"En tykkää tästä ruuasta"

Liki jokaisessa lapsiperheessä ainakin jossain vaiheessa tehdään linjanvetoa lasten ja vanhempien kanssa siitä, onko kaikkea ruokaa pakko syödä tai maistaa, onko sopivaa valittaa ruuasta.

Suurperheen äitinä tämä asia on tullut minulle tutuksi jo neljännesvuosisadan ajalta. Suuria "ruokasotia" meillä ei oikeastaan olla koskaan käyty, mutta samat keskustelut ja linjanvedot on täytynyt jokaisen lapsen kohdalla ainakin kerran käydä.
Tiedän, että valitettavan monessa perheessä ruokakuri on vanhempien vallankäytön väline.
Minulle tässä asiassa on kuitenkin tärkeintä lopputulos ja se, ettei lapsen käytös ole "kenellekään pahennukseksi" toisin sanoen lapsi ei esimerkiksi kylässä käyttäytyisi epäkohteliaasti ruokailutilanteessa. Hyvänä lopputuloksena pidän sitä, että aikuistuttuaan lapseni "pystyy" syömään kaikkea ruokaa, mitä hänelle tarjotaan, nenä ei nyrpisty ja kukaan kanssaihminen ei pahastu aikuisen lapseni ruokailukäyttäytymisestä.

Olen tavannut joitakin kouluikäisiä lapsia, jotka syövät kaikkea ruokaa, mitä eteensä saavat. He pitävät kaikesta ruuasta, kaikista mausteista, eikä mikään ruuan olomuoto tuota heille ongelmia syödessä. Omissa lapsissani ei ole ollut ainuttakaan sellaista ainakaan koko ikää. On toki ollut useampikin lapsi, joka jossain vaiheessa on syönyt kaikkea, mitä suuhun on lusikoitu. Pikkuhiljaa on ilmennyt ongelmia joko jonkun ruoka-aineen suhteen tai ruuan olomuodon kanssa. Muutamalla lapsella on tavallista ahtaampi nielu aiheuttanut joidenkin ruokien välttelyä.

Lähtökohtana olen pitänyt sitä, että uutta ruokaa maistetaan. Jos maistamistilanne on kotona ja perheenjäsenten keskuudessa, voi mielipiteensä sanoa ääneen. Jos ollaan kylässä, ruokaa ei arvostella ääneen. Olen opastanut lapsia, että oudontuntuista ruokaa on syytä ottaa lautaselle niin vähän, että pystyy sen syömään, vaikka ei siitä yhtään pitäisi. Jos taas pitää ruuasta, ruokailun emäntä usein ilahtuu siitä, kun ruokaa halutaan lisää.

Omassa perheessä olen tavannut lapsia, jotka eivät ole pystyneet syömään ilman yökkäämisrefleksiä herneitä, spagettia, kermaa tai keitettyä perunaa. Poika, joka alkoi yökätä maistettuaan hernekeittoa, pystyy nyt armeijan käytyään kyllä syömään pienen määrän hernekeittoa, jos on oikein kova nälkä tai sitä tarjotaan kylässä, mutta koskaan hän ei halua syödä sitä omasta tahdostaan.
Miika, joka yökötteli kolmevuotiaana keitetylle perunalle, alkoi syödä perunaa erään koomisen tapauksen jälkeen. Ruokana oli keitettyjä perunoita ja kastiketta ja Miika kartteli perunanpalasia lautasellaan. Keittiömme ikkunasta näkyvän ravintolan eteen ajoi ambulanssi ja Miika kysyi vanhimmalta veljeltään, mitä jollekin on tapahtunut, koska ambulanssi on siellä. Katala veli vastasi:
- "Noin käy sille, joka ei syö perunaa".
Nykyään Miika kyllä keitettyä perunaa syö, muttei pidä siitä ja mielellään vaihtaa perunan muuhun ruokaan. Vaikka peruna on lähes mauton, eikä sen suutuntumakaan aikuisesta tunnu ollenkaan vastenmieliseltä, kunnioitan sitä mielipidettä, että Miika ei keitetystä perunasta pidä. En "pakota häntä tykkäämään". Tiedän, että aikuistuttuaan hän pitää perunasta kaikissa muodoissaan.

