maanantai 22. huhtikuuta 2013

"Ikkunasta avautuu maailma"

Kirjastoautolta löysin kirjan, joka tarttui käteeni kansikuvansa takia. Siinä usvaisella niityllä oleilee lehmiä. Kirja oli Eeva Heilalan, entisen maatalon emännän, "Ikkunasta avautuu maailma".

"Aika on niin muuttunut
että Obama on kohta tutumpi
kuin naapurin isäntä.
Hänen sukunsa ja sairautensa,
huolensa

Maaseutu on  muuttunut
vai johtuneeko siitä
kun ei jaksa enää leipoa joka viikko.
Lämpimällä leivällä sidottu ystävyys
oli ennen niin kestävää

On tehtävä käännös:
on haettava uunipuut,
taikina-astia, jauhot
ja männynhavut."



"Väsynyttä vanhusta hoitaessamme
olemme alkumatkalla ihmisyyteen."



"On yhdentekevää
muistatko ystäväsi
hänen puhtaista portaistaan
vai hänen tekemästään tutkimustyöstä.
Tärkeintä on
että hän kirjoitti itsensä sinuun."



"Kansa muistaa
hyvät ja huonot hallitsijansa.
Pieni kylä kaikki lähtijänsä."



"Mitä olemme velkaa
kysyn naapurin pojalta
kun hän saa likakaivon tyhjennettyä.
Mitäpä tuosta, en jaksa ajatella muutamia euroja,
kun uusi navetta tulee niin kalliiksi.

Jos nyt kuitenkin jotain,
sattui niin pakkanenkin, sanon
ja kaadan kahvia.

Nuoren isännän lähdettyä
katson ikkunasta kun hän nousee traktoriinsa:
valoisa, komea mies.
Kohta ne tuotakin sanovat 
tukiaisilla turvonneeksi
eikä mies muuta pahaa tee kuin työtä.

Jospa kirjoittaisin sanojille kirjeen:
Katsokaa valkoista maitoa juovaa lasta,
ja tähkäpäiden täyttämän vainion aaltoilua
ja ajatelkaa."

3 kommenttia:

  1. tykkään tosi paljon Eeva Heilalan kirjoittamista runoista :)

    VastaaPoista
  2. Eeva Heilala osaa pukea sanoiksi monen maalla asuvan tuntoja.Omistan monta hänen kirjaansa ja olen aina tykännyt.On vain harvoja kirjailijoita ,joilla on omaa kokemusta karjatilallisen elämästä.Suosittelen ,lukekaa Heilalan tekstejä ja ne panevat ajattelemaan.

    VastaaPoista
  3. ihania ajatuksia. ♥ pittääpä metsästää jostakin Eevan runoutta... :)

    VastaaPoista