lauantai 14. huhtikuuta 2012

Konsertissa naapurissa

Lauantaiaamu alkoi kulttuuririennolla. Viidesluokkalaisemme oli mukana luokkansa ja konservatorion opiskelijoiden yhteisprojektissa. Saara ja Kaisa olivat kanssani yleisön joukossa ihastelemassa. Ihan liian harvoin tulee hyödynnettyä naapuritalon  konserttitarjontaa. Ainakaan matka ei pitäisi olla este: talomme kulmalta on Helsingin Konservatorion ulko-ovelle kymmenisen metriä.

Virkistävästä konsertista lähdin pikaisesti käymään Jätkäsaaren puolella Verkkokaupassa. Pari viikkoa sitten ostamistani kuulokearsenaalista yhdet kuulokkeet olivat menneet rikki niin, ettei toiselta puolelta kuulunut mitään.
Olen ollut hyvin laiska viemään luureja takuuhuoltoon, kun olen mieltänyt ne niin kulutustavaraksi. Viimeksi luureja ostaessani myyjä kehoitti käyttämään takuuajan hyödyksi.
Sain rikkimenneistä kuulokkeista hyvityskuitin. Kipaisin myymälän 24h-kioskiin ja sanoin myyjälle, että otan mitkä vain luurit, jotka nopeasti saa. (Bussin lähtöön oli 3 minuuttia ja seuraava lähtisi vasta reilun puolen tunnin kuluttua.)
Myyjä suositteli musiikin kuunteluun Koss Porta Pro 1-kuulokkeita. Verkkokauppa antaa tuotteelle kahden vuoden takuun ja lisäksi valmistaja ikuisen takuun. Eli: jos kuulokkeet menevät rikki, saat aina uudet tilalle.
Verkkokauppa.comissa ko. kuulokkeet maksoivat 26,90 ja ovat hyvin kelvolliset meidän käyttöön tietokoneelle ja lasten musiikkilaitteiden kuunteluun.
Olen viime vuosina ostanut kuulokkeita kassillisen vuodessa, joten elinikäinen takuu vaikuttaa siltä, että näitä luureja ostan jatkossakin.
(Kolmessa minuutissa ehdin tehdä ostokseni ja juosta bussille.)

Televisiosta tulee parhaillaan veteraanien halliyleisurheilun MM-kisat. Tehän tiedätte, että olen kovasti ihastunut vanhoihin pappoihin. Nuo kilpailut ovat kyllä urheilun aatelia.

Meillä tuoksuu pitkästä aikaa ruisleipä. Käytin tällä kertaa jauhoina ainoastaan Liperin myllyn luomuriihiruisjauhoja. Lapsuudessani riihitetystä rukiista tehtyä leipää sai ainoastaan isäni yhden siskon kotona. Salaa mielessäni aina toivoin, että he toisivat kyläillessään tuliaiseksi ruisleivän.
Riihitetty ruis on minulle yksi lapsuuden tuoksujen ja makujen parhaita muistoja.

6 kommenttia:

  1. Konservatoriolla on 22.4.klo 15.00 Poliisisoittokunnan ja Eestin Poliisin ja Rajavartioston yhteiskonsertti, vapaa pääsy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin ylös keittiön allakkaan. Soitin aikoinaan muutaman vuoden klarinettia, siitä juontaa juurensa mieltymys puhallinmusiikkiin.

      Poista
  2. Tuorettaa itsetehtyä ruisleipää...en vain ole jaksanut sitä aloittaa. Tuore leipä kyllä tuoksuu usein muuten. Ja sitä sitten kuluu paljon.
    Lapsenakin tuore leipä oli ihana juttu. Kun lauantaina tuli koulusta ja äiti antoi juuri paistettua hiivaleipää ja kun sen kuuman leivän (kantapalan!)päälle sai voita, niin mikä ihanuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, että ne oli niitä aikoja, kun ei koskaan tarvinnut ostaa leipää kaupasta.

      Poista
  3. Kurkistapa blogiini - vaihteeksi haaste odottaa

    VastaaPoista
  4. Ruisleipä on hyvää ja terveellistä.isännän kotona,kun se kylvi viimevuonna syksyn aikaan siemenet peltoon,saas nähä miten orastaa tänä kesänä,toivottavasti onnistuu:))..

    VastaaPoista