Jos jonkun ruoka-aineen välttelystä tehdään suuri numero ja lapsen käytöstä paheksutaan niin, että hän joutuu yleisen huomion kohteeksi ruokailutilanteessa, voi ainekset suurempiin syömisongelmiin olla kasassa. Uhmaikäiselle oman mielipiteen ilmaiseminen siitä, mitä suostuu syömään tai mitä ei, on tehokas keino ilmaista aikuiselle omaa päätösvaltaa omaa kehoa ja  sen toimintaa koskevissa asioissa.

Johdonmukaisuus ja omasta linjasta kiinnipitäminen on aikuisen käytöksessä a ja o. Aikuisen kuuluu olla tietoinen jo ennen ruokakriisin syntymistä, jos ruokailussa oleva lapsi on sairas tai liian väsynyt. Kuumeiselle ei aina ruoka maistu ja liian väsynyt lapsi ei enää jaksa syödä, vaikka olisi kovakin nälkä. Lapsi aistii myös hyvin tarkasti ruokailutilanteen ilmapiirin, vaikka aikuinen ei olisi sanonut sanaakaan. Jos luomme kireää, kiireistä tai vihamielistä ilmapiiriä ruokailuhetkeen, voimme syyttää ruokailun epäonnistumisesta vain itseämme. Käänteisesti: jos ruokailutilanne on sydämellinen, kannustava ja toiset huomioonottava, se luo otollista maaperää maistaa ja syödä myös sellaista ruokaa, mikä joskus on tuottanut ongelmia.

Jos lapsen ruokailu alkaa pääsääntöisesti olla luetteloa "en tykkää tuosta ja tuosta ja tuosta" ja perheen muut lapset pystyvät samaa ruokaa syömään, neuvon ottamaan asian puheeksi ammattilaisen kanssa. Tavallisesti kuitenkin kasvatamme lapsemme samojen periaatteiden mukaan ja jos maalaisjärkinen suhtautuminen lapsen syömisoikkuihin ei tuo ratkaisua ja ruokailusta uhkaa tulla tahtojen taistelu, on syytä pyytää apua välittömästi.

Kuten tiedämme, on nuorten, jopa lasten syömishäiriöt lisääntyneet räjähdysmäisesti muutaman viime vuoden aikana. Syitä niiden kasvulle on monia. Aina ei perheellä ole mitään ennaltaehkäiseviä mahdollisuuksia toimia niiden välttämiseksi. Yksi asia, jolla voimme omalta osaltamme ehkäistä nuoren ajautumista itsetarkkailuun ruoka-asioissa, on aika yksinkertainen: lapsen ulkonäköä ei arvostella. Varsin viattomalta tuntuva tokaisu "onpas sinusta tullut pullukka" tai "kauheaa, kuinka laiha sinä olet" ovat aivan tarpeettomia kommentteja lapselle tai nuorelle lausuttuna. On syytä myös muistaa, että aina ei tarvita edes sanoja toisen itsetunnon latistamiseen tai kohottamiseen. Jos suhtautumisemme viestii hyväksyntää, emme tarvitse sanoja. Isien on hyvä muistaa, että he ovat avainasemassa tyttäriensä hyvän itsetunnon kehittymisessä. Jos isä hyväksyy tyttärensä omana itsenään kauniina, hyvänä ja juuri sopivanpainoisena ja myös ilmaisee sen sanattomalla kielellä, on tyttärellä vahvat eväät varttua terveen itsetunnon omaavaksi naiseksi.

Luulen, että kasvatustapani lasten ruokatottumusten suhteen noudattelee kultaista keskitietä. Niinkuin sanoin, pidän tärkeänä lopputulosta. Olen tyytyväinen kasvatustyöhöni ja -menetelmiini, kun jo kuusi vanhinta lasta omaavat kauniit ruokailutavat ja pystyvät syömään kaikkea tarjolla olevaa ruokaa. Eikä heidänkään ole pakko pitää kaikesta ruuasta. Toivon, että oppi menee perille myös nuorempien kohdalla.