä halukkaita lähtijöitä kävelylle ja käydä juttelemassa Hietaniemen oraville.
Veimme Mummolle sekamarjamehua, vadelmavispipuuroa ja pakastemarjoja. Kaupasta haimme vielä pienet ostokset.
Haagan Mummon luona on niin levollista käydä, koska hänellä on rauha ja jatkuva keskusteluyhteys Jumalan kanssa. Rukoilen, että Jumala siunaisi anoppiani terveydellä ja voimilla, jotta hän voisi nauttia elämänsä ehtoopuolesta vailla suuria huolia ja murheita.
Poistullessa junan ikkunasta katsellessa Helsinki näytti verkkaiselta ja uneliaalta. Ihmiset kävelivät ilman kiirettä, eikä kukaan näyttänyt kiukkuiselta tai kireältä. Rautatientorin edullisesta karkkikaupasta haimme pähkinöitä ja yksittäispakattuja keksejä hätävaraeväiksi. Koulupäivinä on pienten eväiden tarvitsijoita lähes joka päivä ja täysjyväkeksi jaksaa odottaa, vaikka sattuisi repun taskuun unohtumaan.
Isot pojat ja Saara(!) ovat menossa kavereiden kanssa, Miika on käynyt jo kerran kalassa ja minulla on mehu-maija hellalla. Tämänkertainen mehu on mustikasta, mustaherukasta, mansikasta, marja-aroniasta ja puolukasta.
Ulkona ei tuule tänään yhtään, välillä ripauttaa muutaman tipan vettä. Haagan puistikosta pujahti oravanpoika aamun reissulla meitä tervehtimään ja näytti sitten meille, kuinka hienosti osaa kiivetä lehmuksen ylimpään latvaan ja sitten hypätä viereiseen puuhun putoamatta. Kun mehu on keitetty, täytyykin kysyä halukkaita lähtijöitä kävelylle ja käydä juttelemassa Hietaniemen oraville.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)