tiistai 1. tammikuuta 2013

Ensimmäistä sivua vuoden tyhjästä kirjasta

Armeijapoika lähti yhdentoista päivän lomaltaan Santahaminaan mukanaan siviilivaatteet. Kun hän seuraavan kerran tulee kotiin, voi poika merkata ruksin kohtaan "asevelvollisuus suoritettu". Muistutin poikaa kengistä - kun veljensä lähti aikanaan siviilivaatteiden kanssa viimeistä kertaa Vekaranjärvelle, unohti kassista kengät. Huvitus oli meillä suuri, kun armeijasta kotiintulevalla oli jalassaan mummolan tohvelit. Kyytimiehenä ollut veljeni oli arvioinut papan tohvelit soveliaimmiksi kotiintulokengiksi ja vei ne pojalle.
Tämä nykyinen armeijapoika unohti sukat, mutta ehti vielä tulla hakemaan ne.
Kun saamme armeijapojan kotiin, on taas perhe koossa.

Meidän isi teki taas yhden bussinkuljettajan "kauhuvuoron" ajamalla koko uudenvuoden yön. Vappuyö on se toinen totuuden paikka.
Senaatintorilla oli arvioiden mukaan ollut liki 20 000 ihmistä yöllä ja silloin ei kyllä mikään julkinen liikenne riitä täyttämään tehtäväänsä. Mies kuvaili tilannetta lähes epätoivoiseksi, kun auto täyttyi ääriään myöten jo keskustasta lähtiessä, eikä ollut mitään mahdollisuutta ottaa ihmisiä kyytiin kaupungin pysäkeiltä. Lisäksi rahastusjärjestelmä takkusi.
Yö on kuitenkin takana ja riemukas ajatus on, että näillä tietämin miehellä on jäljellä enää kaksi uudenvuoden yötä työurallaan.

Pyykkikoneessamme on vuorostaan naapurin papan pyykit. Pappa varovaisesti aamulla soitti ja kysyi, ehdinkö hakemaan pyykkikoria. Muistutin häntä, että vanha lupaus on voimassa. Meillähän on sopimus, että pesen papan pyykit niin kauan kuin hän pyykinpesua tarvitsee tai kun vielä täällä asumme. Pappahan lahjoitti minulle syksyllä mankelin ja pyykinpesu on pientä korvausta siitä.

Kiitos kaikille sydämellisille kommentoijille toivotuksistanne. Harvemmin ehdin vastata jokaiselle erikseen. Kiitos kaikille uskollisille lukijoille ja satunnaisille pistäytyjille mukanaolostanne. Toivotan teille jokaiselle, että elämämme päivät saisivat jatkua ja sydämemme saisi elää rikkaana kaikesta hyvyydestä.

11 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta! Vieläkö teillä hyrrää se sama kiinalainen pesukone, jonka hankitte isomman tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kiinalainen on mennyt takuuvaihtoon pestyään 1400 koneellista vuoden aikana ja väsyi sen jälkeen. Tämä nykyinen kiinalainen on pessyt kohta 700 kertaa ja on edelleen reipas.

      Oikein hyvää elämän jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kiitos Sirkku sinulle mukavasta, elämän rikkaudesta kertovasta blogista.
    Tervetuloa aikanansa teille kaikille "lähelle" meitä: vain Hartola ja Joutsa meidät erottaa.

    Rakkautta, siunausta, elämänonnea teidän jokaisen elämään.

    VastaaPoista
  3. Tuo tyhjä kirja -vertaus tuntuu hyvältä. Näinhän se on ja itse kirjoitamme tekstin joka sivulle. Hyvää uutta vuotta sinulle ja koko perheellesi!

    VastaaPoista
  4. Tpoivon sinulle ja perheellesi turvallista ja hyvää vuotta 2013½
    On ihana lukea perheesi elämästä.

    VastaaPoista
  5. Uuden Vuoden yöt ovat todellakin bussinkuljettajille kauhea urakka. Turvallisuus on kaukana tuosta yöstä. Lähestyy taas teidän muutto konkreettiseseti päivä päivältä:)
    Oikein Mukavaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2013 Sirkulle ja perheellesi mummolaa myöten!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä aika menee nopeasti! Vastahan se teidän poika aloitti siellä armeijassa!!!

    Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille toivotuksista. Voikaa hyvin, älkääkä katkoko luitanne liukkailla.

    VastaaPoista
  8. Onnea ja iloa Uudelle Vuodelle!
    Meidän poika siirtyi AUKsta takaisin Santahaminaan. Ylävitoset voi heittää Juhannuksen jälkeen vasta.

    On muuten ihan kamalan liukasta. Lösähdin polvilleni Viiskulmassa ja polvi nyt kolminkertainen. Ja housuihin tuli kaksi isoa reikää. Valittaminen taloyhtiölle lienee tarpeetonta, sillä sää on kyllä talonmiehiä kuormittanut yli tarpeen jo.

    VastaaPoista
  9. Tänään sai kyllä kulkea tarkkana ettei kaatunut! Täällä on aina niin mukava kyläillä, onnea ja armorikasta uutta vuotta Sirkulle ja perheelle!

    VastaaPoista
  10. Uuden vuoden mukana tulee paljon uutta taas - muutoksia elämään jo senkin kautta, että lapset varttuvat taas vuoden eteenpäin ja viimeinen menee kouluun...
    Hyvän Jumalan varjelusta koko elämäänne

    VastaaPoista