Isin vapaapäivää vietettiin tänään Korkeasaaressa. Melska lähti äitinsä kanssa mukaan ja poikkeuksellisesti taitoimme alkumatkan Rautatientorilta lähtevällä bussilla. Perinteisesti olemme menneet Hakaniemestä siipirataslaivalla, mutta nyt kaipasimme vaihtelua. Tukalaa ja ahdasta vaihtelua tulikin ja bussin reitti Kulosaaressa tarjosi myös hulppeita maisemia. Totesimme, että muutaman euron kalliimpi laivamatka on kyllä vaivattomampi ja nopeampi.
Edellisellä kerralla, varmaan kymmenisen vuotta sitten, mukanaolleet innostuivat tutkimaan muurahaisia. Nyt näytti siltä, että saaressa vapaana olevat hanhipoikueet olivat kaikkein mielenkiintoisimpia ihasteltavia.
Korkeasaaressa käyneet tietävät, että vaativin osuus eläintarhapäivänä on käveleminen. Uuvuksissa olemme kaikki edelleen, vaikka kotiintultuamme nukuimme kunnon päivänokoset. Kävin eilen luovuttamassa verta ja sekin varmaan lisää hutakkaa oloa.
Lasten elämäntyyli vaikuttaa ihan siltä, että he haluavat ottaa kesästä kaiken ilon irti. Saara lähtee aamupalan syötyään pihalle ja illalla täytyy jollakin houkuttelevalla asialla keplotella kotiin. Iltapesulle hänet täytyy käskeä ennen syömistä, koska syötyään hän sammahtaa siihen paikkaan, mihin sattuu päänsä kallistamaan.
Ruuan suhteen ollaan taas vakiotilanteessa. Laitanpa mitä pöperöä tahansa, kattilat kaavitaan tarkasti ja kylmiö tyhjenee hetkessä välipalasyömisistä. Leivonnan suhteen odottelen sadepäivien tuloa, koska ulkonaolo tuntuu nyt ajankohtaiselta.
Isot pojat, jotka kuukauden olivat omien pöperöittensä varassa, tuntuvat olevan nöyrän kiitollisia vanhojen ruokarutiinien palautumisesta. Tänään yksi omatoiminen poika oli retkemme aikana keittänyt itselleen makaronia ja hujauttanut "ruokasuolan" sijasta "ruokasoodaa" makaronikattilaan kuohuvin seurauksin. Kiitettävästi oli poika putsannut silmäterähellani. Vielä muutama tunti tapauksen jälkeenkin oli poika hyvin ärsyyntynyt tapahtuneesta. Lohduttelin, että pääasia, ettei poika polttanut itseään kuohuissa.
Olen ollut ihan tyytyväinen, ettei vielä tälle viikolle ole tullut työkeikkoja. Tämä kaupunkielämään sopeutuminen on siinä mielessä ottanut koville, ettei tahdo oikein saada kiinni kotitöistä riittävällä ripeydellä. Jos istahtaa kahvikuppinsa kanssa parvekkeen nojatuoliin, huomaa päätyvänsä ajatuksissa pitkälle retkelle Lautakankaan maisemiin. Jos toiseen tuoliin sattuu istahtamaan mies kahvikuppinsa kanssa, huomaamme keskustelevamme halonhakkuun ihanuudesta. Paarmat ja hyttyset ovat jo unohtuneet kaikilta.
Kesäiloja tosiaan! Ja mukavaa olla ulkona niin paljon kuin mahdollista, kun on mukavat ilmat. Sitä itsekukin varmaan toivoo ja unelmoi maallemenosta - niin minäkin edes mökille tai marjametsään...nyt ovat olleet pienet meillä -tänäänkin viisi yhtäaikaa, joten omat hommat jäävät vähemmälle ja ainakin tähän yölliseen valmistautumiseen töihin.
VastaaPoistaAntoisia ulkoilupäiviä ennen työ- ja opiskeluajan alkua.