perjantai 9. joulukuuta 2011

Lisää koululaisia!

Päivän paras uutinen oli kirjekuori, jonka entinen Maatalouskoululainen sai. Hänellä alkaa tammikuussa opiskelut Diakoniaopistossa. Ennen vanhaan sitä opiskelua sanottiin talouskouluksi, jotakin samansuuntaista se tarkoittaa nykyäänkin. "Diakonissalaitos" on myös vanha nimitys nykyiselle Diacorille ja kyseinen laitos ylläpitää tänä päivänä oppilaitoksen lisäksi myös hyvin laajoja terveyden-ja sairaanhoitopalveluja.
Tyttären koulu kestää toukokuun loppuun. Opiskelu on täysin ilmaista ja oppilaitos tarjoaa joka koulupäivä ilmaisen aterian. Koulumatka on myös vaivaton: kodin kulmalta kulkee raitiolinja 8 ja  sillä pääsee lähes koulun portille. Opiskelujen ajan tytär saa myös huomattavan alennuksen joukkoliikennelippuun. Nyt hän on joutunut maksamaan aikuisten lipun hinnan.
Tammikuussa on siis perheessämme 10 koululaista!

Tirtetta pörrää täällä isinsä perässä. Kun Melska on hoidossa, on tytöillä pientä kisaa papan huomiosta. Mutta Tirtetta jaksaa ilahduttaa mukavilla huomioillaan. Äsken hän hieroi nyrkillään isin päätä ja sanoi, että "sulle täytyy tehdä näin, kun sun pää on aina niin sekaisin".
Eilen hän oli todennut isälleen, että "rauha tarkoittaa sitä, että sä et puhu mitään".

Te, joilla näkyy TV7: katsokaapa joskus ohjelmaa "Katupaimen". Nuoren miehen into ja usko tarttuu.

5 kommenttia:

  1. Onnea uudelle koululaiselle ja innostusta oppimiseen.
    "rauha maassa" tarkoitti meilläkin lapsuudessa hiljaisuutta monenlaisen hössötyksen ja mekkaloinnin jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Kiva uutinen - onnea talouskoululaiselle! Se oppi ei mene koskaan hukkaan.

    VastaaPoista
  3. Taivaan Isälle kiitos koulupaikasta.
    On hyvä, kun hän saa ilmaisen ateriankin siellä ja tärkeää oppia, jota jokainen tarvitsisi.
    Kerroit unohduksista ja muista hassuista jutuista jokin aika sitten. Minullekin kävi tänään höntti juttu, vaikka ei se silloin kovin höntiltä tuntunut vaan kamalalta...

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle talouskoululaiselle <3 Itse kävin talouskoulun -80 ja olen siitä ollut usein kiitollinen:)Mukavaa viikonloppua teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos onnitteluista! :)

    Terv. Tuleva Talouskoululainen

    VastaaPoista