tiistai 29. toukokuuta 2012

Kotiäidin ihanaa velttoilua tällä viikolla

Minä pitkästyn ja tylsistyn, jos olen kotona yksin, eikä ole mitään tekemistä. Ainakin toistaiseksi tilanne on niin. Varmasti joskus tulee aika, että siitä nauttii ja sitten onkin sen elämänvaiheen vuoro.

Tässä elämänvaiheessa olen yksin kotona ehkä tunnin kolmessa kuukaudessa. Viimeksi sellainen tunti oli huhtikuussa ja silloin totesin, että onpas hiljaista. Nyt ei ole mitään pelkoa yksinäisiin tunteihin pitkään aikaan. Tämä viikko, jos edellinenkin, näyttää olevan ratkiriemukasta aikaa. Viime viikolla tein seitsemän eri lääkäri- ja hammaslääkärireissua ja yksi tuli perjantai-iltana ihan varoittamatta. Lauri-poika pelasi pihassa sählyä rullaluistimet jalassa, kompastui mailaansa ja kaatui ranteensa varaan asfaltille. Käsi oli arvatenkin hyvin kipeä ja teimme tarkistusröntgenkäynnin Lastenklinikalle. Onneksi ei löytynyt murtumaa. Kolme tuntia haukottelimme sairaalan käytävillä ja minun kotihommiin tuli kolmen tunnin vaje.

Lauantaiset lakkiaiset tarkoittaa onneksi vain 30 hengen ruokavarausta. Lämmintä ruokaa en kerhohuoneessa tarjoile, mutta suuren lapsijoukon huomioiden varaudun monipuoliseen mieleiseen syötävään.
Onneksi mies haki kerhohuoneen avaimen jo eilen ja käytin illan kerhohuoneen siivoukseen. Ihmisten siisteyskäsitys on niin laaja asia, että se, mikä on toiselle "siisti", onkin toiselle kauhistus. Kun pesin pöytiä ja tuoleja, Saara juoksenteli paljain jaloin kerhohuoneen lattialla. Jalat olivat niin mustat, että en antanut lupaa laittaa kenkiä enää jalkaan, vaan tyttö sai kipaista paljasjaloin kotiin pesulle.
Toiseen kertaan saa lattian pestä vielä ennen juhlia, koska tavaroiden kantamisessa tulee hönnättyä edestakaisin.

Sen lisäksi, että tähän viikkoon mahtuu kymmenen koululaisen koulun päättäjäisiä ja kevätjuhlia, onnistui Kampaajatyttö yllättämään omatoimisuudellaan. Hän sai kaveriasunnon kesäkuukausille ja rahtaa tavaroitaan kuulema lauantaina. Onneksi on sopimus vain kolmesta kuukaudesta, koska siinä ajassa ehtii asuintoveri kyllästyä neuvomaan kodinkoneiden käyttöä ja siivoamaan varpaistaan Kampaajatytön hiustenpidennysten mustia irtokarvoja. Kampaajatytöllä kun kuuluu opiskelun tähän vaiheeseen jos vaikka minkä karvalisäkkeiden liimailua ja klipsimistä ja oma pää on ensimmäinen hyvä paikka harjoitella.

Muuten olen ollut tyytyväistäkin tyytyväisempi, että perheessä on oma parturikampaaja. Jos ennen meidän pojat näyttivät hiustensa puolesta naapurimaan katulapsilta, kun äiti ajeli heidän hiuksensa koneella sängelle, niin nyt he näyttävät minun mielestäni useimmiten parturissakäynneiltä keskivertosuomalaislapsilta. Tosin ei tahdo Kampaajatytön vapaa-aika oikein riittää kaikkien jatkuvaan saksimiseen. Mutta hyvä, että harjoituspäitä löytyy omasta takaa tarpeeksi.

Talouskoululaiselle täytyy keksiä kohta uusi nimi, koska hänen koulunsa loppuu. Mummolassa hän kesälomansa aloittelee ja yhdessä jännitämme kesäkuun 15. päivä saapuvia kirjeitä koulupaikoista.

