keskiviikko 6. helmikuuta 2013

"Äiti, tuu sanomaan heippa"

Arkiaamun rutiinit sujuvat joka päivä samanlaisina, turvallisen samanlaisina. Ne lapsista, jotka haluavat laittaa herätyksen omaan puhelimeensa, huolehtivat ehtimisestään itse. Viiden pienimmän herätän, jos he eivät ole ehtineet herätä.
Herättäminen tapahtuu jokaisen lapsen kohdalla hiukan eri tavalla. Esimerkiksi neljäsluokkalainen, jonka lempinimi oli pitkään Paaponen, herätetään kietomalla hellin käsin peiton lämpöön ja hyvin varovaisesti silittelemällä päätä ja poskia. Kun poika päästää unisen ynähdyksen, hänelle kuiskataan "yksi minuuttia, yksi minuuttia". Se tarkoittaa, että hän voi tovin vielä nauttia peiton lämmöstä. Sitten hän ilman eri käskyä reippaasti nouseekin ylös ja vetäisee vaatteet ylleen yhdessä hetkessä.

Miika, joka on nyt 9-vuotias, herää tyytyväisenä, jos häntä silitellään hiljaa poskelle tai käsivarrelle ja kysytään "jaksaisitko jo herätä".
Saaraa tarvitsee harvoin herätellä, koska vien hänet päiväkotiin ihan hänen nukkumisensa mukaan, ellei ole mitään erikoista ohjelmaa, jolloin pitää olla ajoissa paikalla. Uni on sen verran tärkeä asia lapsellekin, että kun ei vielä tänä vuonna ole pakko olla tietyllä kellonlyömällä valmiina, annan Saaran nukkua niin kauan, kuin unta riittää.

Jokaiselle kouluunlähtijälle on hyvin tärkeää saada oma henkilökohtainen hyvänpäiväntoivotus äidiltä. Jopa 16-vuotias hyvästelee joka aamu reippaalla toivotuksella.
Kaisa ja Miika lähtevät useimmiten kahdestaan puoli yhdeksältä metro- ja raitiovaunumatkalle kouluun. Kaisa sanoo, jos en ole jo valmiiksi eteisessä, että "tuu äiti sanomaan heippa". Se heipansanominen on hyvin hellä "rituaali". Siihen kuuluu halaus, posken silitys, pieni suukko, jopa kaksi ja sitten vielä vähän halausta. Miikallekin on tärkeää saada hellät kosketukset ja halaukset, mutta ei kovin suurieleisesti.
Miika on siitä harvinainen poika, että antaa isosiskojenkin halata ja hellitellä, jos sille päälle sattuu.
Tänä aamuna kuiskasin sekä Kaisan että Miikan korvaan:
- Enkeli mukaan matkalle.

Kovin pienistä aineksista syntyy hyvän päivän aamu.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihanat ja hellät herätykset ja heipat teillä. Mun 8v prinsessalla on tällä hetkellä kausi, jolloin äidin syliin halutaan useaan kertaan päivässä ja säännöllisin välein kuuluu serkulta kopioitu huudahdus "halikaipuu" ja sitten rynnätään syliin. Aamulla ei riitä, että suukotan koulun portilla vaan pihalle asti on kiva kävellä käsi kädessä.
    Enkeleitä mukaan myös sinun päivääsi!

    VastaaPoista
  2. Hei Sirkku! Olen jo pitkään blogiasi seuraillut. Tietäisitpä miten korvaamaton se on :) Tulen aina hyvälle mielelle täällä vieraillessani ja ennenkaikkea olen löytänyt "uinuneen" uskoni uudelleen. Päivän sanakin tulee aina luettua sivupalkista. Kiitos kauniista ja viisaista sanoistasi ja enkeleitä perheesi päivään.
    Terveisin kahden lapsen äiti länsi-Suomesta.

    VastaaPoista
  3. Voiko ihanammin päivän enää alkaa....Kyllä meilläkin poika 15v halailee äitiä.Ihana.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa tosi kauniilta!
    Tulee mieleen se suurin ongelmani...miten sitä itse herää?

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä erityisen etuoiketetussa asemassa kun pääset nauttimaan yhteisistä aamuista lasten kanssa. Vaikka ei ne aina niin rauhallisia ja kiireettömiä ole, mutta ainutlaatuisia.

    Luvattoman vähän olen taas kommentoinut vaikka joka kirjoituksen luenkin, selain ei aina avaa laatikkoa.

    VastaaPoista
  6. Halailu on tärkeää lähtiessä ja heipankin sanominen niin puolisolle kuin lapsille/lapsenlapsille.

    VastaaPoista
  7. Minulla oli koko kouluajan - taisi olla lukion loppuun asti - tapana saada äidiltä aamusiunaus. Kun isä ja veli olivat jo menneet navettaan ja äitikin menossa, hän vielä istui viereeni keittiön pöydän ääreen, otti kainaloon, ja siunasi minut käyden läpi kaikki tavalliset asiat ja sitten ne erikoisemmat, kokeet ja muut jännityksen aiheet. Joskus aikuisena olen kaivannut, että joku tekisi vieläkin samoin, vaikka itse koetankin aamurukouksen lukea. Ihania tapoja siis teillä!

    VastaaPoista