tiistai 26. helmikuuta 2013

Rukousvastaus koottu

Jotkut muistavat minun maininneen täällä, että olemme sinnitelleet sellaisen vuoteen kanssa, josta kylkeä kääntäessä romahtaa pohjalaudat lattialle. Muutenkin se sänky oli epäkäytännöllinen ja hankala ja aivan liian matala. Kuukausiin lonkkaleikkauksen jälkeen mies ei voinut nukkua siinä ollenkaan, koska ei olisi päässyt sängystä ylös.
Muutama kuukausi sitten sanoin miehelle, että alan rukoilla meille uutta sänkyä. Tässä yhteydessä voi mainita, että suuri osa huonekaluistamme on rukousvastauksina saatu. Rukousvastaus tarkoittaa sitä, että kerron Taivaan Isälle, mitä ja millaista tarvitsen, sitten alan rukoilla asian puolesta ja kiittää siitä, että vastaus on jo matkalla ja sitten Taivaan Isä järjestää asian.
Sängyn suhteen esitin toivomuksen, että se olisi hyvin tukeva ja saisi olla valkoinen.
Me saimme valkoisen, tukevan parisängyn ja eilen kasasimme sen miehen kanssa. Viime yön nukuimme tasaisella patjalla ja naulatut pohjalaudat pysyivät visusti paikoillaan, vaikka koko yön alitajuisesti pelkäsin, milloin pohja romahtaa.

Mistä se sänky sitten meille siunaantui? Eräs ystävämme lähetti (sängyntarpeestamme tietämättä) sähköpostiviestiä tuttavapiiriinsä, että heillä olisi varastossa joutenoleva parisänky, jonka tarvitseva voi noutaa pois. Vastasin viestiin, että jos sänky vielä on vapaana, meille kelpaa.

Sänky on kaunis. Äitini virkkaama pitsipeittokin pääsi vihdoin käyttöön. Eikä minun tarvitse enää hävetä olohuoneen nurkassa ollutta rotanpesää.

8 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaoit.
    Tuosta on viime aikoina muitakin kautta muistutettu että muistaisin kiittää jo etukäteen. Mutta noin Jumala toimii, mittatilauksena sitten toimittaa ja ihmisiä käyttää jalkoinaan ja käsinään.

    VastaaPoista
  2. Näin se vain on: Kiitos jo etukäteen.

    VastaaPoista
  3. Ihana juttu :) Ja usein käy niinkin että vastaus tulee jo ennen kuin on edes osannut/jaksanut pyytää. Kuten meille viimeksi, isot kassilliset lastenvaatteita, juuri tarvittavaa kokoa ja juuri silloin kun niitä jo ihan oikeasti tarvittiin. Enkä edes pyytänyt, niitä vain tarjottiin ja sitten vasta osasin kiittää siitä että Taivaallinen Isämme kyllä tietää jo ennen kuin pyydämmekään <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun kerroit. Kiitos kun muistutit.

    VastaaPoista
  5. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista

  6. Aivan ihanaa. Olen iloinen puolestanne.

    Kiitos, kun sain lukea tämän tekstin tänään. Olen koko päivän tuskaillut ison lasta koskevan huolen kanssa. Muistutit, että asia pitää jättää Taivaan Isän käsiin.

    VastaaPoista
  7. Minäkin tarvitsin tätä muistutusta juuri tänään! Kiitos!

    VastaaPoista