Mummola on puheissa päivittäin. Lauri-poika lämmitti sydäntäni tokaisemalla yhtenä päivänä:
- Käyn aina netistä katsomassa kuvia meidän Kangasniemen -kodista.
Hyvin näyttää muutkin lapset sisäistäneen asian, että kohta täältä lähdetään!

12 kommenttia:

  1. Mukavaa velttoilutuntia ja Onnea tulevalle Ylioppilaalle!

    VastaaPoista
  2. "ja minun kotihommiin tuli kolmen tunnin vaje." ;D Hyvin tokaistu! Onnea täältäkin! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea täältäkin ja mukavaa juhlan valmistelua ja ihania juhlia !
    T:Minna

    VastaaPoista
  4. Sinulla on kymmenkertainen ilo näin keväällä kun on niin monta koululaista laulamassa suvivirttä ja aloittamassa kesänvieton. Onnea vain myös uudelle yo:lle:) Paljon järjestelyä. Hienoa, että parturikampaaja voi "harjoitella" sisaruksiinsa! Mukavaa kesää muillekin kuin talouskoululaiselle, joka saa aloittaa lomansa mummolassa!

    VastaaPoista
  5. Pirteä postaus. On se vaan ihanaa, että harjoituspäitä on sisaruksissa enemmän kuin tarpeeksi. Ja jo ihan hikeä pukkaa kun ajattelen 10 lapsen kevätjuhlia. Ne ei ole ollut koskana oikein mun laji, tänä vuonna onkin vain kahdet ja siihen olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  6. Luulen,että sulle nämä keväiset koulujen päättäjäiset käy jo rutiinilla:)Ihanaa juhlan aikaahan se on...minulla vasta vai 6 lopettamassa kouluaan ja elämä on edessä,jokaisella.
    Aikataulusi on tarkkaan mitoitettu,ja pakkohan se on,muuten ylimääräiset aiheuttavat kaaoksen suuren perheen arkeen...
    Onnea ja iloa koko katraalle,ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  7. Aikataulutus on aika tärkeä juttu tähän aikaan vuodesta eli tällä viikolla etenkin. Voimia pakerrukseen.
    Mukavia juhlia kaikille!

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle ylioppilaalle ja ylioppilaan vanhemmille...:)

    VastaaPoista
  9. Onnea ylioppilaalle ja koko perheelle! Kesäloma alkaa ja tekee koulukkaille ainakin hyvää. Sinunkin päivärutiinisikin taitavat vähän muuttua, kun koko porukka (tai lähes) on kotosalla? Ihanaa juhla-aikaa!

    VastaaPoista
  10. Minäkin muuten turhaudun ja tylsistyn jos ei ole mitään tekemistä...seilaan vaan pitkin kämppää ja huokailen ääneen ja tuskastun...minusta on ihanaa kun on säpinää..aina pitäisi olla edes jotain käsillä tekemistä..ajattelinkin mennä ostamaan matonkuteita ja tietty vaaleanpunaista ja turkoosia että olisi sitten niille päiville, kun ei ole mitään tekemistä niin ainakin se virkkaustyö..
    Minulla vaan on sellanen tapa että kun saan sitä matonkudetta, niin minusta tuleekin virkkaus robotti ja teen yhtäputkeen sen työn valmiisksi ja sit ei enää olekkaan taas tekemistä..koukku sauhuaa ja mattoa pukkaa ihan hirmu vauhdilla..
    Eli tulin sellaiseen tulokseen et mun pitäis muuttaa johonkin kangaskauppaan jossa myydään matonkuteitakin niin aina olisi inspiraatioita lähellä...hmmm kukahan vuokraisi kauppansa minulle..heh no ei vainenkaan...

    Oikein ihanaa keskiviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle viimekesän terapiatyö oli leikata kierrätyskeskuksesta ostettuja lakanoita matonkuteiksi.Istuin sohvalla parvekkeella, niin pölykään ei haitannut. Tytär kutoi sitten matoiksi mummolassa.
      Sitä mattojen virkkaustakin kokeilin, mutta siitä tuli vain kamalia kramppeja sormiin.
      Mutta mukavia hommia kaikki.

      Poista
  11. Kiitos kaikille onnitteluista! Käskin ylioppilaspojan käydä lukemassa ne täältä.

    VastaaPoista