sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Ruudolf ja Karri Koira Lauttasaaressa - me myös

http://youtu.be/BieZS7cDQfA

Jos Ruudolf ei ole sinulle vielä tuttu, ylläolevasta linkistä pääset tutustumaan.

Onneksi naapuri sattui aamupäivällä kysäisemään, haluaisiko joku meidän pojista lähteä heidän kanssaan Lauttasaareen kuuntelemaan Ruudolfia. Lähdin itsekin mukaan, kun halukkaita lähtijöitä löytyi meiltä iso lauma. Yksi, joka ei ollut kotona ja päässyt mukaan, tirautti harmista oikeat itkut, kun myöhemmin iltapäivällä sai kuulla, missä olimme olleet.
Ruudolfia ja Karri Koiraa kuunnellessa ja katsellessa tällaiselle toisen polven fanille tulee hymy huulille ja sydännalassa tuntuu lämpimälle, kun huomaa, miten Taivaan Isällä riittää mielikuvitusta antaessaan lahjoja omilleen. Poikien viesti uppoaa aika laajalle kuulijakunnalle, jota ei tavoiteta ihan perinteisillä kirkkokonserteilla.
Tämän päivän tilaisuus oli Lauttasaaren kirkon pihalla ja meillä kaikilla mukaan päässeillä oli upea päivä. Lapset muistavat keikan loppuikänsä kuin myös tilaisuuden upean ilmapiirin.

2 kommenttia:

  1. Kävinpä linkistä katsomassa - mukavaa teillä on ollutkin avajaisissa. On hyvä huomata tuollaisia kivoja juttuja lähistöltä.

    VastaaPoista