keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Helppoa herkkuruokaa

Aamulla piti ensi töikseni tarkistaa mummolan sähkötilanne. Korvaamaton enoni oli käynyt aggregaattinsa kanssa nostamassa äidille vettä ja elvyttämässä pakastimia. Pyysin äitiä soittamaan, kun sähköt saadaan kuntoon. Puolen päivän jälkeen äiti ilouutista soittikin. Huomasimme, miten suihkussakäynti, vessassa asiointi ja kahvinkeitto alkoi tuntua vuorokauden tauon jälkeen merkittäviltä asioilta. Ei äidin tarvinnut vuorokautta vessa-asioitaan pantata, löytyy toki mummolasta ulkohuussikin, mutta tottahan hirmuisessa flunssataudissa mielummin asioisi sisällä. Äidillä kun on muun lystin lisäksi niin hurja tauti, että puheesta pitää puolet arvata, kun pihinästä ei tahdo saada selvää. Minun oloni kyllä helpottui huomattavasti, kun sähkökatkos jäi vain yhteen vuorokauteen.

Perheemme ruokalistalle on noussut uusi suosikki. Pikkuveli vaimonsa kanssa on useaan otteeseen  maininnut Knorrin lasagnesta, jota he ovat tehneet. Olen ollut kyseiseen ruokaan vähän epäluuloinen, koska kaupasta joskus ostamani valmislasagne on ollut rasvassa lilluvaa mömmöä, joka ei ole ollut hyvää.
Nyt olemme pari kertaa tehneet Knorrin valmiista aineksista lasagnen itse ja ruoka on ollut todella hyvää ja maistunut kaikille. Pakkauksen tarvikkeiden lisäksi tarvitset ruskistettua jauhelihaa, maitoa ja vettä.
Ruoka on todella nopea ja helppotekoinen ja valmistusohjetta kannattaa noudattaa. Ensimmäistä kertaa tehdessäni jätin vedestä kaksi desiä pois, kun määrä tuntui niin suurelta. Sitä ei todellakaan kannata tehdä, koska ohjeen nestemäärä on juuri sopiva mehevään lasagneen.
Jos haluaa paistoksensa päälle laittaa juustoraastetta, se kannattaa laittaa vasta paistamisen puolivälissä.

Tämä ruoka on mitä mainioin ottaa mikronkestävään rasiaan evääksi. Lasagne on parhaimmillaan seuraavana päivänä ja uudelleen lämmitettynä.
Käytin naudan paistijauhelihaa ja lasagne ei todellakaan tunnu rasvaiselta tai liian raskaalta. Lähinnä raskaan olon vaara piilee siinä, ettei malta lopettaa syömistä ajoissa. Kannattaa siis syödä hitaasti nautiskellen.

Nyt kun mieltä ei paina mummolan asiat ja herkkuruoka tuoksuu uunissa, voikin paneutua nurkkien koluamiseen suurella innolla. Alkusyksystä kellarista rahdatut villapaidat, sukat ja kaulaliinat ihmettelevät olohuoneen pöydän alla suuressa pahvilaatikossa. Olisi kiva löytää laatikolle joku muu säilytyspaikka.
Joulukuusestakin jo vähän lapsille vihjailin, mutta kaikki sanoivat yhteen ääneen, että "vasta uuden vuoden jälkeen".
Kauppareissulla näkemäni naapurin rouva sanoi, että näytän hyvin levänneltä. Näköjään neljänä päivänä peräkkäin vetäistyt päiväunet myös näkyvät jossain. Ne myös tuntuu. Siis kynsin hampain kotitöiden kimppuun.

5 kommenttia:

  1. Minä olen käyttänyt noita Knorrin lasagnepakkauksia jo kauan. Teen itselle ilman lihaa eli lihan sijaan käytän tonnikalaa ja herkkusieniä. Koskus vain kasviksia.

    VastaaPoista
  2. Lepo tekee todella hyvää, jos siihen on mahdollisuus. Päivätorkut ovat juhlaa. Kun pienet olivat meillä, yritin monena päivänä päästä päivätorkulle, mutta nelivuotias ei sitten millään nukkunut, vaikka kuinka yritin, joten en minäkään - pienelle oli itkuhälytin, jotta tiesin, milloin hän heräsi.
    Iloitsen, että apu oli lähellä äidilläsi ja sähkökatko ei vienyt pakastimen sisältöä hukkaan.
    Alkoi muuten tehdä mieli lasagnea (kerroit niin mehukkaasti) - vaan pitäisi ensin syödä pois nuo jouluruoat, joita tietysti tuli liikaa, kun kaikki lapset eivät käyneetkään joulun maissa aterialla.

    VastaaPoista
  3. Lasagne kuullostaa herkulliselta. En ole sitä koskaan itse tehnyt kun olen pitänyt sitä suuritöisenä. Pitänee kokeilla tuota rva knorrin tekemää nyt kun äitientekemät laatikot on loppu. Tosin tänään oli täytekakkupäivä ja huomennakin syödään sitä kun tytär tulee lapsenlapseni kanssa käymään.
    Muutaman päivän olen jännännyt mitä vahinkoja mysky tekee. Nyt jännään milloin kenenkin sähkökatkos päättyy. Toivottavasti mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
  4. Meillä lasagne on koko perheen herkkua, tosin Pirkan lasagne on mielestäni vielä parempaa kuin Knorrin. Makuasioistahan ei tosin voi kiistellä..!

    VastaaPoista
  5. Täytyy kyllä se Pirkan tuotekin testata.
    Vielä on kokonaan kokeilematta kaikki omat viritelmät. Eilen pohdin, että jauhelihaan voisi lisätä metsäsieniä...

    VastaaPoista