Kävin kotona, palasin kotiin

Kangasniemen reissu on tehty ja tuntui, kuin olisi ollut kauemminkin pois kotoa, kuin vain yhden päivän. Istumalihaksissa tuntuu eilisen ahkera istuminen: seitsemisen tuntia matkojen takia ja reilut kolme tuntia pankissa.
Nyt tiedän senkin, että perunkirjoitus ei ole vain kaavakkeen läpiluku ja allekirjoitus. Oli hyvä, ettemme olleet suunnitelleet eiliselle mitään erikoisempaa ohjelmaa tämän lisäksi, koska perukirjan teko kaikkineen vei sen kolme tuntia. Mietin vain, kuinka monta työtuntia uskotut miehet olivat tehneet töitä jo etukäteen.
Asia on nyt hoidettu ja jäämme odottelemaan kevään aikana ilmaantuvaa postia verottajalta. Sitten onkin ihan uudet asiat mietinnässä, kuten asioista perillä olevat voivat arvata.

Mummon hirvipaisti oli upeaa lanttu-ja porkkanalaatikon kanssa. Eilen syntymäpäiväänsä viettänyt mieheni sai lohturuuaksi loput paistista.
Lakkajuustokakusta voin sanoa, ettei se ollut "minkään etteistä", isäni ilmaisua lainaten. Luulin, että lakkalikööri antaisi juustomassaan vahvaa lakanmakua, mutta kakun valkoinen osa maistui vain  lakkajogurtille, ei juuri muulle. Täytyy vielä etsiä "lakkaisempi" ohje, koska mieheni hinkuu kaikkien lakkaleivonnaisten perään.

Metsäkävelystä luovuin suosiolla sillä tekosyyllä, että olimme jo myöhäisessä iltapäivässä, kun olisimme päässeet metsään tarpomaan. Kuopion veljeä ei myöhä ja pimeä pidellyt. Syötyään hän livahti moottorisahan kanssa metsään ja tuli takaisin vasta sitten, kun ei enää nähnyt, pitelikö sahaa oikeassa vai vasemmassa kädessä.
Minä katselin, kun Pikkuveli teki latinkia lämmityskattilaan. Muut hetket, mitkä ehdin mummolassa viettää, imin itseeni talon lämpöä ja tunnelmaa ja kuvittelin lapsiamme taloon asumaan ja touhuamaan.
Takakatoksella pikkulinnut melskasivat mummon ruokatarjoilujen kanssa. Piha, puut ja pensaat olivat niin järisyttävän kauniita, ympäröivä metsä niin tuttu ja turvallinen.

Isän tuntu tuli vastaan kaikkialla. Sivelin kädelläni isän Huovis-kirjaston selkämyksiä. Kävin katsomassa sen huoneen vuodetta, jossa isä syyskuun 15.päivä nukkui pois. Isän puhelin numeroineen ja liittymineen siirtyi nyt minulle. Sydänalassani tuntui silloin ja tuntuu nyt  suurelta ja lämpimältä.

. . .

Hyvä, että tulin kotiin sukkelasti. Hyvin oli lapsenlikka pärjännyt ja Melskan äiti oli käynyt kantamassa kortensa kekoon; oli imuroinut ja vienyt roskia. Tirtetalla oli saattanut vähän olla ikävä, koska aamulla ei meinannut suukoille ja haleille tulla loppua.
Lähdin puolilta päivin Kaisan kanssa hakemaan tarjouskahvia lähikaupasta. Yksi tytöistä soittaa perään, että "tule äiti äkkiä kotiin, L huitaisi sählymailalla eteisen lamppua ja se putosi L:n päähän.".
Onneksi kattovalaisin särkyi vasta lattialle pudotessaan ja pojan päähän tuli vain kuhmu ja pieni haava. Jouduin kuitenkin ajelemaan kaljun läntin pojan päähän, että sain perhosteipit ja sidokset kiinni.
Pahemminkin olisi voisi voinut käydä ja onneksi turma ei sattunut poissaollessani.