maanantai 28. tammikuuta 2013

Jatko

Katsoimme äsken miehen kanssa  TV1:ltä dokumenttia "Amerikan kodittomat lapset".
Antoi hyvää vertailukohtaa omaan elämään.
Lasten perheet asuivat motellissa, kun pienituloisilla vanhemmilla tai yksinhuoltajalla ei ollut varaa vuokra-asuntoon.
Koskettavia asioita lapset kertoivat haastattelijalle.
Eräältä pieneltä kysyttiin, mitä odotat tulevaisuudelta. Hänen pysähdyttävä vastauksensa oli:
- En mitään.
Tuollaisten ohjelmien jälkeen oma elämä alkaa tuntua hyvin vauraalta. Tuntuu hyvin tärkeältä antaa mahdollisimman paljon aikaa lapsille. Alkaa tuntua entistäkin tärkeämmältä ottaa syliin juuri silloin, kun sitä toivotaan. Tuntuu tärkeältä pitää lasta sylissä niin kauan, kunnes tämä sanoo: "nyt äiti voit mennä". Kattilassa keitetty arkinen kotiruoka alkoi tuntua ylelliseltä tämän ohjelman jälkeen.

Noiden perheiden ja lasten toivo on kuitenkin kaikissa niissä hyväntekeväisyysjärjestöissä ja kirkoissa, jotka säännöllisesti tarjoavat apua ja tukea perheille.

. . .

Hyvinnukkunut äitini soitti aamulla. Lääkärin aamuinen päätös on toisaalta hyvin huojentava: seuraavat neljä viikkoa äiti viettää terveyskeskuksessa täysihoidossa. Sen jälkeen kipsi todennäköisesti vaihdetaan kevyempään ja jatkosta päätetään sitten.
Sanoin äidille, että vaikka sydämeni ei millään soisi äidin olevan siinä tilanteessa, että kotiin ei pääse, niin huoli äidin hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on ainakin pois.

Kuopion Veljen kanssa puhuimme puhelimessa  käytännön asioiden "strategioista".

Äidin asenne tässä tilanteessa luo syvää rauhaa myös minulle. Äidinkin elämä kaikkine käänteineen ja kipseineen on Taivaallisen Isämme kädessä ja hänen hoidossaan.

. . .

Saara eskarilainen lähtee tänään iltapäivällä tutustumaan uuteen kouluunsa ja tuleviin luokkatovereihinsa. Kristillisessä koulussa on ensi syksyn ekaluokkalaisten tutustumispäivä. Anne-Mari on Melskan hoitajana sillä aikaa, kun lähdemme Saaran kanssa Pasilaan.
Ennen lähtöä on kuitenkin keitettävä kattilallinen ruokaa kotiintulevia varten.

Vau tätä elämää ja mikä upea päivä!

5 kommenttia:

  1. Katsopas vaan, miten tuo päivän sanakin taas kerran osui kohdalleen. - Eihän kai Saara joudu itsekseen reissaamaan kouluun noin pitkää matkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin miehellekin tuon päivän sanan, kun totesimme saman asian.
      Olin Saaran mukana. Syksyllä koululaisten on helppo mennä yhtä matkaa, kun koko koululla alkaa aina koulupäivät samaan aikaan.

      Poista
  2. Katsoimme sen saman ohjelman! Se minkään odottamattomuus satutti minuakin. Ajatellessani tyttäreni poikia tulin kovasti iloiseksi miten heillä on vaikka minkälaisia suunnitelmia ja toivomuksia, osin hyvin epärealistisiakin, tulevaisuutensa varalle.
    siis epärealistisuus ei olekaan epärealismia. Uusi ihana näkökulma! Miten käykään niillekin lapseílle meren takana
    jotka jo ennenkouluikää sanoivat surullisia päiviä enemmän kuin iloisia.

    VastaaPoista
  3. Iloitaan, että mummo saa olla ainakin neljä viikkoa hyvässä hoidossa ja kuntoutua siinä samalla. Toivon ainakin, että tuolla terveyskeskuksessa pääsee liikkeellekin eikä jätetä sängynpohjalle makaamaan.

    VastaaPoista
  4. Ihana, että mummon tilanteessa on suunnitelma muutamalle viikolle :) Toivottavasti paikka on semmoinen, että mummo pystyisi ajattelemaan sen "lomaksi". Tuskin on tuokaan naisihminen montaa kertaa elämässään saanut olla ilman velvollisuuksia ja toisten passattavana. Ikävä tietysti ettei kotonansa pysty olemaan.

    VastaaPoista