torstai 17. tammikuuta 2013

Avoimien ovien päivä Perhossa

Olipas mielenkiintoinen kokemus tänä aamuna. Ravintolakoulu Perhossa, joka sijaitsee ihan tässä puolen kilometrin päässä kodistamme, oli avoimien ovien päivä. Päivä oli luonnollisesti tarkoitettu kouluun aikoville tutustumista varten, mutta kaikki kiinnostuneet toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Lähdin Jennin seuraksi, koska hän haaveilee kokin urasta. Ammattiin hakeutuminen on hänellä ajankohtaista vasta kahden vuoden kuluttua, mutta sanoin hänelle, että motivaatiota alalle pyrkimiseen antaa kouluun tutustuminen.

Olimme molemmat hyvin innoissamme näkemästämme, kuulemastamme ja maistamastamme. Paikalla oli myös mehiläistenkasvattaja, jolta sain ajankohtaista tietoa Helsingissä järjestettävistä mehiläistenhoitajakursseista. Olen saanut nyt maistaa kaupunkihunajaa, eli helsinkiläisiltä pesiltä korjattua hunajaa. 14 euroa pikkupurkilta maksava lakkahunaja, joka on korjattu lakankukinnan aikaan oli myös uusi ja harvinainen maistiainen.

Muistamme Jennin kanssa varmaan hyvin pitkään maistamamme kyytönmaksamoussen. Kyytön hännistä ja sydämestä tehty makupala oli mieto herkku maksamoussen rinnalla.
Kahvilassa sai valita haluamansa erikoiskahvin tai reilun kahvin ja erinomaista karpalotoscakakkua. Karpalo onkin upea lisä yltiömakeaan perinteiseen toscakakkuun.
Maistiaisia oli tarjolla runsaasti ja vatsa on vieläkin niistä onnellisesti täynnä.

Tarjoilijakoulutuspuolella osallistuimme Jennin kanssa äiti-tytärtarjottimenkantokilpailuun. Samalla saimme lyhyen oppimäärän tarjottimen käsittelystä. Äiti on tainnut enemmän harrastaa mukien plokkailua, koska voitto heltisi tiukassa kisassa.

Keittiövälineidentunnistuskilpailussa on upea palkinto: kahden hengen ruokailu juomineen ravintola Perhossa.
Muutamaa keittiövälinettä en ollut kuunaan nähnyt. Yrttientunnistamiskilpailun jouduimme jättämään ajan puutteen vuoksi. Jouduimme vähän kiirehtimään lähtöämme, koska meidän piti mennä päästämään isi lapsenlikotuksesta töihin.

Käynti täytti tehtävänsä hyvin. Jenni sai hyvän kuvan koulun olemuksesta ja minä sain monesta alaan liittyvästä asiasta mielenkiintoista lisätietoa. Esimerkiksi Kluuvissa sijaitseva Eat and Joy maatilatorista kuulin tänään ensimmäistä kertaa.

Tiesitkö muuten, että ensimmäiset opiskelijat aloittivat perinteikkäässä Perhon ravintolakoulussa vuonna 1935?

9 kommenttia:

  1. Hööh, olisi ollut kiva päästä mukaan, vaikka ehtiihän sitä ensi vuonnakin (ehkä).

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut hyvä ja hyödyllinen tutustuminen Perhoon.
    Minulla on paljon sympatiaa Perhoa kohtaan. Tuttavani opiskeli aikoinaan Perhossa ja sai todella hyvät opit. Jatko-opiskelun tuttavani suoritti Haaga-instituutissa ja erinomainen oppilaitos on sekin.
    Perhossa olen käynyt syömässä tai esim muistotilaisuuksissa ja palvelu on ollut erinomaista. Oppilaat tosin joskus hiukan ujostelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin Jennille, että täytyy kyllä joskus käydä siellä Perhon ravintolassa syömässä.

      Poista
  3. Perho taitaa ollaa Leppäsuonkadun tienoilla Domusta vastapäätä...
    Olettepa saaneet mukavan päivän - tietoa ja maukkaita maistelemisia ja yhden lapsen kanssa kahden kesken reissussa...
    Onko Perhon katolla tms. kaupunkimehiläispesiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mehiläiskasvattajan pöytä oli lähiruokaesittelyn yhteydessä, eli hän ei varsinaisesti ollut ravintolakoulun edustajana paikalla.
      Ainakin Vallilassa kerättyä hunajaa oli tarjolla. Näin keskustaan ei pesiä tuoda.

      Poista
  4. Hei.
    Mukavaa alkanutta vuotta teille ♥
    Blogissani http://lumikissa.blogspot.fi/ on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut tosi monipuolinen äiti-tytär-päivä. Olisi mukavaa, jos Jenni myös innostui alasta.

    VastaaPoista
  6. Kolleegani järjesti aikanaan tohtorin karonkkansa Perhossa. Ruuat olivat ihan maukkaita, tarjoilussa oli puutteita, mutta ei se tunnelmaa haitannut. Itse tila ei ole kovin juhlava.

    VastaaPoista
  7. Otsikosta tuli mieleen kunta Keski-Pohjanmaalla, Perho. :) En tiedä moniko tietää, että sellainen kunta toistaiseksi on. Monesti tulee mieleen, että asioita voi katsoa niin monelta näkövinkkeliltä. Kuten tänään uutisoitiin, että Etelä-Suomeen annettiin pakkasvaroitus. Siellä kuulemma varoitus annetaan jos on yli -20 ja pohjoisempana jos on -25. Meillä kyllä eilen paukkui yli -25, mutta en huomannut varoitusta. Ei silti, osaan kyllä pukea vaatetta paksummin kun nurkissa paukkuu. Raikasta talvisäätä jokaiselle!

    VastaaPoista