Mummohuumoria

Avioliiton alkuaikoina keskinäinen huumorimme oli mielestäni kuivakanoloista. Huumoria ei juurikaan tarvittu, kun tunteiden palo piti mielen virkeänä ja elintasokin oli toisissa korkeuksissa kuin nykyään.
On meillä mieli virkeänä vieläkin, eipä silti, mutta sitä ylläpidetään myös uusin konstein. Puolisoiden keskinäinen huumori on asia, jota olen aina ihaillut. Mitä vanhemmasta pariskunnasta on kyse, sitä hemakampaa on usein huumorikin. Totuuden nimissä on myös muistettava, että on pariskuntia, joiden huumori on vielä viidenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen korpun murenia.

Mitä sitten elintasolla on tekemistä parisuhteessa, niin on näköjään sen verran, että pohdinnat rahan riittävyydestä  tai riittämättömyydestä  ovat haasteita parisuhteen iloiselle, rennolle olotilalle.

Meidän vanhenemisemme huomaan "mummo" ja "pappa"-titteleiden ilmaantumisen lisäksi myös siitä, että huumori antaa arjen ponnistuksiin uutta voimaa.
Mies lähti eilen "haukkaamaan happea" ja sanoi vievänsä jätesäkin mennessään roskahuoneeseen. Tovin haukkailtuaan mies tulee kotiin ja kertoo, että matkalla roskahuoneeseen hän ajatteli, että hakeepa samalla reissulla metroasemalta päivän ilmaislehden. Ajatukset olivat niin lehden perässä, että mies huomaa kulkevansa kadulla jätesäkki kädessä kohden metroasemaa.
Pelkästä ajatuksesta, että mies kulkee kylillä raahaten perheen jätesäkkiä, hän saa vaimoltaan kunnon halit ja makoisat naurut.

Toisen kerran mies ilahdutti minua tempaisullaan yövuoron jälkeisenä nukkumapäivänä. Hän oli aamukahvia juodessaan tutkinut ajopäiväkirjaa, joka on paperiarkille printattu lista työpäivien kulusta. Mies oli sujauttanut taitellun ajopäiväkirjan alushousujensa leveän kuminauharesorin alle, kun ei viitsinyt viedä paperia paikoilleen eteiseen.
Ajopäiväkirja unohtui sijoilleen, kunnes sitten vessareissulla kuuluu surkea parahdus miehen suusta:
- "Voi ei!!"
Äänen sävystä päättelin, että jokin peruuttamattomaa laatua oleva onnettomuus on tapahtunut. Niin oli käynyt, että ajopäiväkirja oli luiskahtanut pönttöön ja mies huomasi sen vasta vessan vedettyään.
Minä, joka tässä perheessä teen kaikki likaiset työt, kylmän rauhallisesti noukin taitellun paperin pytyn mutkasta, jossa ne näkyi lilluvan.
Mitäpä siinä muutakaan, kuin pesen paperin ja kiikutan sanomalehden päälle kuivuriin.

Hoh-hoijakkaa, miten paljon iloa päiviini tuokaan tuo rakas mies!

Kun kuitenkin on kaikkien uskollisten lukijoiden tiedossa jo se tosiasia, että pikkuisen on heittoa päässä tämän perheen vanhemmilla, niin lisävahvistusta asialle nämä kaksi tositapausta tuo.
Tuosta ajopäiväkirja-asiasta sain tieteysti oivan aiheen muistuttaa miestä, miten tärkeää on laittaa tavarat omille paikoilleen.
Kun hömelyyttä alkaa löytyä jo sekä mummolta että papalta, on ihan hyvä, että huumori astuu täysjärkisyyden sijaan.

J.k. Kannaattaapa käydä lukaisemassa, mitä Wikipedia kertoo huumorista.