Tälle asialle ei keksi otsikkoa - ei ole sanoja

Tuleeko teille koskaan elämässä vastaan tilanteita, joissa ajattelette, että ratkaisun löytyminen on lähes mahdoton asia tai ainakin vaatii sellaista, mihin omat voimavarat ei tunnu riittävän.
Viimeksi minulle tuli tuo voimattomuuden tunne, kun äitini soitti, että joutuu elämään ainakin kuusi seuraavaa viikkoa jalka kipsattuna. Kun ajattelin kaikkia niitä töitä, joista äiti on iästään ja voinnistaan huolimatta selvinnyt mummolassa asuessaan, epätoivo iski minuun kipsiä ajatellessa. Tuntui aivan ratkaisemattomalta ongelmalta, kuinka äiti voisi tilanteessa selvitä.

Sairaalaan pääseminen tuntui huojentavalta, mutta en voinut kuvitellakaan, että äiti voisi kotiutua ja vielä pärjätäkin kotona.

Se, että äiti on nyt virkeänä ja iloisena kotona ja selviää pakollisista askareistaan, on Jumalan ihme. Taivaan Isä on antanut äitiä vaivanneen huimauksen pysyä näinä päivinä poissa. Selkää, hartioita ja käsiä vaivannut kipu on ollut poissa ja äiti on jaksanut liikkua kepeillä ja pyörätuolilla. Jumala on antanut hänelle neuvokkuutta ja käytännön viisautta selvitä käytännöllisistä ongelmista. Esimerkiksi suihkussa yksin käyminen ja kipsin suojaaminen ennen sitä olisi nuoremmallekin aika haaste.
Tänään, kun soitin äidille, hän tuli puhelimeen keittiöstä, jossa oli ollut mättämässä puita leivinuuniin.
Eikä vähäisimpänä asiana tässä kaikessa ollenkaan: äidillä on kiitollinen ja iloinen mieli.

Kun soitin äidille, totesin hänelle, että ei todellakaan ole pelkoa siitä, että hän olisi heitteillä tässä tilanteessa.
Tänään hänen luonaan on kulkenut palvelevia enkeleitä kaikkia tarpeita varten. Kuopion Veli oli käynyt aamulla myymäläautolla ja täyttänyt jääkaapin. Yksi ystävä oli työmatkallaan poikennut tuomaan hedelmiä. Äidin veli oli käynyt lämmittämässä talon. Äidin sisar oli käynyt siivoamassa. Äidin käly oli käynyt tuomassa ompelemiaan pussukoita pyörätuolia varten, jotta äiti voi pusseissa kuljettaa tavaroita. Vielä illansuussa tuttavalääkäri oli pistäytynyt tyttärensä kanssa ja äiti oli saanut kysellä mieltään askarruttavista asioista.

Mutta tänään toteutui yksi sellainen rukousaiheeni, josta olin Jumalalle huokaillut siihen malliin, että elämässäni ei taida olla mitään vaivalloisempaa ja työläämpää asiaa hoidettavana. Olin jopa vastuutani pakoillen sanonut Jumalalle, että "jos haluat päästää minut tässä asiassa helpolla, niin etsi joku, joka hoitaa asian puolestani".

Olimme veljienkin kanssa asiaa pähkäilleet, mutta mitään asioiden etenemiseen tähtäävää emme olleet saaneet päätettyä saati sitten toteutettua. Kyse oli siitä mummolan talon vesiasiasta.
Mummolan kaivohan on ollut muutaman vuosikymmenen sellainen, että kuivana vuodenaikana siitä loppuu vesi. Isä viimeiset vuodet paikkaili tilannetta nostamalla pumpun kanssa vettä metsäkaivosta talon kaivoon.
Päätös porakaivon hankkimisesta oli jäänyt pahasti puolitiehen, kun pohdimme kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.
Tällä viikolla kuitenkin eräs perheemme ystävä naapurista oli ottanut puhelimitse yhteyttä veljeeni ja kysynyt, haluaisimmeko porauttaa kaivon, kun miehet ja laitteet olisivat vapaat tulemaan töihin hoidettuaan ensin hänen kaivoasiansa kuntoon.
Kauaa ei meidän tarvinnut  vastausta miettiä.

Tänään iltapäivällä Kuopion Veli soitti poraajien kuulumiset: 68 metrin poraamisen jälkeen vesisuoni oli puhjennut ja poraaminen voitiin lopettaa. Porakaivo tehtiin vanhaan talon kaivoon ja aikanaan hoidetaan pumppuasiat kuntoon. Puhuimme Veljen kanssa, että hommaamme vielä vanhanaikaisen käsipumpunkin sähkökatkojen varalle.

Voitte vain kuvitella, miten olen leijunut onnellisuudessa tänään. Koko vesiasia oli minulle kuin tuntematon musta mörkö, josta en tiennyt, kuinka siitä selvitään. Nyt Jumala näyttää jälleen kerran ihan kädestä pitäen, käytännön asioiden tasolla, että Hän kyllä hoitaa asiat, kun niihin nöyrällä sydämellä apua pyydämme. Kaiken lisäksi Hän hoitaa asiat aina meille parhain päin, vaikka ensi hätään meistä ei aina siltä näyttäisikään.

Vähäisimpänä asiana tässä kaivojutussa ei suinkaan ollut kustannukset. Inhimillisesti ajatellen ja meidän perheemme taloudellisen tilanteen arvaten ei yhden kaivon porauslaskuja hoideta ihan rutiinijuttuna. Ja kiitollisuuttani ja ihmetystäni tänään lisää myös se asia, että meidän ei tarvitse toistaiseksi itse huolehtia kustannuksista. Se ei myöskään ole mikään ihan pieni ihme.

Luin miehelle tänä aamuna uudesta raamatunkäännöksestä erään kohdan, jossa on sanottu aika selvin sanoin elämämme koko perusta. Sopii vielä näin iltaankin, kun ajattelee, mitä kaikkea aamun jälkeen tapahtui.
1.Joh.3:18-24
"Lapset, älkäämme osoittako rakkautta sanoin ja kielellä
vaan teoin ja totuudessa.
Tästä me tiedämme, että olemme totuudesta,
ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme,
jos se syyttää meitä.
Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme
ja tietää kaiken.
Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä,
meillä on rohkea luottamus Jumalaan.
Ja mitä tahansa anomme, sen me häneltä saamme,
koska pidämme hänen käskynsä
ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.
Tämä on hänen käskynsä:
meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen
ja rakastaa toisiamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa
ja Jumala hänessä.
Siitä me tiedämme hänen pysyvän meissä,
siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut."