Ajoissa?

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201111.jpg

Kuten kaikki olemme huomanneet, viikot hujahtavat jotenkin juoksujalkaa. Olisi paras jo oikeasti virittäytyä kevättunnelmaan, koska sitten kun pää tajuaa, että "kas, kevät on tullut!", seuraavalla viikolla onkin jo juhannus. Ja jotkut pilaavat muidenkin elämän väittämällä, että juhannuksen jälkeen päivä alkaa lyhentyä ja Suomen kesä kääntyy lopuilleen.
Viikkojen juoksusta johtuen viime viikon kuvaa ihaillaan nyt.
Minun piti kuvaajalta, Pikkuveljeltä, vielä varmistaa, että onhan tuo ihan oikeasti ampiaispesä. Se on ja se löytyy mummolan "etelän puolelle menevän tien varrelta, kivenkolon takaisista pihlajista."
"Kivenkolo" oli yksi jännittävimmistä, aikuisten lähes kieltämistä leikkipaikoista. Aikana, jolloin sanaa "kierrätys" tai "ongelmajäte" ei edes tunnettu, kivenkoloon piilotettiin rikkinäiset hehkulamput, astiat, pienehkö metalliromu ja sellainen jäte, jota ei voinut polttaa. Ei isä nyt sinne mitään vanhoja akkuja tai muuta oikeasti ongelmajätteeksi lukeutuvaa romua tuonut, mutta tuohon aikaan sentyyppinen jätteiden hävittäminen oli aika tyypillistä maaseudulla. No, lapsethan sitten löysivät "uusiokäyttöön" kaiken sen mielenkiintoisen tavaran kiviröykkiön uumenista. Monenmoiset tuntikausia kestävät kotileikit siellä vuosien varrella leikittiin.

Tänä aamuna ajattelin, kuinka on mahdollista mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka on jossakin perustavaa laatua olevassa ominaisuudessa täysi peilikuva/kääntöpuoli puolisostaan.
Mies oli lupautunut kuskaamaan seurakunnan eläkeläistenpiirin (sen, jossa hän keskiviikkoisin viihtyy) vierailulle Hämeenlinnan kollegoiden luo. Parin viikon ajan seurailin sivusta bussinvaraussysteemejä ja lähtijäjoukon paisumista. Tänä aamuna puoli tuntia ennen tilausbussin hakuaikaa mies ihmettelee ryppyistä paitaa, aikoo levittää vielä lankkia kenkiinsä, etsii rahaa, laulun sanamonistetta, tiettyä cd-levyä matkamusiikiksi ja puhelinnumeroa, josta tavoittaa varikon vastaavaa, jonka piti auto luovuttaa. Varovaisin sanakääntein jälkiviisaana huomautan, että yleensä kannattaisi kaikki tuollaiset asiat etsiä edellisenä iltana valmiiksi...
Mielenkiinnolla odotan, pääsevätkö he Mikonkadun pysäkkiä edemmäs. Anteeksi tämä skeptisyyteni, mutta tämänlainen tapa toimia on minulle suuri kauhistus elämässä, vaikka kyseessä olisi maailman rakkain ihminen.
Onneksi, siis todella onneksi, näyttää siltä, että lähes kaikki jälkikasvusta ovat nähneet parhaaksi kääntyä tähän äidin edustamaan varmistajahuolehtijaryhmään, jotka oman etunsa vuoksi ymmärtävät laittaa rojunsa ajoissa valmiiksi. Pieniä lipsahduksia nyt voi sattua kelle hyvänsä, mutta isänlainen massiivinen totaaliunohtaminen olisi suuressa perheessä aikamoinen riesa.

Eskarilainen lausahti äsken katsellessaan jonkun sotku/siivousohjeman loppuja:
-" Millon meille tulee joku näyttämään, miten siivotaan?"
Olin siihen asti ollut kohtuutyytyväinen itseeni, kun olin aamutuimaan setvinyt kaksi säkillistä poismenevää  liianvähäntarpeellista tavaraa ja vaatetta. Onneksi on ensi kuussa ne Kierrätysmessut Kaapelitehtaalla, jotta voi rahdata sinne kaiken sen roinan, mitä ei enää jaksa katsella. Ne messut on takuuvarma keino löytää uusi omistaja ihan mille silpulle tahansa. Monilla näyttää olevan periaate, että kun ilmaiseksi kerran saan, kannattaa ottaa.

Jos jotakin mielenpiristystä kaipaa, Tirtetan eilinen toteamus on hyvää lääkettä.
Hän puki ylleen koko prinsessavaatearsinaalinsa ja istui penkillä käsiään katsellen.
- "Minulta puuttuu enää prinsessahanskat. Prinsessan kädet minulla on jo valmiina."