torstai 15. elokuuta 2013

Vakuuttavaa vakuuttamista

Eilen kävin neuvottelemassa pankissa talon ja metsän vakuutuksista. Pohjana käytimme entistä vakuutusta, joka oli laitettu ajan tasalle vastikään. Joitakin omavastuusummia muuttelin mieleisekseni.
Pihapiirissä on uudemman ja vanhemman päärakennuksen lisäksi aittarakennus.
Tilalla on vielä kaksi vanhaa latoa, jotka aikoinaan olivat heinälatoina, jyväaitta ja iankaikkisen vanha riihi.
Joka ainoa rakennus on ollut vakuutettu ja pari vuotta on ollut myös metsävakuutus. Metsävakuutuksen kattavuuteen nähden sen vakuutussumma on ollut meistä kohtuullinen.

Nyt kun vakuutusta pähkäilin, tulin ajatukseen, että 60 vuotta vanhoja heinätalleja, jotka ovat roinaa täynnä, en viitsi enää vakuuttaa. Tosin yhdessä tallissa on kolmasosa ensi talven polttopuista, mutta silti suhtaudun hyväuskoisesti, että salama tai ilkivallantekijä kiertää tallit kaukaa.

Illalla puhuin sitten velikultien kanssa puhelimessa. Kun kerroin heille vakuutusratkaisustani jättää tallivanhukset vakuuttamatta, kumpikin veli sanoi verkkaisen lakoonisesti:
- "Itsepähän teet niinkuin haluat".

Tänään soitin vakuutusyhtiöön. Pyysin tekemään uudet vakuutuskirjat, joihin on lisätty ne neljä rakennusta. Aloin nimittäin pitää mahdollisena, että kuusikymmentä vuotta pystyssä pysyneet ja kuusikymmentä vuotta vakuutetut tönöt ensi yönä salamanisku polttaa poroksi.

Vuotuiseen vakuutusmaksuun tuli muutoksen myötä 20 euroa lisämaksua. Halpa hinta mielenrauhasta.
Kai veljet sitten tietää tällaiset asiat paremmin.

4 kommenttia:

  1. Hih!

    Mun isälle kävi aikanaan niin, että puusepänverstas paloi poroksi, samoin sisällä olleet valmiit työt, joiden piti seuraavana päivänä lähteä kohteeseensa (silloisen valuutan mukaan noin 100 000 markan arvoinen työ). Ja tietysti kaikki muutkin, koko hoito paloi kivijalkaan asti. Onni onnettomuudessa oli vakuutus, ja korvausta tuli noin miljoona markkaa kaikkineen.

    Mikä tuosta tekee mielenkiintoisen? Se, että isä oli aikeissa seuraavalla viikolla laittaa vakuutukset pois, koska nehän ei ole pakolliset muuten kuin silloin kun on lainaa, ja viimeinen lainaerä rakennuksesta oli juuri maksettu... Sanoisin, että kyllä olis hiukan harmittanu se "säästö" mikä vakuutusmaksujen pois jättämisestä olis koitunut, tilanteessa missä kaikki oli mennyttä.

    VastaaPoista
  2. Veljiä on hyvä kuulla. Ja kuten sanot: mielenrauha, 20e/kk on halpa hinta!
    Sinulla on todella mukava tyyli kirjoittaa
    ja positiivinen asenne. Siunausta edelleen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos myös "kaimalle" terveisistäsi ja hyvää jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista