Arkinen totuus leipomisinnolle

Saattaisi joku luulla, että ihan pelkästään bloggaavan suurperheen kotiäidin statuksen takia täällä mainitsen joka toinen päivä leipomuksistani ja niiden massiivisesta määrästä. Totuus kulkee aika kaukana tuosta luulosta.
Suurin syyllinen intomieliselle jauhojenpöllyttelylle on tavanomaiseksi asettunut vaatimaton taloudellinen tilanne. Suomeksi selkokielellä sanottuna: etsin säästöjä ruokabudjettiin leipomalla mahdollisimman paljon.
Vaikka eilen tein kolme puolitoistakiloista ruisvuokaleipää, ostin siitä huolimatta "kaupan" ruisleipää. Kaikki kun eivät pidä kotitekoisen ruisleivän voimakkaasta mausta ja happamuudesta.
Jos paahtoleipäpussin hinta jonakin päivänä tuntuu liian kovalta, teen äkkinäisen sämpyläpellillisen aamupuuron tähteestä ja korvaan vaalean leivän sillä. Tosin sitten kun haluaa sunnuntaiaamun iloksi vaaleaa paahtoleipää hillon kanssa, sitä ei korvata itseleivotulla sämpylällä.
Vaikka en koskaan olisi kaupasta tai kahvilasta sataa munkkia ostamassakaan, niin kyllä se ajatus hivelee, mitä sata munkkia oli mahtanutkaan maksaa kaupassa? Eikä mitään 39 sentin hötömunkkeja, vaan ihan itsepaistetun makuisia.
Täysipäiväisenä kotiäitinä voin lähes tuskatta ujuttaa muiden töiden lomaan leipomisen koko kirjon. Raastoin riivinraudan hienoimmalla terällä koululaisia lähetellessäni kupillisen porkkanaraastetta ja kohta lykkään pellillisen porkkanakakkua uuniin. Kyseessä on se polvet veteläksi saattava herkkujen unelma, jossa mehevä porkkanakakku kuorrutetaan hyvin paksulla kerroksella appelsiininmakuista tuorejuustoa. Kaksi kouluun lähdössä olevaa tyttöä uhisi vesi kielellä, kun kerroin heille aikeistani. He ovatkin lisäkseni ainoat tässä perheessä, jotka tuntevat suuria intohimoja tuota leivonnaista kohtaan. Kaikki miespuoliset henkilöt jättävät kakun rauhaan koodisanoilla "porkkanakakku" ja "tuorejuusto".
Tasapuolisuuden nimissä ei voi aina leipoa vain omia braavuurejaan, vaan vuoron perään teen "tilauksesta" tiikerikakkua, suklaakakkua, sokerikakkua, Pikkaraisen kaurapiirasta, mustikkapiirakkaa tai korvapuusteja.
Sen lisäksi leivontahaluiset lapset saavat olosuhteiden ja raaka-ainetilanteen salliessa leipoa mielin määrin.

Suolaiset piiraat olisivat herkullisia, mutta niille kertyy huomaamatta paljon hintaa, kun juustot alkaa olla kalliita. Ilman kunnon juustoarsenaalia ei viitsi suolaista piirakkaa edes ajatella.

Onhan se laipominen eri muodoissaan kehittävää myös pikkulapsille. Sosiaaliset taidot, mittaamisen alkeet, hienomotoriikka ja vaikka sun mitkä taidot kehittyy ihan huomaamatta. Mutta rehellisyyden nimissä meillä ei kukaan lapsista ole päässyt leipomaan noilla perusteilla. Kyllä se lähinnä on ollut huomion kiinnittämistä riehumisesta ja sotkemisesta johonkin hiljaiseen näpertelyyn tai sitten kyseessä on ollut ihan "äidin auttaminen": olen tehnyt liian suuren taikinan ja leivottuani siitä itse suurimman osan, jatkan muissa hommissani ja lapsi saa leipoa loput.