Kalaa ja leipää

Kalastajapoika onki kanavasta lahnan, jonka perkasin ja paistoin pannulla. Edes maistiaisia ei poika muille malttanut kalastaan jakaa, vaan söi  koko kalan yksin iltapalakseen. Mielenkiintoista huomata, kuinka kala-asioihin omistautuneesta pojasta on tullut myös taitava lajintunnistaja. Murtovesissäkin viihtyvä pasuri kun sekoittuu helposti lahnaan, mutta tämäniltainen kalapojan iltapala oli lahna.

Kaupan kalatiskillä päivällä näkemistäni muikuista sain ajatuksen, että ihan lähipäivinä täytyy laittaa ruisleipätaikina ja kokeilla muikkukukon tekoa. Mummolanreissulla tuli muikkujakin syötyä muodossa jos toisessa ja muikkukukko on kyllä ruokaa parhaimmillaan.

Yksi isäni siskoista kertoi uusia yksityiskohtia Lautakankaan vaiheista. Lautakankaan taikinajuuri, jota minullakin on ollut kymmenisen vuotta täällä kaupungissa käytössä, on lähtöisin 1800-luvulta. Isäni isän vanhempien mukana taikinajuuri on taloon tullut ja isäni sisko otti samaa juurta mukaansa mennessään miniäksi nykyiseen kotitaloonsa. Sama taikinajuuri on hänellä "elossa" edelleen ja siitä juuresta tehdyn leivän serkkuni toi meille yhtenä iltana Lautakankaalle. Oli mukava maistaa oman ruisleipämme "sisarta". Tuttu oli maku, mutta tädilläni on selvästikin leivänteon taito hyppysissään. Leivän happamuus oli niin kohdillaan, että minulla on sellaiseen tarkkuuteen matkaa vielä monta leiväntekovuotta.

Lautakankaan vanhan talon tuvassa on 70-luvulla valmistunut leivinuuni, joka on paisto-ominaisuuksiltaan parempi kuin uuden talon uuni. Puhuin asiasta monitaitoiselle enolleni ja hän katsoo uunin ja hormin turvalliseen kuntoon, kunhan nuohooja on sanonut uunista oman mielipiteensä. Haaveilen, että vanhasta tuvasta saisi laitettua mainion leivintuvan. Kesähelteillä asuintalossa leivinuunin korventaminen on mahdoton ajatus, mutta leipomiselle kesä olisi otollista aikaa.